Lehtikirjoituksia

Joulun lapset keskellämme 

(Häsan Vierailija-palsta 22.12.2011)

Tänään vietetään monissa maamme kouluissa joulujuhlaa. Enkeli taivaan kajahtaa korkeuksiin,  maassa on rauha ja hyvä tahto - toivottavasti myös kaikissa kodeissa. Joulukuvaelman pienet Mariat ja Joosefit matkaavat Beetlehemiin, jonka majataloista ei köyhälle nuorelleparille paikkaa löydy.  Joulun lapsi syntyy talliin, tilapäismajoitukseen.

Joulukertomuksen tarina on meille tuttu ja se pukeutuu usein sadunhohtoiseen viittaan. Kuitenkin pyhän perheen elämäntilanne on kipeästi koettua todellisuutta monelle tämän päivän nuorelle perheelle. Asuntojonot ovat pitkiä, eikä köyhän opiskelijaparin olemus vakuuta vuokranantajia. 

Asunnottomien lapsiperheiden määrä on nousussa. Näin on käynyt siitäkin huolimatta, että laki velvoittaa järjestämään katon jokaisen pään päälle. Perheitä suistaa kodittomiksi etenkin talouslaman kiihdyttämä velkaantuminen. Hyvinvointivaltiossamme elää noin 350 asunnotonta perhettä.

Oikeus asumiseen jää Suomessa juridisesti hätämajoituksen tasolle. Kun sitovampaa velvoitetta ei ole, kunnat voivat taloustilanteen vaikeutuessa tyytyä järjestämään ainoastaan väliaikaista majoitusta joulukertomuksen malliin. Kuitenkin pysyvä asunto ja oma koti on jokaisen ihmisen perusoikeus. Tämä tarve korostuu erityisesti jouluna.

Perheet jakautuvat yhä voimakkaammin paremmin pärjääviin ja toisaalta niihin, jotka kamppailevat rahan riittävyyden kanssa joka päivä. Viimeisen viidentoista vuoden aikana kiihtyvä kehitys on kasvattanut pienituloisten perheiden määrää, samalla kun keskituloisten perheiden osuus on vastaavasti pienentynyt.

”Lapsiperheköyhyys on merkittävä uhka vanhempien jaksamiselle ja vanhemmuuden voimavaroille”, sanoo hallitusneuvos Esa Iivonen sosiaali- ja terveysministeriöstä. Hän on koonnut runsaasti tilastotietoa lapsiperheköyhyydestä sekä sen syistä ja seurauksista. Iivosen mukaan köyhyys on haitallista lapsen kasvulle, kehitykselle ja hyvinvoinnille. Tutkimusten mukaan lapsuudessa koettu köyhyys vaikuttaa hyvinvointikäyttäytymiseen ja lisää terveyseroja. Köyhyys ja huono-osaisuus myös usein kertautuu sukupolvelta toiselle.

Taloudellisesti vaikeassa tilanteessa olevan perheen lapset kantavat huolta ja murhetta perheen taloustilanteesta. ”Köyhyydessä pelottaa, että jos rahat loppuvat kesken ja se, että joutuu kiusatuksi tai naurunalaiseksi. Ja se pelottaa myös jos äidiltä ja isältä loppuisi voimat, eivätkä he pystyisi hoitamaan lapsiaan.” Näin 12-vuotias Julia pohtii lapsiköyhyyttä. On kohtuutonta, että lapsi joutuu kantamaan huolta perheen toimeentulosta ja vanhempien jaksamisesta.

Lapsiperheköyhyyden syitä on monia. Yleisin syy on vanhempien työttömyys tai pätkätyöllisyys. Monet perheet ovat pahasti ylivelkaantuneet ja asumiskulut karanneet käsistä. Avio- tai avoerosta johtuva tulotason lasku altistaa yksinhuoltajaperheen köyhyydelle. Erilaiset sairaudet ja päihteiden käyttö lisäävät köyhyyden  ja syrjäytymisen riskiä.

Lapsiperheköyhyyttä voidaan ehkäistä monin keinoin, jos vain on halua. Niistä tärkeimpiä ovat toimet vanhempien työttömyyden vähentämiseksi. Yhteiskunnan olisi viisasta sitoutua takaamaan työpaikka ainakin toiselle tai ainoalle vanhemmalle. On tärkeää, että lapsi saa kotoa mallin aamulla töihin lähtemisestä ja vastuun kantamisesta omasta elämästä sekä toimeentulosta. 

Kotihoidontuki on merkittävä apu monelle vähävaraiselle lapsiperheelle. Kotihoidontuki säilyi nykyisessä hallitusohjelmassa pitkälti Kristillisdemokraattien vaatimuksesta. Myös kotihoidontuen kuntalisään tarvitaan Hämeenlinnassa selkeä ja pysyvä linja, johon luottaen vanhemmat voivat tehdä omia ratkaisujaan.

Kaupungissamme on paljon perheitä, jotka ovat muuttaneet tänne muualta. Isovanhemmat asuvat kaukana ja perheen turvaverkko on olematon. Sairauden ja uupumuksen iskiessä arjen pyörittäminen saattaa tulla ylivoimaiseksi. On hienoa, että Hämeenlinnassa on jälleen viime vuodesta lähtien ollut tarjolla kotiapua myös lapsiperheille. Kotiin ajoissa annettu apu voi estää tilanteen kärjistymisen aina lasten huostaanottoon asti.

Suomen noin150 000 köyhyydessä elävää lasta ovat niitä Joulun lapsia, jotka ovat syntyneet meidän keskellemme. Yhteiskunnalla on oma vastuunsa lapsiperheköyhyyden poistamisessa, mutta varsinkin näin joulun alla jokainen meistä voi tehdä oman osuutensa. Pelastusarmeijan joulupadat porisevat ja Hyvä Joulumieli-keräys vähävaraisille lapsiperheille jatkuu jouluaattoon saakka.

Avun kanavia löytyy jokaiselle jouluenkelille, joka haluaa auttaa. 

Minne menet, Hämeenlinna?

(HäSan Vierailija-palstalla 15.9.2010 julkaistu kirjoitus alkuperäisessä muodossaan)

Kaupungin tulevan vuoden talousarviota valmistellaan melkoisen haastavassa taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa. Valtionosuudet pienenevät,  palveluiden tarve lisääntyy ja kaupungin velkataakka kasvaa kohisten. Epäselvyydet yhtiöiden hallinnossa ja johtamisessa syövät poliittista luottamusta. Lainojen korkokulut ja mahdollinen taloudellisten riskien realisoituminen uhkaavat palveluihin kipeästi tarvittavia resursseja.  Uudet suuret rakennushankkeet arveluttavat. Vauhti on kovaa, eikä kukaan taida tietää, minne ollaan matkalla.

Perustehtävään keskittymistä

Hämeenlinnan kaupunki mainostaa itseään sloganilla ”Hyvä arki asuu Hämeenlinnassa”. Monen kohdalla arki onkin hyvää, jos elämän peruspalikat ovat paikallaan: työ, terveys ja ihmissuhteet. Kuitenkin yhä enemmän on niitä kaupunkilaisia, jotka ovat pudonneet työelämän ulkopuolelle, terveys pettää ja yksinäisyys uhkaa.  Heistä suurin osa on ikäihmisiä, mutta huolestuttavan monet parhaassa työiässä olevia. Mistä löytyy hyvä arki myös heille?

Talouden raamien kiristyessä on yhä tarkemmin mietittävä, mikä on kaupungin perustehtävä. Onko se korkeatasoisten asuinalueiden luominen pääkaupunkiseudulta muuttaville hyvätuloisille eläkeläisille? Vai onko se viihtyisän ja turvallisen asuinympäristön rakentaminen myös vähävaraisille lapsiperheille?  Kuuluuko kaupungin perustehtävään lukuisten hankkeiden ja kilpailujen pyörittäminen virkamiesarmeijoineen? Vai olisiko tärkeämpää keskittää rajalliset resurssit  perusterveydenhuoltoon, inhimillisiin vanhuspalveluihin ja  kohtuukokoisiin koululuokkiin?

Asioihin perehtymistä

Hämeenlinnan kaupunki on saanut viime aikoina kyseenalaista mainetta yhtiöidensä luvattoman huonosta hoidosta. Innopark on pohjaton kaivo, jonne heitetyt miljoonat eivät ole vielä tähän mennessä kovaa maata löytäneet. Korkojohdannaiskauppojen seurauksena yhtiössä tikittää aikapommi, joka toivottavasti ei laukea kaupungin syliin. Hämeen Matkailu sai takoa tappiota  kaikessa rauhassa kenenkään puuttumatta asiaan. Asiantuntijoiden mukaan talousseuranta ja raportointi on ollut heikkoa. Sama taitaa koskea muutamaa muutakin kaupungin yhtiötä. ”Liiketoiminnan lainalaisuuksien” mukaan toimiminen ei ole tuottanut kaivattua tulosta, vaan konsernivelka huitelee pilvissä.

Kaupungin konsernijohdolta ja yhtiöiden hallituksien jäseniltä olisi lupa edellyttää riittävää asiantuntemusta, talousosaamista sekä huolellista asioihin perehtymistä. Tosiasia on kuitenkin, että keskeisillä luottamushenkilöillä on tuhat rautaa tulessa ja  mahdollisuudet keskittyä yhden yhtiön asioihin vaatimattomat. Kannattaisiko harkita ennen tehtävien vastaanottamista, onko oikeasti aikaa ja resursseja niiden hoitamiseen?

Vastuun kantoa ja tehtävien jakoa

Hämeenlinnassa on menossa poliittisen johtamisen kehittämishanke. Valtuustoryhmät ovat antaneet lausuntonsa siitä, miten poliittista johtamista tulisi muuttaa. Yksimielisyys löytynee siitä, että konserniohjausta on parannettava, monikerroksisia yhtiörakenteita purettava ja vastuita selkeytettävä. On syytä vähentää hallitustehtävien kasautumista samoille henkilöille ja puolueille.  Kuntavaalien jälkeinen luottamuspaikkojen jako tulee tapahtua demokraattisemmin ja vaalien tulosta paremmin kunnioittaen. Osaamista ja vastuunkantokykyä löytyy myös isojen ryhmien ulkopuolelta.


Näkökulman laajentamista

Olipa poliittinen johto millainen tahansa, kaupunkilaisia kiinnostanee eniten peruspalveluiden toimiminen. Saako sairas hoitoa ja vanhus huolenpitoa? Löytyykö lapselle päivähoitopaikka?  Miten käy liitoskuntien palveluiden? Näitä kysymyksiä Hämeenlinnassa riittää ja niihin tulisi päättäjienkin keskittyä.

Haastavassa taloudellisessa tilanteessa tarvitaan tiukkaa budjettikuria, jotta rahaa riittää peruspalveluihin ja velkaantuminen saadaan loppumaan. Myös hallinnon keventäminen ja rakenteellinen uudistaminen on välttämätöntä. On kuitenkin vaarana, että suuria ja kauaskantoisia ratkaisuja tehdään yksinomaan välittömien taloudellisten säästöjen perusteella. Olisi syytä selvittää myös päätösten pitkäkestoiset vaikutukset esimerkiksi yhdyskuntarakenteen muuttumiseen,  ympäristökuormitukseen ja yksilön terveyteen.  Nämä vaikutukset huomioon ottamalla vaikkapa kyläkouluratkaisun hinta saattaa tuottaa yllätyksen.

Rinnalla kulkemista

Yhteiskunnalla on omat tehtävänsä ja vastuunsa, joita se ei voi väistää. Näitä vastuita tulevat vanhuspalvelulaki ja nuorisotakuu toteutuessaan edelleen kasvattamaan. Vastuu omasta ja läheisten hyvinvoinnista on kuitenkin meillä jokaisella. Tarvitaan oman terveyden entistä parempaa hoitamista, jotta yhteiskunnan rahat riittäisivät tulevaisuudessa muuhunkin kuin terveydenhuoltoon. Tarvitaan ystävän rinnalla kulkemista, sillä mitkään ammattiauttajat eivät ehdi kuuntelemaan koko kansan murheita. Tarvitaan omaisia, jotka rakastavat, sillä siihen ei yhteiskunta kykene. Tarvitaan aktiivista kansalaistoimintaa, joka rakentaa kanavat niille lukuisille vapaaehtoisille, jotka haluavat auttaa.

Hyvä arki Hämeenlinnassa tarvitsee sinua ja minua, meitä kaikkia.


 

Jo joutui armas aika

(HäSa:n Vierailija-palsta 9.6.2011)

Viime päivinä ovat juhlineet niin ylioppilaat, ammattiin valmistuneet kuin kouluvuotensa päättäneet peruskoululaiset. Vuosien uurastuksen jälkeen on ollut hienoa painaa päähän ylioppilaslakki ja saada käteen päästötodistus. Uusia ylioppilaita valmistui tänä keväänä vajaa 29 000, toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintoja suoritettiin yli 67 000 ja  peruskoulun päästötodistuksen sai 63 500 oppilasta. Onnittelut kaikille valmistuneille!

Peruskoulusta eteenpäin

Peruskoulun päättäneillä nuorilla jatkaminen toisen asteen koulutukseen tulisi olla itsestään selvä vaihtoehto. Pelkällä peruskoulun päästötodistuksella ei nyky-yhteiskunnassa pärjää. Joka vuosi yhteishaun rannalle jää kuitenkin tuhansia heikot paperit omaavia nuoria. Osa näistä saa opiskelupaikan myöhemmässä täydennyshaussa, osa pääsee ammattistarttiin tai kymppiluokalle.

Valitettavasti kokonaan ilman koulutuspaikkaa jäävien peruskoulunsa päättäneiden nuorten määrä kasvaa vuosi vuodelta. Peruskoulun jälkeiset tyhjät välivuodet ovat nuorelle kohtalokkaita ja syrjäytymisen riski kasvaa nopeasti. Siksi kaikille peruskoulun päättäneille nuorille olisi ehdottoman tärkeää taata jatko-opiskelupaikka.

Lukiosta korkeakouluun

Ylioppilastutkinnon suorittaneen nuoren mielessä on toisenlaiset kysymykset. Pitkä ja turvallinen kouluputki on takana ja edessä on suuri tuntemattomuus. Joillain nuorilla tuleva ammatti on jo selkeänä mielessä, mutta useimmat miettivät vaihtoehtoja. Mille alalle parhaiten soveltuisi ja missä olisi tulevaisuudessa töitä?  Moni nuori kaipaisi nykyistä enemmän opinto-ohjaajan tukea.

Yksi perinteikkäimmistä jatko-opintopaikoista on Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitos, joka viettää vuonna 2019 satavuotisjuhlaansa. Seminaari aloitti toimintansa  Aukusti Salon johdolla vuonna 1919. Vuosikymmenten aikana on koulutusta kehitetty ja Hämeenlinnan seminaari liittyi Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan vuonna 1974.

Kun itse aikoinani mietin omaa ammatinvalintaani ja päädyin luokanopettajan koulutukseen,  tuntui Hämeenlinna heti kiinnostavimmalta opiskelukaupungilta. Loistava sijainti pääradan varrella keskellä Etelä-Suomea, kaupungin sopiva koko sekä ”sempun” maine laadukkaana, tehokkaana ja kodikkaana opinahjona olivat itselleni merkittäviä tekijöitä. Ei ihme, että Hämeenlinna on vuodesta toiseen suosituimpien opettajankoulutuslaitosten joukossa. Opiskelijat valmistuvat hyvin ja keskeyttäneitä ei juurikaan ole.

Hämeenlinnan OKL:n puolesta syytä taistella

Tampereen yliopiston suunnitelmat siirtää luokanopettajakoulutus pois Hämeenlinnasta osoittaa yliopiston ymmärtämättömyyttä luokanopettajakoulutuksen kokonaisuutta kohtaan. Laadukas opettajakoulutus edellyttää paljon muutakin kuin laajaa sivuainevalikoimaa. Ensiarvoisen tärkeää on saumaton  yhteys harjoittelukouluun, joka Hämeenlinnassa sijaitsee aivan OKL:n vieressä. Luokanpettajakoulutuksen siirtäminen Hämeenlinnasta Tampereelle lakkauttaisi erinomaisesti toimivan yksikön, eikä edesauttaisi opettajakoulutuksen kehittymistä.

Nyt tulee taistella sen puolesta, että OKL säilyisi Hämeenlinnassa ja että kaupunkiin saataisiin vahva ja monipuolinen opettajien perus- ja lisäkoulutuskeskus Tampereen yliopiston sekä paikallisten toimijoiden, kuten Hamk:n yhteydessä toimivan ammatillisen opettajakorkeakoulun voimin. Tässä tarvitaan Hämeenlinnan seudun kuntapäättäjien ja kansanedustajien aktiivisuutta.

Suvivirsi on soinut Hämeenlinnan seminaarissa jo lähes 100 vuotta. Ei ole mitään syytä antaa laulun vaieta.

Kohti ihmisarvoista vanhuutta

(HäSa:n Vierailija-palsta 3.3.2011)


Suomalaisessa yhteiskunnassa iästä on tullut yhä tärkeämpi ihmisarvon mittari. Vaikka ikäsyrjintä tuomitaan juhlapuheissa, sitä esiintyy monessa muodossa niin työelämässä kuin terveydenhuollossa. Entisajan kulttuuriin kuuluva vanhuuden kunnioittaminen on vaihtunut nuoruuden ihannointiin. Moni ikäihminen kokee olevansa taakka omaisille ja yhteiskunnalle. Ei ihme, että vanhusten masennus lisääntyy hälyttävää vauhtia.

Ikääntyminen on kuitenkin osa normaalia elämänkulkua. Agraariyhteiskunnassa isovanhemmat olivat osa maalaistalon suurperhettä. Vanhukset tekivät mitä pystyivät ja olivat korvaamaton apu varsinkin lastenhoidossa. Perinteet ja taidot siirtyivät vanhuksilta nuorelle polvelle. Tänä päivänä ikääntyneet asuvat omissa kodeissaan ja toimintakykynsä menettäneet on eristetty laitoksiin kauas tutusta elämän piiristä.

Vanhuksia on Suomessa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2040 Suomi on koko Euroopan vanhusvoittoisin maa. On syytä pohtia, miten pystymme takaamaan jokaiselle ikääntyvälle riittävän huolenpidon ja ihmisarvoisen vanhuuden. Väestön ikääntymisen haasteista ei selvitä, ellei puitteita hyvälle hoidolle luoda jo nyt. Vanhustenhoito on nostettava sellaiselle tasolle, jolla jokainen päättäjä itse haluaisi vanhuutensa viettää.

Yhteiskunnan sivistyksen mittari on, miten se huolehtii heikoimmista jäsenistään. Jokaisella on luovuttamaton ihmisarvo, niin vammaisella kuin vanhuksella. Ihmisarvo ei ole riippuvainen siitä, miten tuottava jäsen yksilö on yhteiskunnassa. Ikääntyneiden kunnioittaminen, kuunteleminen  ja kohteleminen arvokkaina yhteiskunnan jäseninä on ainoa oikea lähtökohta kaikissa ikäihmisiä koskevissa asioissa.

Ikääntyvien ryhmä on heterogeeninen ja heidän palvelutarpeensa erilaisia. 65-74-vuotiaden kohdalla korostuu omatoimisuus ja aktiivisuus. Terveytensä ja toimintakykynsä ylläpitämiseksi he tarvitsevat liikuntapalveluja ja muita kokonaisvaltaista terveyttä tukevia palvelumuotoja. Nämä ”nuoret vanhukset” ovat lähiyhteisöjensä ja koko kansalaisyhteiskunnan merkittävä voimavara. Heidän kokemuksiensa, tietojensa ja taitojensa arvo tulisi ymmärtää.

Alle 75-vuotiaat selviävät useimmiten itsenäisesti omissa kodeissaan. Sen jälkeen tarvitaan yhä enemmän kotihoitoa tukipalveluineen, vanhainkoti- tai muuta laitoshoitoa. Laitoshoivan tulee olla kuntouttavaa ja aktivoivaa, ei säilyttävää ja passivoivaa. Valitettavasti laitosten alhainen henkilöstömitoitus rajoittaa vanhusten aktivoimista ja omatoimisuuteen kannustamista. Kiireessä ehtii nopeammin vaihtaa vaipat kuin käyttää vanhuksen wc:ssä. Laatusuositusten sijaan tarvitaankin lakisääteisiä määräyksiä riittävistä tukipalveluista, kotihoivan tasosta ja laitosten henkilöstömitoituksesta.

Köyhyyden uhka kasvaa sitä mukaa, mitä vanhemmista ihmisistä on kyse. Suomessa on noin 200 000 eläkkeensaajaa, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella. Yksin eläminen lisää sekä naisten että miesten köyhyysriskiä. Terveyden heikkeneminen kiristää ikääntyvien taloutta entisestään. Monet joutuvat valitsemaan, käyttävätkö rahat lääkkeisiin vai ruokaan. Sairauskulujen maksukatto tulisi saada riittävän alas, jotta sairauskulut eivät veisi kohtuuttoman suurta osaa pienituloisten vanhusten eläkkeestä. Eläkkeiden indeksijärjestelmää olisi myös syytä oikeudenmukaistaa.

Vanhusten asumispalveluissa suuntaus on kunnallisista vanhainkodeista kohti yksityisiä palvelutaloja ja hoivakoteja. Palveluasumisessa kysymyksiä herättävät asiakasmaksut ja maksuun sisältyvät palvelut. Maksuperusteet ovat erilaiset avo- ja laitoshoidossa olevilla vanhuksilla. Pitkäaikaisen laitoshoidon tarpeessa olevien vanhusten kohdalla tulee noudattaa asiakasmaksulakia, jonka mukaan vanhukselta voi periä asiakasmaksuna korkeintaan 85 % nettotuloista, riippumatta asumismuodosta. Tähän maksuun sisältyy hoidon lisäksi ravinto, lääkkeet, puhtaus, vaatetus sekä sosiaalista hyvinvointia edistävät palvelut.

Hoivakodeissa asuvat vanhukset ovat usein oletettua huonokuntoisempia. Näiden kotien henkilökunnassa tulee olla riittävää sairaanhoidon ja lääkehuollon osaamista. Ei ole oikein, että hoivakotien vanhuksia tuodaan ensiapuun rutiiniluonteisia toimenpiteitä varten, jotka tulisi kyetä hoitamaan asumisyksikössä.

Vanhusten monilääkitys on julkisesta keskustelusta huolimatta yleistynyt. Kolmannes yli 75-vuotiaista käyttää yli kymmentä lääkettä päivittäin. Suurin ongelma on liiallinen, psyykenlääkkeiden käyttö. Lääkkeiden yhteis- ja sivuvaikutukset aiheuttavat sekavuutta, muistihäiriöitä ja tasapaino-ongelmia, jotka johtavat kaatumisiin ja lonkkamurtumiin. Vanhusten lääkityksestä onkin koottava valtakunnalliset ohjeet, jotka sisältyvät vanhuspalvelulakiin.  

Vaikka ikääntynyt olisi ammattilaisen hoidossa, tarvitaan edelleen omaisten rakkautta ja läheisyyttä. Sitä ei voi paraskaan laitos tarjota. Sukupolvien ketjussa meistä jokainen on vuorollaan hoitaja ja hoivattava. Vanhustenkin hoidossa on syytä muistaa Kultainen sääntö: ”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille.”

Köyhyyttä löytyy 

(HäSa 21.12.2010)


Markku Peltonen kirjoitti Alanurkassa kolumnin otsikolla ”Syyllistävää puppua köyhyydestä” (HäSa 17.12.10). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimustulos 700 000 pienituloisesta suomalaisesta ei ole puppua. Pienituloisten ryhmään kuuluvat niin yksinäiset vanhukset kuin työttömät lapsiperheet. Köyhyyttä löytyy etsimättä. THL:n tarkoitus ei ole syyllistää, vaan kertoa  tosiasiat. Mahdollinen syyttävä sormi osoittaa maassamme viime vuosina harjoitettuun sosiaali-, työllisyys-  ja veropolitiikkaan.

Vuosi 2010 on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen teemavuosi, jonka yhtenä näkökulmana on lapsiköyhyys. Samaan aikaan kun yleinen tulotaso on Suomessa noussut, lapsiperheiden köyhyys on moninkertaistunut. Vuonna 1995 köyhissä perheissä eli 50 000 alle 18-vuotiasta lasta, vuonna 2009 jo yli 150 000. Suhteellisen köyhyysrajan alapuolella eläviä lapsia on nyt yhtä paljon kuin 1970-luvulla.

Lapsiperheköyhyys lähti voimakkaaseen kasvuun edellisen laman aikana. Lapsilisiä ja kotihoidon tukea leikattiin, eivätkä ne laman jälkeenkään ole seuranneet yleistä ansiotulojen kehitystä. Eniten lapsen köyhyysriskiä kasvattaa vanhemman työttömyys. Noin puolet köyhyysrajan alittavista lapsiperheistä on sellaisia, joissa kukaan ei käy töissä. Yksinhuoltajavanhemmalle työn vastaanottaminen ei myöskään ole ongelmatonta, vaikka töitä olisi tarjolla. Lapsiköyhyys onkin yleisintä yksinhuoltajaperheissä.

Köyhyysrajan alapuolella eläville arjesta selviytyminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Pienituloisten lapsiperheiden ja vanhusten arki on jatkuvaa "kädestä suuhun" elämistä, jossa yllättävät menot voivat saada elämän pitkäksi aikaa sekaisin. Tällaisen menopiikin aiheuttaa myös joulu, vaikkei sen saapuminen olekaan yllätys. Köyhienkin perheiden lapsilla on odotuksia, jotka vanhemmat haluaisivat täyttää.

Köyhyyden vähentäminen on yksi suurimmista haasteistamme. Siihen voimme päästä hyvällä työllisyys- ja sosiaalipolitiikalla sekä oikeudenmukaisella verotuksella. Joulun aika antaa kuitenkin meille itse kullekin tilaisuuden tehdä jotain konkreettista vähäosaisten hyväksi. Auttamiskohteita kyllä löytyy - vaikkapa joulupadalta tai omasta  naapurista.  

Naiseksi ja mieheksi

(HäSa 23.10.2010, KU 27.10.2010)

Viime päivien homokeskustelun voima ja vaikutukset ovat yllättäneet jokaisen. Kirkosta eroamisluvut ovat murheellista luettavaa ja täytyy toivoa, että virta kääntyy ennemmin tai myöhemmin toiseen suuntaan. On kuitenkin hyvä, että keskustellaan perusarvoista, joihin myös kristillinen näkemys avioliitosta kuuluu.

Kristillisdemokraatit kannattaa avioliiton säilyttämistä miehen  ja naisen välisenä liittona. Tämä näkemys avioliitosta ei kuulu ainoastaan kristinuskoon, vaan kaikkiin maailman pääuskontoihin. Avioliiton historia yltää tuhansien vuosien taakse ja sen seurauksena on sukupolvien ketju, vanhemmuus ja isovanhemmuus. Ilman miehen ja naisen välistä suhdetta ei koko ihmiskuntaa olisi olemassa.

Homosuhteissa vähätellään usein toisen sukupuolen, useimmiten isän, merkitystä. Opettajana toimiessani olen nähnyt, miten kipeä haava voi isän puuttuminen olla. Omalla luokallani on tälläkin hetkellä usea pikkumies, joka käy läpi isättömyyden surua. Hyväkään äiti – tai kaksi – ei voi korvata isää.

Vapaassa maassa jokaisella aikuisella on tietysti oikeus valita oman parisuhteensa muoto. Kaikissa suhteissa voi olla rakkautta ja uskollisuutta. Nykylain puitteissa homosuhteen voi rekisteröidä ja se antaa sille riittävän juridisen suojan, kuten perimisoikeuden. Myös puolison lapsen adoptio-oikeus tuli voimaan viime vuonna.

Ulkoisen adoptio-oikeuden Kristillisdemokraatit haluaa kuitenkin säilyttää miehen ja naisen muodostamalla avioliitolla. Lapsen ihmisoikeudet menevät aikuisen oikeuksien edelle. Lapsella on lähtökohtaisesti oltava oikeus isään ja äitiin. Maat, joista adoptiolapsia haetaan, asettavat yleensä myös tiukat kriteerit lasta odottaville aviopareille.

Homokysymyksestä on haluttu tehdä ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymys, mitä se ei ole. Jokainen ihminen on yhtä arvokas riippumatta hänen sisäisistä tai ulkoisista ominaisuuksistaan. Miehen ja naisen muodostama avioliitto on kuitenkin historialliselta, uskonnolliselta ja yhteiskunnalliselta taustaltaan niin perustavanlaatuinen instituutio, että en näe syytä sen murtamiseen.

On sairasta säästää terveydestä 

(KU 25.9.2010, ESS 26.10.2010)


Terveydenhuollon tulevaisuus herättää monia kysymyksiä. Miten tulemme selviämään kasvavasta ikääntyneiden määrästä ja heidän terveydenhoidostaan? Mihin johtaa vauhdilla lisääntyvä diabeetikkojen ja dementikkojen määrä? Kuka kustantaa terveydenhuollon, kun yhä pienempi väestönosa on mukana työelämässä?

Huoltosuhteen heiketessä on tärkeää panostaa työhyvinvointiin, jotta väki pysyisi työkuntoisena eläkeikään saakka. Ihminen ei ole mikään kone. Työikäisten työuraa voisi pidentää parantamalla mahdollisuuksia työskennellä myös vajaalla työkyvyllä.  Nuorten fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä on pidettävä huolta, jotta he eivät syrjäydy työelämästä jo ennen kuin se pääsee edes alkuun.

Terveydenhuollon oikeudenmukaisuus  ei tällä hetkellä toteudu kunnolla Suomessa. Meillä on  suuria eroja niin sairastavuudessa kuin kuolleisuudessa eri väestöryhmien välillä. Hyvätuloiset käyttävät yhä enemmän yksityisiä palveluja ja työssäkäyvät työterveyshuoltoa. Pienituloiset taas ovat heikosti resursoitujen terveyskeskuspalveluiden varassa. Köyhin väestönosa saattaa jäädä kokonaan hoidotta, koska kaikkein köyhimmät eivät kustannusten pelossa uskalla hakeutua lääkärille. Viivästynyt hoito on kuitenkin usein kalliimpaa kuin ajoissa annettu. Tässä auttaisi terveydenhuollon yhtenäinen maksukatto, joka olisi riittävän alhainen.

Ennaltaehkäisevän terveydenhoidon merkitys kasvaa koko ajan. Avainasemassa on yksilön vastuu omasta terveydestään. Liikkuminen on lääkettä, joka ei maksa mitään. Kohtuullisuus ruokailussa tekee hyvää terveydelle ja kukkarolle. Hyvät ihmissuhteet tuovat elämään onnea. Henkinen ja hengellinen ravinto vahvistaa mieltä ja sielua. Ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa on kaikki se, joka antaa voimia arkeen.  

Terveydenhuollon aitiopaikalla ovat neuvolat sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, jossa orastavat oireet ehditään havaita ja hoitaa ajoissa. Aikuisväestöäkin palvelevat hyvinvointineuvolat ovat askel oikeaan suuntaan. Esimerkiksi diabeteksen varhainen toteaminen ja riittävän ajoissa aloitettu hoito on äärimmäisen kannattavaa. Kaksi kolmasosaa diabeetikoista sairastaa tautia tietämättään ja sairaus saa rauhassa poikia lukuisia kalliita lisäsairauksia.

Kunnissa laaditaan parhaillaan ensi vuoden talousarvioita ja tutkitaan suurennuslasilla, mistä voisi säästää. Katseet kääntyvät terveydenhuoltoon, joka vie leijonanosan kuntien käyttömenoista. Helpointa on säästää ennalta ehkäisevästä terveydenhoidosta, joka ei ole lakisääteistä. Sillä tavalla kustannukset kuitenkin tulevat usein moninkertaisina takaisin.

Terveydenhoito aiheuttaa kustannuksia, mutta hoitamatta jättäminen vielä monin verroin enemmän. Kristillisdemokraattien terveydenhuoltokampanjan motto osuu asian ytimeen: ”On sairasta säästää terveydestä!”

Media uutisoi mitä haluaa

(HäSa 31.8.2010)

Hämeen Sanomat käsitteli pääkirjoituksessaan 27.8. Kristillisdemokraattien kesäkokouksen julkilausumaa ajoluvan myöntämisestä valvotusti jo 17-vuotiaille. Pääkirjoituksen mukaan pienellä puolueella täytyy olla pienet vaaliteemat. Kyseessä ei ollut vaaliteema, vaan viime viikolla pidetyn kesäkokouksen yksi julkilausuma.  

Varkaudessa ja Kuopiossa pidetyssä kesäkokouksessa hyväksyttiin useita julkilausumia, joista ajokortin ikärajan alentaminen oli vain yksi monen muun tärkeämmän joukossa. Jostain kumman syystä ajokorttiasia oli ainoa, joka ylitti uutiskynnyksen. Journalismi toimii omilla periaatteillaan, eikä puolue voi määrätä, mitä media nostaa esiin. Ajokorttiasia ei suinkaan ollut ykkösasia, eikä siitä ole tulossa myöskään tulevien eduskuntavaalien vaaliteemaa.

On kuitenkin tosiasia, että kuljettajakoulutusta on tarpeen kehittää niin, että nuoret kuskit saavat paremmat valmiudet itsenäiseen ajamiseen. Saksan liikenneministeriön mukaan kokemukset nuorten valvotusta ajo-oikeudesta ovat olleet positiivisia ja liikenneturvallisuus on parantunut. Tämä oli perusteena ehdotukseen valvotusta ajo-oikeudesta jo 17-vuotiaille.

Kesäkokouksen muut julkilausumat käsittelivät valtion budjetin tasapainottamista jo ensi vaalikauden aikana, työuralta pudonneiden saattamista takaisin työelämään, toimeentulotuen korottamista, omaishoidon epäkohtien korjaamista sekä opintotuen sitomista indeksiin. Miksi media ei nostanut näitä asioita esiin kesäkokouksesta uutisoidessaan?

Tulevien eduskuntavaalien vaaliteemat löytyvät Kristillisdemokraattien nettisivuilta www.kd.fi. Sieltä löytyy paljon tärkeitä tavoitteita, joista talouden tasapainottaminen on yksi tärkeimmistä. Tuottavuus on saatava kasvuun ja valtion menojen tarkoituksenmukaisuus arvioitava uudelleen. Ensi vaalikaudella ei voi luvata liikoja kenellekään, mutta köyhyyden poistaminen ja tuloerojen kaventaminen on silti asetettava yhteiseksi tavoitteeksi.

Hämeenlinna matkalaisen silmin

(HäSa 30.7.2010)

Meillä on vieraillut kesän aikana paljon ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat ihastelleet Hämeenlinnan järvimaisemia ja lukuisia uimapaikkoja, rantojen kävelyreittejä ja viihtyisää keskustaa kukka-amppeleineen. Vieraat ovat tutustuneet myös kaupungin monipuolisiin kulttuurikohteisiin. Olemme kuulleet kehuja, mutta myös ihmettelyä selkeistä puutteista, jotka erottavat Hämeenlinnan muista vastaavista vesistökaupungeista.  

Hämeenlinnan keskustaa halkoo kaunis Vanajavesi, mutta täältä puuttuvat kokonaan rantaravintolat ja -kahvilat.  Keskustan kävelykadulla olutterasseja riittää tungokseen asti ja pari kaljalaivaa on ankkuroitunut etelärannalle. Kuitenkaan kaupungissa ei ole yhtään viihtyisää rantaravintolaa, jonne paistaisi ilta-aurinko ja jossa voisi ruokailla rauhassa perheen ja ystävien kanssa.  Se on melkoisen suuri puute varsinkin tällaisena kesänä, jolloin ihmiset hakeutuvat veden ääreen. Löytyisikö kahvila-ravintolan paikka Varikonniemestä, jonne pääsisi kaunista kävelysiltaa pitkin? Tai mahtuisiko kahvila Linnanpuiston kulmaukseen, vaikka osittain veden päälle?

Rantaravintoloiden lisäksi Hämeenlinnasta puuttuvat myös idylliset  keskustakahvilat. Kaupungissa on vielä jäljellä kauniita vanhoja puutaloja, jonne sopisivat vanhantyyliset kahvi- ja teehuoneet. Mallia voisi etsiä Lahden sataman vanhasta asemakahvilasta tai Lappeenrannan linnoituksen Majurskasta, joissa saa kahvin ja ihanien leivonnaisten lisäksi nauttia kauniista sisustuksesta, vanhasta posliinista ja henkilökunnan asuista. Löytyykö Hämeenlinnasta rohkeita ja ennakkoluulottomia yrittäjiä?

Kulttuurista kiinnostuneita vieraitamme taas on ihmetyttänyt se, ettei Hämeenlinna ole hyödyntänyt markkinoinnissa kaikkia suurmiehiään. Kaupunki tunnetaan Sibeliuksen syntymäkaupunkina, mutta harva tietää, että Suomen taiteen kultakauden mestari Albert Edelfelt on viettänyt lapsuutensa Hämeenlinnassa.  Miksei Hämeenlinnassa ole Albert Edelfeltin katua tai aukiota, ovat vieraat hämmästelleet. Sitä sopiikin kysyä, sillä Edelfelt on kuvataiteessa yhtä suuri nimi kuin Sibelius musiikissa. Albertin kellari Piparkakkutalon alakerrassa on toki parempi kuin ei mitään, mutta harva tietää, keneltä paikka on nimensä saanut.  

Hämeenlinna on hieno kaupunki, jolla riittää ammennettavaa niin historiasta kuin nykypäivästä. Kaupungin aarteet on vain kaivettava esiin ja kehitettävä niitä edelleen. Kaunis ympäristö, rikas kulttuurielämä ja hyvät palvelut tuovat hyvinvointia meille kaupunkilaisille, mutta ne houkuttelevat tänne myös matkalaisia.  

Perintönä syrjäytyminen

(Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset 5.5.2010)

Hämeenlinnassa järjestettiin huhtikuussa kaksi mielenkiintoista tilaisuutta, joissa käsiteltiin ihmisryhmien eriarvoistumista ja syrjäytymistä yhteiskunnassamme. Samaan aikaan kun suurella osalla suomalaisista menee entistä paremmin, kasvava väestönosa elää köyhyysrajan alapuolella. Työttömyys- ja syrjäytymiskierre alkaa yhä nuorempana  ja saattaa kulkea ”perintönä” jo kolmannelle sukupolvelle.

Huhtikuun puolivälissä Wetterhoffin auditoriossa kokoontui Sosiaali- ja terveysalan järjestöfoorumi. Foorumissa todettiin, että kansalaisjärjestöjen eräs tärkeä tehtävä on huono-osaisuuden ennaltaehkäisy.  Hämeenlinnan Seudun Mielenterveysseuran 27.4. raatihuoneella järjestämässä tilaisuudessa pohdittiin työttömyyden monia kasvoja. Ne kasvot ovat köyhyyden ja syrjäytymisen tummentamat.

Syrjäytymiskierre alkaa usein jo varhaisella iällä. Koulukiusatuksi tuleminen ja toistuvat epäonnistumisen kokemukset muokkaavat maaperää syrjäytymiselle. Koulupudokkaista kasvaa helposti ”EKTH-sukupolvi” jolla Ei ole Koulutusta, Työtä, Harjoittelupaikkaa. Noin joka kymmenes nuori on vaarassa syrjäytyä.

Yhteiskunnan kelkasta putoamisen uhka on suurimmillaan opinnoista työelämään siirryttäessä, armeijan tai siviilipalveluksen päättyessä. Koulutus ja armeija jäävät kesken yhä useammalta. Nuorten miesten työttömyys on kaksinkertaista yleiseen työttömyyteen verrattuna. Vertailun vuoksi voisi mainita, että Ruotsissa kunnalla on vastuu seurata oppivelvollisuuden suorittaneiden nuorten sijoittumista eteenpäin. Suomenkin kunnissa tarvittaisiin etsivää nuorisotyötä, joka tavoittaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäämässä olevat nuoret.

Köyhyys ja syrjäytyminen koskettaa  myös lapsiperheitä. Tällä hetkellä yli 150 000 suomalaislasta elää köyhyysrajan alapuolella. Hankalimmassa tilanteessa ovat ne lapsiperheet, joissa toinen tai molemmat huoltajat ovat työttöminä. Yhteiskunnan tulisikin taata työtä ainakin toiselle vanhemmalle.

Syrjäytyminen on yksi tämän hetken kaikkein vakavimpia haasteita, johon tulisi paneutua niin valtion kuin kunnan tasolla. Se on ennen pitkää uhka myös yhteiskuntarauhalle. Syrjäytymisen ehkäisemiseen kuuluu monia koulutukseen, työllisyyteen, asumiseen, perhepolitiikkaan, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan sekä vapaa-aikaan liittyviä toimenpiteitä. Tässä voimme toimia yhteistyössä myös kolmannen sektorin kanssa, jonka asiantuntemusta ei useinkaan oteta riittävästi huomioon kunnan päätöksenteossa ja erilaisten hankkeiden suunnittelussa..

Valtiontalouden tarkastusvirasto on laskenut, että yhden nuoren lopullinen syrjäytyminen työelämästä ja koulutuksesta maksaa yhteiskunnalle noin 27 500 euroa vuodessa. Jos syrjäytyminen kestää koko odotettavissa olevan työiän, koituu yhdestä syrjäytyneestä noin miljoonan euron kansantulon menetys.

Meillä ei ole varaa siihen. Ei  kansantaloudellisesti eikä inhimillisesti.

Perhepolitiikkaa tarvitaan

(HäSa 7.4.2010)


Markku Peltonen käsitteli Alanurkka-kolumnissaan 2.4. Kristillisdemokraattien uutta perhepoliittista ohjelmaa. Kirjoitus oli terävä ja osuva, niin kuin Peltosen tekstit yleensäkin. Kuitenkin muutama asia vaatii oikaisua.

Toimittaja Peltonen kritisoi Kristillisdemokraattien ”vaalijulistetta”, jossa poseeraa 50-luvun tyylinen nuoripari. Kysymyksessä ei ole vaalijuliste, vaan perhepoliittisen ohjelman mainos.
Kritiikki KD:n uuden perhepoliittisen ohjelman sisällöstä paljastaa, että  toimittaja ei ilmeisesti ole lukenut kyseistä ohjelmaa.

Perhepoliittinen ohjelman pääpaino ei ole sen määrittämisessä, millainen on suomalainen ihanneperhe. Ohjelmassa todetaan, että ”juridisesti perhe voi tarkoittaa kahden vanhemman ja lasten muodostamaa perhettä, yksinhuoltaja- tai uusperhettä tai lapsetonta pariskuntaa”.  KD:n perhepoliittisen ohjelman tavoitteena on lainsäädännön ja kunnallisen päätöksenteon avulla tukea suomalaisia perheitä. Haastetta riittää niin työn ja perheen yhteensovittamisessa, opiskelijavanhempien asemassa, adoptiovanhempien oikeuksissa kuin perheväkivallan ehkäisemisessä.

Viime aikoina on käyty keskustelua yhteiskunnan ja kodin roolista lasten kasvatuksessa. Muistan myös toimittaja Peltosen kirjoittaneen, että päävastuu lasten kasvatuksesta ei ole yhteiskunnalla tai koululla, vaan kodilla ja perheellä. Kuitenkaan kaikki vanhemmat eivät kykene kantamaan sitä vastuuta, joka heille kuuluisi. Monet nykyperheet voivat huonosti ja silloin eniten kärsivät juuri lapset. Tarvitaan perhepolitiikkaa, joka tukee avioliittojen kestämistä ja vanhempien mahdollisuutta sovittaa yhteen eri elämäntilanteiden ja vanhemmuuden haasteet.

Kristillisdemokraattien perhepoliittinen ohjelma tarkastelee perheen hyvinvoinnin edellytyksiä ja esittää keinoja, joilla voidaan ehkäistä tai lievittää kipupisteitä. Ohjelmassa painottuu tietoisesti lapsiperheiden näkökulma ja heidän tarvitsemansa palvelut. Tämä ei kuitenkaan merkitse lapsettomien pariskuntien tai yksin elävien tarpeiden unohtamista.

Perheessä luodaan ihmisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin perusta. Mikään viranomais- tai palvelujärjestelmä ei voi korvata perhettä kasvattajana ja hyvinvoinnin tuottajana. Jos perhe ei suoriudu sille kuuluvista tehtävistä, yhteiskunta ei pysty suurillakaan panostuksilla korjaamaan kaikkia syntyneitä vaurioita. Perheen tärkeä arvo on tunnustettava myös yhteiskunnallisesti. Siksi tarvitaan perhepolitiikkaa.

Abortin yhteiskunnalliset vaikutukset 

(HäSa 23.3.2010)

Päivi Helmisen ja Valtteri Aholan mielipidekirjoitukset abortista kuvastavat hyvin erilaisia näkökulmia raskauden keskeytykseen (HäSa 17.-18.3.). Toinen katsoo aborttia lapsen, toinen naisen oikeuksien kannalta. Tärkeä näkökulma on myös aborttien yhteiskunnallinen vaikutus.

Nytkyinen aborttilaki tuli voimaan vuonna 1970. Kuluneiden 40 vuoden aikana Suomessa on tehty yli puoli miljoonaa raskaudenkeskeytystä. Vertailun vuoksi voisi mainita, että talvi- ja jatkosodassa kaatui alle 100 000 suomalaista. Nykyään abortteja tehdään reilut 10 000 vuodessa, mikä vastaa yhtä isoa koululuokallista "kaatuneita lapsia" joka päivä.

Yhdeksän kymmenestä abortista tehdään sosiaalisin perustein. Yleisiä syitä ovat taloudellinen tilanne, väärä ajankohta työn tai opiskeluiden kannalta sekä epävakaa parisuhde. Lääketieteellinen syy on vain noin 0,5 prosentilla ja eettinen syy, esimerkiksi raiskaus tai insesti 0,1 prosentilla raskaudenkeskeyttäjistä. Suomessa kaikki naiset saavat abortin sitä halutessaan.

Hämeen Sanomissa (20.3.) uutisoitiin, että Suomessa on tällä hetkellä ennätyksellisen vähän alle 15-vuotiaita,  888 323 henkeä. Määrä on pienin yli sataan vuoteen. Suomen ikärakenne on vääristynyt ja nykyinen aborttilaki on entisestään heikentänyt tilannetta. Jos kaikki lapset olisivat saaneet elää, niin Suomen väestön ikäpyramidi olisi toisen näköinen.

Raskaudenkeskeytyksestä puhuttaessa vedotaan usein naisen oikeuteen päättää omasta ruumiistaan. Toki näin onkin. Abortissa ei kuitenkaan ole kysymys vain naisen, vaan myös lapsen ruumiista. Kohdussa kasvava lapsi ei ole naisen ruumiin hyvänlaatuinen kasvannainen, vaan oma ihmisyksilö. Ei sikiö muutu millään tietyllä raskausviikolla ihmiseksi. Yhteiskunnan tuella abortoidaan jopa saman ikäisiä lapsia, jotka keskosina syntyessään jäävät eloon.

Abortti saatetaan joskus nähdä ainoana ulospääsytienä vaikeasta elämäntilanteesta. Kuitenkin on olemassa myös muita ratkaisuja. Lapsen luovuttaminen adoptoitavaksi on yksi mahdollisuus, jota käytetään aivan liian vähän. Kotimaisia adoptioita vahvistetaan vuosittain vain 30-40 kappaletta, vaikka suomalaista lasta odottavia pareja on satoja.

On totta, että yhteiskunnassamme on paljon lapsia, jotka syystä tai toisesta ovat heitteillä. Jokainen lapsi ansaitsee huolenpitoa, rakkautta ja välittämistä. On kuitenkin täysin mahdollista, että abortoitavaksi aiotusta lapsesta tuleekin rakastettu lapsi ja aikanaan merkittävä aikuinen.  

Kuka meistä voi päättää, kenellä on oikeus elää ja kenellä ei? Ei rajaa voi laittaa alkupäähän sen enempää kuin loppupäähänkin. Jokainen elämä on tärkeä ja suojelemisen arvoinen.

Yhdistykset ulkoiluttamaan vanhuksia

(HäSa 6.11.2009)


Vanhustenhuollon henkilökuntavaje ja kiire ovat tämän päivän todellisuutta. Hoitajien työaika kuluu perushoidon antamiseen: syöttämiseen, pukemiseen, pesemiseen, wc-käynneissä avustamiseen, istumaan nostamiseen ja lääkkeiden jakamiseen. Vanhainkotien ja palvelutalojen henkilökunnan työaika ei riitä vanhusten ulos viemiseen.

Ulkoiluttamistilanne on paras kesä-heinäkuussa, jolloin kaupunki palkkaa koululaisia ja opiskelijoita kesätyöntekijöiksi. Ulkoileminen päättyy saman tien kesätyöntekijöiden lopettaessa työnsä. Kuitenkin juuri alkusyksyllä ja keväällä ulkoilusää olisi vanhuksille parhaimmillaan, kun ei ole liian kuumaa.

Tähän ”ulkoiluttamisvajeeseen” kaupungin lukuisat yhdistykset voisivat antaa merkittävän avun. Syksy ja kevät ovat yhdistysten aktiivisinta toiminta-aikaa. Vanhusten ulkoilutus sopisi hyvin jokaisen yhdistyksen toimintasuunnitelmaan. Ulkoiluttajiksi kelpaavat urheiluseurat, luontojärjestöt, partiolaiset, poliittiset yhdistykset, sotaveteraanit, koulujen vanhempainyhdistykset, hyväntekeväisyysjärjestöt jne.  Tässä toiminnassa vapaaehtoiskeskus Pysäkki on jo näyttänyt hyvää esimerkkiä. Pysäkin väki ei kuitenkaan voi hoitaa koko kaupungin kaikkia laitoksia.   

Jotta ulkoilusta sopiminen toimisi joustavasti, olisi  vanhainkotien ja palvelutalojen henkilökunnan toivottavaa valita keskuudestaan kontaktihenkilö, johon yhdistykset ottavat yhteyttä. Kontaktihenkilön nimi olisi hyvä löytyä helposti laitoksen nettisivuilta.

Ulkoilupäivät voisi keskittää esimerkiksi lauantai-iltapäiviin. Silloin työssä käyvätkin pääsisivät toimintaan mukaan. Tässä satojen yhdistysten kaupungissa ulkoiluttajajoukkoja löytyisi varmasti kaikkiin vanhainkoteihin jokaiselle kevään ja syksyn lauantaille.

Hämeenlinnan Kristillisdemokraatit on kuluvan vuoden aikana järjestänyt  ulkoilupäivän Vuorentaan vanhainkodissa ja Kalvolan Koivurinteen palvelutalossa. Vastaanotto on ollut kiitollinen ja lämmin. Ulkoiluttaja on saanut palkaksi hyvän mielen pitkäksi aikaa.

Marraskuun aikana yhdistykset pitävät syyskokouksiaan. Kokouksissa hyväksytään yhdistyksen seuraavan vuoden toimintasuunnitelma. Hämeenlinnan Kristillisdemokraatit haastaa kaikki kaupungin yhdistykset ja seurat sisällyttämään toimintasuunnitelmaansa vanhusten ulkoiluttamisen  kerran keväällä ja kerran syksyllä. Se ei ole liikaa vaadittu miltään yhdistykseltä,  mutta antaa merkittävän avun kotikaupunkimme vanhustenhuoltoon.

Kuntaliitoksilla ilmastonmuutosta edistämässä

(Häsa 14.2.2009)

Minulla olisi tarjota tutkijoille mielenkiintoinen tutkimusaihe: kuinka monella prosentilla liitoskuntien asukkaiden yksityisautoilu lisääntyy kuntaliitoksen jälkeen? Samalla voisi tutkia, kuinka moneen perheeseen hankitaan palveluiden keskittymisen takia toinen tai kolmas auto. Luulenpa, että prosenttiluvut eivät olisi aivan pieniä.

Olen pohdiskellut kahta tavoitetta, jotka aivan selvästi lyövät toisiaan korville. Ensimmäinen on tietysti kuntien yhdistymisen mukanaan tuomat kustannussäästöt. Tarkoitus on, että toiminnan tehostuessa ja virkamiesten vähetessä saavutetaan todellisia säästöjä. Tällä hetkellä kyllä tuntuu, että virkamiesten ja toimielinten määrä on vain lisääntynyt ja menot kasvaneet. No, ainakin osa johtoportaasta jää tulevina vuosina eläkkeelle. Toivottavasti he tekevät itsensä siihen mennessä tarpeettomiksi…

Maailmanlaajuinen - myös meidän pientä Hämeenlinnaamme koskettava - yhteinen tavoite on ilmastonmuutoksen hillitseminen. Kaupungin tulisi pikimmiten laatia oma kestävän kehityksen strategia. Asukkaita kannustetaan kaikin mahdollisin keinoin vähentämään turhaa energian kulutusta.

Vaan mitä tulee tänä vuonna tapahtumaan? Lammin kirkolta ja Rengon metsistä ajellaan entistä useammin Hämeenlinnan keskustaan kauppaan, Kelaan, verotoimistoon, valtuuston kokoukseen, johtokuntaan, uimahalliin, lääkäriin…  Bensa palaa ja kymppitie kuluu.

Toimintaansa aloittelevilla aluetoimikunnilla on ainakin yksi suuri haaste: miten taata kaikille peräkylien mummoillekin kyyti keskustaan jollain järkevällä tavalla. Siinä tarvitaan niin yhteiskunnan apua kuin naapurisopua. Bussit kulkemaan, tilataksit toimimaan ja  kimppakyydit kiertämään!  Kenenkään ei pitäisi joutua hankkimaan toista autoa vain sen takia, että Kela on niin kaukana…  

Parasta taloudenhoitoa on ongelmien ennaltaehkäisy

(HäSa 19.9.2008)

Sanomalehtiä lukiessa tulee usein tunne, että lehdet ovat täynnä huonoja uutisia, että vain negatiivisella uutisella on uutisarvoa. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut lauantain (30.8.) Hämeen Sanomissa. Uutisjutut ”Musiikki nostaa ongelmanuoret raiteilleen” ja ”Perhe sai avun oikealla hetkellä” ilahduttivat jo pelkällä otsikollaan.

Nuoria käsittelevässä uutisessa kerrottiin Elämänhallintapalvelut Visio Oy:stä, jonka tavoitteena on aktiivisen avohuollon avulla auttaa erilaisista ongelmista kärsiviä nuoria muuttamaan oman elämänsä suuntaa. Liikunta ja musiikki ovat parhaita keinoja motivoida niitäkin nuoria, joita mikään muu ei motivoi. Tavoitteena on myös vähentää huostaanottoja, joista koituu vuositasolla Hämeenlinnan kokoiselle kaupungille arviolta noin miljoonan euron kustannukset. Toivon todella, että yrityksen toiminta laajenee myös Hämeenlinnaan. Yhdenkin hukassa olevan nuoren elämän auttaminen takaisin oikeille raiteille maksaa itsensä monin kerroin takaisin.

Arvokasta työtä nuorten parissa tekevät myös kuntien ja seurakuntien nuorisotyö, urheiluseurat ja monet järjestöt. Niiden työssä on mukana joukko vapaaehtoisia, jotka antavat suuren osan vapaa-ajastaan nuorten hyväksi. Voimia ja jaksamista heille! Nuorille elämän sisältöä, tavoitteita ja mielekästä tekemistä tuottavan harrastustoiminnan toivoisi saavan enemmän myös yhteiskunnan tukea ja arvostusta.

Uutinen ”Perhe sai avun oikealla hetkellä” kertoi puolestaan Ytyä perheeseen -hankkeesta, jossa kokeillaan uutta mallia kunnallisen lapsiperhetyön ja päihdeasiantuntijoiden yhteistyöstä. Keskeistä on, että apua tarjotaan suoraan sitä tarvitsevien ihmisten kotiin. Jutussa mainittu kahdeksanhenkinen Majurin perhe oli saanut konkreettista apua ja ongelmat olivat alkaneet pikkuhiljaa selvitä. Oli hienoa lukea, että perheen lapset olivat ikään kuin heränneet taas eloon.

Ytyä perheeseen -hanke on ilahduttava poikkeus nykykäytännöstä, jossa lapsiperheen on lähes mahdotonta saada kunnallista apua kotiin. Monessa lapsiperheessä arjen hallinta on hukassa ja tarvittaisiin kipeästi paikalle tulevaa ulkopuolista aikuista, joka auttaisi  tavallisissa arkipäivän asioissa. Usein ongelmat pääsevät kärjistymään liian pitkälle, jolloin mitään ei ole enää tehtävissä. Vanhempien väsähtäminen saattaa johtaa turhiin eroihin ja joskus myös lasten huostaanottoon.  Molemmat aiheuttavat yhteiskunnalle valtaisia kustannuksia, eikä inhimillisen kärsimyksen hintaa voi edes laskea.

Toivon todella että Hämeenlinnan kaupunki panostaisi enemmän ongelmien ennaltaehkäisyyn niin perhe, nuoriso-, päihde- kuin mielenterveystyössä.  Liian usein ennen vaaleja puhutaan ennaltaehkäisevät työn tärkeydestä, mutta sitten budjetteja laadittaessa punakynä viuhuu ennaltaehkäisevän työn yllä. Se kun ei ole juuri sillä hetkellä välttämätöntä. Ennaltaehkäisevästä työstä säästäminen on kuitenkin lyhytnäköistä politiikkaa. Ongelmien kaatuessa päälle on vihdoin pakko toimia ja kustannukset ovat  kymmen- tai satakertaisia. Parasta taloudenhoitoa on aina ongelmien ennaltaehkäisy.
 

Lapsen aika on tänään

(HäSa 22.5.2008)

Olen seurannut mielenkiinnolla Hämeen Sanomissa käytyä keskustelua varhaiskasvatuksesta. Varhaiskasvatus luo pohjan koulussa annettavalle opetus- ja kasvatustyölle. Opettajana olen iloinen siitä, että nykyään lapsilla on kouluun tullessaan yhä paremmat tiedolliset ja taidolliset valmiudet. Sen sijaan tuntuu siltä, että moni lapsi on jäänyt vaille rakkautta ja rajoja. Niiden opettelu on aika työlästä vasta kouluiässä.

Annan tunnustuksen päiväkotien henkilökunnalle, joka tekee arvokasta työtä koettaessaan toteuttaa Stakesin ja Opetusministeriön tarkasti määrittelemiä varhaiskasvatuksen tavoitteita. Joudutte työskentelemään vähäisellä henkilökunnalla ja usein puutteellisissa tiloissa. Toivon teille voimia,  taitoa ja viisautta tärkeään työhönne. Toivottavasti teillä on joskus aikaa ottaa lapsi syliin ja kuunnella häntä.

Arvostan suuresti myös kaikkia vanhempia, jotka hoitavat omaa lastaan kotona ilman erityisempää varhaiskasvatussuunnitelmaa. Rakkaus lapseen ja tavallinen talonpoikaisjärki ovat oivalliset eväät lapsen kasvatuksessa. Toivon, ettei kukaan laita lastaan päiväkotiin sen takia, että pelkää varhaiskasvatuksen tavoitteiden jäävän toteutumatta lapsen ollessa ”vain” kotona. Oman vanhemman kiireetön läsnäolo ja kotiaskareiden tekeminen yhdessä on varhaiskasvatusta parhaimmillaan.

Lapsuus on lyhyt aika ihmisen elämässä. Sen vaikutus aikuisuuteen on kuitenkin arvaamattoman suuri. Toivon kaupungin päättäjille viisautta päättäessänne varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, kouluterveydenhuollon ja lastensuojelun määrärahoista. Lapsen hyvinvointiin sijoitetut varat eivät mene koskaan hukkaan.

Toivon vanhemmille viisautta ja epäitsekkyyttä miettiessänne omaa ajankäyttöä ja elämän tärkeysjärjestystä. Moni muu asia voi odottaa, mutta lapsen aika on tänään.