Yhteystiedot

Teija Arvidsson
050-3452432
teija.arvidsson(at)
pp1.inet.fi


Blogin arkisto

Hyvät uutiset

26.3.2017Ahveniston maauimalasta Vuoden Liikuntapaikka 2017Lue lisää »27.2.2017Kulttuurirahastolta jättisumma koulukiusaamisen kitkemiseenLue lisää »2.12.2016"Paras tapa tulla onnelliseksi on auttaa muita" - Hyvän tekemisellä yhteys jopa sydämen sykkeeseenLue lisää »15.3.2016Ateneum kertoo Suomen taiteen tarinan - rakastetut klassikot esillä uudessa valossaLue lisää »

Pikakysely

Mikä on uuden kaupungivaltuuston tärkein tehtävä?

Lehtikirjoituksia


Kestävää lähimmäisyyttä
(HäSan Vierailija-palsta 10.9.2017)

Uusi valtuustokausi on pyörähtänyt käyntiin Hämeenlinnassa ja valtuustoryhmät laativat parhaillaan yhteistä valtuustosopimusta. Sen tavoitteena on sopia tärkeimmistä asioista, jotka halutaan toteuttaa alkaneen neljän vuoden aikana.  Asukasluku täytyy saada nousuun ja talous kestävälle pohjalle. Kaupungin etua pitää vaalia maakuntamyllerryksen keskellä ja kaupunkilaisten hyvinvointia edistää. Monia hyviä ja tärkeitä asioita kirjataan, mutta unohtuuko kuitenkin tärkein?

Kristillisdemokraatit kantavat huolta kasvavasta pahoinvoinnista, joka piiloutuu kauniin kaupunkimme kotien seinien sisälle.  Vaikka valtaosalla kaupunkilaisista asiat ovat kunnossa ja arki pyörii ilman suurempia ongelmia, niin yhä isompi osa asukkaista taistelee toimeentulon ja jaksamisen äärirajoilla.  Arjen saattaa suistaa raiteiltaan ennalta arvaamattomat elämänmuutokset, kuten sairaudet, työttömyys tai avioero.  Joillain elämänhallinta on hukassa päihteiden käytön tai masennuksen takia. Vanhempien ongelmien keskellä kasvaa lapsia ja nuoria, joista kukaan ei jaksa välittää. Tutkimusten mukaan valtaosalla lapsista ja nuorista menee hyvin, mutta pienellä osalla yhä huonommin. Teemmekö tarpeeksi heidän eteensä?

Turun tragedia järkytti kaikkia suomalaisia. Kauniissa lintukodossamme tapahtui asioita, joita kukaan ei toivonut täällä näkevänsä. Maahanmuuton ongelmiin on suhtauduttava vakavasti ja kansalaisten turvallisuutta on valvottava entistä paremmin.  On kuitenkin syytä muistaa, että yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja kansan kahtiajakautuminen on maahanmuuttoakin suurempi turvallisuusriski.  Koulutuksesta, työllistymisestä ja syrjäytymisen ehkäisemisestä täytyy pitää huolta, oli kyse sitten kantasuomalaisesta tai maahanmuuttajanuoresta. Tässä tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä viranomaisten, koululaitoksen, yrityselämän ja kolmannen sektorin kanssa.

Hämeenlinnan talouspäällikkö Jussi Oksa totesi kerran, että kaupungin talouden suurin uhka on perheiden pahoinvoinnista aiheutuvat kustannukset.  Perheiden pahoinvointi näkyy lisääntyvinä lastensuojeluilmoituksina, lasten huostaanottoina ja pikkulapsiperheiden eroina. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi ne kasvattavat myös yhteiskunnan maksutaakkaa. Kaupungilla on rajalliset mahdollisuudet auttaa perheiden ihmissuhdeasioissa, mutta arjen jaksamiseen on tarjolla apua. Lapsiperheiden kotipalvelu, perheneuvola, perheasioiden sovittelu ja uusperheneuvonta ovat esimerkkejä perheille suunnatuista palveluista, joita kannattaa käyttää ennen kuin on liian myöhäistä.

Pahoinvointia on myös ikäihmisten keskuudessa.  Yksinäisyys on monen vanhuksen suurin ongelma, mutta myös pienellä eläkkeellä kituuttaminen tekee arjen kohtuuttoman vaikeaksi. Ikäihmisen ei pitäisi joutua miettimään, onko varaa ostaa ruokaa vai lääkkeitä. Hoitoon pääsyä joutuu joskus odottamaan kohtuuttoman kauan.  Onkin tärkeää varmistaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat määräajassa kaupunkilaisten saatavissa. Erityisesti on pidettävä huolta lapsiperheiden ja vanhusten tarvitsemien palveluiden saatavuudesta.

Hämeenlinna haluaa olla hyvinvointia edistävä kaupunki, jossa on aktiiviset kansalaiset. Hyvinvoinnin lisääminen, pahoinvoinnin vähentäminen ja ylisukupolvisen syrjäytymisen ehkäiseminen on haastava tehtävä. Keskeistä on työpaikan löytyminen ja riittävä toimeentulo, joka kattaa elämisen perusedellytykset.  Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lisäämiseen tarvitaan mukaan kaikki kaupungin toimijat seurakuntia ja urheiluseuroja myöten.

Tärkeintä kuitenkin on, että jokaisella olisi edes yksi ihminen, joka jaksaa seisoa vierellä. Ystävän ja kuuntelijan tehtävään kutsutaan meitä kaikkia. Hyvinvointiin tarvitaan kestävää lähimmäisyyttä.

Inhimillinen vanhuus
(HäSan Vierailija-palsta 29.1.2017)

Vanhuus on elämänvaihe, joka saavuttaa ennen pitkää meistä jokaisen. Vaikka eläkkeelle jäävät ovat nykyään yhä terveempiä ja omasta kunnostaan huolehtivia, niin ikääntymistä ei voi estää. Vuodet vierivät ja vähitellen auttajasta tulee autettava. Kaikissa elämänvaiheissa ihminen haluaa kuitenkin tulla kohdatuksi ihmisenä.

Omat ajatukseni ovat pyörineet ikääntymisen haasteissa seuratessani lähiomaisten toimintakyvyn nopeaa heikentymistä. Itsenäiseen aikuisuuteen tottuneelle seniorille ei ole aina helppoa myöntää, että tarvitsee ulkopuolista apua. Suomessa elää vahvana itse tekemisen kulttuuri, eikä etenkään vanhempi polvi ole tottunut ostamaan palveluita. Ikääntyessä on kuitenkin lupa ajatella itseään ja käyttää varoja oman elämisen helpottamiseen.

Ikääntymiseen on viisasta valmistautua hyvissä ajoin.  82-vuotias isäni asuu sokkeloisessa vanhassa omakotitalossa, jota ei ole suunniteltu rollaattorilla kulkemista varten. Liikkuminen on tullut yhä vaivalloisemmaksi, mutta isääni lienee turha houkutella kerrostalon asukkaaksi niin kauan kuin elämä edes jotenkuten onnistuu omassa talossa.  Täytyy toivoa, että isän jalka nousee vielä pitkään.

Hämeenlinnan asukkaista keskimääräistä suurempi osa kuuluu ikäihmisiin. On tärkeää rakentaa esteettömiä asuntoja ja kaavoittaa asuinalueita, jossa palvelut ovat lähellä. Tästä hyvä esimerkki on Keinusaaren alue sekä Iittalan keskustaan rakentuva ikäihmisten palvelukeskus. Toivottavasti keskustan uusille asuinalueille rakennetaan myös vanhusten liikuntapuisto, josta Hämeenlinnan vanhusneuvosto on tehnyt aloitteen jo vuosia sitten.  

Vaikka asuminen olisi järjestetty hyvin ja palvelutkin pelaisivat, niin yksinäisyys on monen vanhuksen suuri ongelma. Tutkimusten mukaan puolet yli 75-vuotiaista asuu yksin ja yhä useampi elää ilman läheisiä kontakteja. Toisia vaivaa masennus tai muut mielenterveyden häiriöt. Liikkumisen vaikeudet vangitsevat vanhukset kotiinsa odottamaan sitä, että joku tulisi käymään tai veisi ulos.

Kristillisdemokraatit ovat jo pitkään puhuneet lähimmäisyhteiskunnasta, jossa tavalliset kansalaiset ottavat vastuuta lähimmäisistään. Vanhusten luona käyminen, ulkoiluttaminen ja juttuseura on sellaista, mitä meistä jokainen osaa tehdä. Yhteiskunta ei voi koskaan palkata tarpeeksi työntekijöitä hoitamaan ihmisten yksinäisyyttä ja toisen ihmisen kaipuuta. Tarvitaan lähimmäisiä, ystäviä ja naapureita.

Uudet vanhusten hoitosuositukset lähtevät siitä, että ihminen asuu omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Vuonna 2013 voimaan tullut vanhuspalvelulaki ei kuitenkaan juuri anna eväitä siihen, mitä hyvä kotihoito sisältää. Kotihoito ei saa olla vain vanhuksen säilyttämistä neljän seinän sisällä. Sen tulee olla kuntouttavaa ja tukea vanhuksen toimintakyvyn säilymistä. Valitettavasti kiireiset kotihoitajat eivät yleensä ehdi tehdä muuta kuin kaikkein välttämättömimmän.

Ikäihmisten hyvinvointia ja kotona pärjäämistä edistää kuntouttava päivätoiminta, jota on järjestetty muutamassa vanhustenhuollon yksikössä.  Toiminnallinen päivä yhdessä toisten kanssa tuo virkistystä ja henkistä hyvinvointia ikäihmiselle itselleen sekä suo lepopäivän omaishoitajalle. Tällaisia kotona asumista tukevia toimintamuotoja kannattaa edelleen kehittää. 

Vanhainkoteja ollaan muuttamassa palvelutaloiksi korostaen sitä, että asunto on vanhuksen koti. Tällöin vanhuksella tulisi myös olla enemmän päätösvaltaa siihen, miten hän asuu omassa kodissaan.  Miksi herättää seitsemältä, kun ei ole minnekään kiire? Vanhuus ei ole sairaus, eikä vanhuksia tule nähdä hankalina hoidokkeina, vaan loppuun asti arvokkaina aikuisina ihmisinä.  

Hymy, kosketus, ovelle koputus ja lämmin sana ei vie paljoa aikaa, eikä maksa mitään. Se kuitenkin viestittää kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan.


Uutta Hämeenlinnaa rakentamassa
(HäSan Vierailija-palsta 3.3.2016)

Politiikka ei ole näyttäytynyt viime aikoina parhaassa valossa sen paremmin eduskunnassa kuin Hämeenlinnan raatihuoneellakaan. Hallitus soutaa ja huopaa, eikä Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeitä päätöksiä saada aikaiseksi. Toivoa sopii, että hallitus kykenisi järkeviin rakenteellisiin uudistuksiin, eikä toimisi pelkästään leikkurina. Etenkin koulutusleikkauksia pitäisi harkita tarkkaan, sillä korkeatasoinen opetus ja tutkimus on edellytys tulevaisuuden menestykseen.  

Paikallispolitiikan uutisia ovat hallinneet melkoisen ikävät asiat, jotka ovat jättäneet varjoonsa sen hyvän kehittämistyön, jota Hämeenlinnassa koko ajan tehdään. Hiljainen enemmistö päättäjistä ja virkamiehistä hoitaa tehtävänsä vastuullisesti, itsestään suurempaa meteliä pitämättä.   

Parhaillaan menossa oleva kaupunginhallituksen luottamuksen arviointi sekä keskinäinen käräjöinti ei edistä kaupunkilaisten luottamusta päättäjiinsä. Meillä poliitikoilla onkin parannuksen paikka toisista kirjoittamisessa ja puhumisessa. Keskinäistä kunnioitusta on syytä opetella. Rehellisyys ja lakien noudattaminen on ilman muuta edellytys luottamustehtävässä toimimiseen.

Yhteistyötä tarvitaan

Kunnat ovat suurten muutosten edessä ja nyt olisi syytä keskittää kaikki voimavarat tulevaisuuden rakentamiseen. Hämeenlinna muiden kuntien joukossa painii kasvavan velkataakan, rapistuvan rakennuskannan ja ikärakenteen muutoksen keskellä.  Maahanmuuttajien kotouttaminen, työllisyyden hoitaminen sekä kohtuuhintaisen asumisen järjestäminen ovat ajankohtaisia haasteita.  Keskussairaalan tulevaisuus on maakunnan yhteinen huoli. Tarvitsemme hyvää yhteistyötä niin valtuustoryhmien välillä kuin lähikuntien kanssa.

Hämeenlinna valmistautuu jo aktiivisesti seuraavien kuntavaalien jälkeiseen aikaan, jolloin sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntatasoiseen organisaatioon.  Kaupungin omia virkamiehiä ja luottamushenkilöitä tarvitaan jatkossa huomattavasti nykyistä vähemmän, joten hallinto on muokattava uuteen uskoon. Se on välttämätöntä kaupungin verotulojen ja valtionosuuksien puolittuessa.

Menot eivät kuitenkaan puolitu, sillä Hämeenlinnalla on kymmenien miljoonien korjaustarve huonokuntoisissa koulu- ja päiväkotikiinteistöissään. Ne on laitettava kuntoon ja myös pidettävä kunnossa entistä paremmin. Koulurakennuksia suunniteltaessa on tärkeää hyvissä ajoin kuunnella myös rakennuksen tulevia käyttäjiä. Arkkitehtien työpöydällä saatetaan laatia turhankin hienoja ja kalliita luomuksia, joiden ratkaisut eivät välttämättä arjessa toimi.

Katse asukkaisiin

Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen lisäksi kaupungin vastuulle tulee jäämään joukko muita tärkeitä tehtäviä, kuten elinkeinopolitiikka ja kaupunkisuunnittelu. Hämeenlinna sijaitsee keskellä Helsinki-Tampere -kasvukäytävää, joka on on Suomen nopeimmin kasvava asumisen ja työssäkäynnin vyöhyke. Sijaintimme antaa meille erinomaiset mahdollisuudet houkutella asukkaita ja yrityksiä. Jostain syystä Hämeenlinnan väkiluvun kasvu on kuitenkin hiipunut muutamaan kymmeneen uuteen asukkaaseen vuodessa. On syytä huolella selvittää, miksi luonnonkaunis kulttuuri- ja liikuntakaupunki ei vedä väkeä, vaikka ympäristö tarjoaa mitä upeimmat olosuhteet laadukkaaseen arkeen.  

Vaikka asukasluvun kasvu on tärkeä asia, niin kuitenkin vielä tärkeämpää on nykyisten asukkaiden hyvinvointi. Hämeenlinnassa on huolestuttavan paljon perheiden pahoinvointia, lasten ja nuorten huostaanottoja sekä vanhusten turvattomuutta.

Näitä oikeita ongelmia ratkomaan tarvitsemme riittävästi resursseja, uusia toimintamalleja ja hyvää yhteistyötä. Ei vain päättäjien ja virkamiesten kesken, vaan myös järjestöjen, seurakuntien ja asukkaiden kanssa. Olkoon uusi Hämeenlinna uuden lähimmäisyyden kaupunki. 

Vuoden vaihtuessa
(HäSan Vierailija-palsta 27.12.2015)

Vuoden lopussa moni katsoo taaksepäin ja miettii, mitä kulunut vuosi on sisältänyt. Takana on saavutuksia ja epäonnistumisia, iloja ja suruja, aurinkoisia päiviä ja räntäsadetta.  Joitain asioita ehdimme odottaa, toiset tupsahtivat eteemme pyytämättä. Näin on yksityisen ihmisen elämässä, mutta näin on myös Hämeenlinnan kaupungin kohdalla.

Vuoden suurin yllätys on ollut turvapaikanhakijoiden hyökyaalto Eurooppaan ja Pohjolan perukoille.  Mainingit ovat yltäneet kotikaupunkiimme asti ja niinpä maahanmuuttovirasto on perustanut eri puolille Hämeenlinnaa useita turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskuksia - päättäjiltä lupaa kysymättä.  Erinäköiset ja vierasta kieltä puhuvat naapurit saattavat herättää monenlaisia tunteita. Hämeenlinna on päättänyt olla Suomen paras kotouttaja ja se on erinomainen tavoite. Mitä nopeammin eri kulttuureista tulevat ihmiset oppivat maan tavoille, sitä vähemmän yhteentörmäyksiä sattuu. Ennakkoluulot karisevat parhaiten tutustumalla ja löytämällä tumman ulkokuoren alta ihan tavallisen ihmisen.  Tässä on haastetta kaikille kaupunkilaisille ja erilaisille yhteisöille.  Joulun aika tarjoaa myös erinomaisen tilaisuuden kertoa suomalaisesta kulttuuri- ja arvoperinteestä, joka kiinnostaa muualta tulevia yllättävän paljon. Meillä suomalaisilla olisi maahanmuuttajista opiksi ottamista omien perinteidemme arvostamisessa ja kunnioittamisessa.

Kuluva vuosi ei ole tuonut helpotusta Suomen vakavaan taloustilanteeseen, vaan haasteet ovat vain kasvaneet.  Maan hallitus on yrittänyt oikaista talouden alamäkeä siinä suuremmin vielä onnistumatta. Jotain on kuitenkin tehtävä, sillä emme voi jättää kasvavaa velkavuorta perinnöksi lapsillemme. Saavutetuista eduista ei Suomessa ole ollut tapana tinkiä ja siksi monet nyt päätetyistä tiukennuksista tuntuvat vaikeilta hyväksyä.  Osalla on varaa maksaa enemmän palveluistaan, mutta ei kaikilla. On pidettävä huoli, että myös vähävaraisilla on mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää ja saada sairastuessaan hoitoa. Onneksi kaupunki voi itse päättää, missä määrin ottaa käyttöön lakimuutosten sallimat mahdollisuudet. Niinpä esimerkiksi Hämeenlinnan terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta päätti, että ensi vuonna asiakasmaksuja korotetaan vain indeksikorotuksen verran. Kaupungin talouden tasapainoa tavoiteltaessa täytyy jatkossakin käyttää huolellista harkintaa.  

Hämeenlinnan suurin huolenaihe on tänä vuonna ollut koulu- ja päiväkotirakennusten surkea kunto.  Oppilaita on jouduttu sisäilmaongelmien takia siirtämään väistötiloihin ja matkat ovat mutkistuneet. Päättäjät ja virkamiehet ovat pohtineet päänsä puhki, miten kaikille lapsille ja nuorille saataisiin terveelliset ja turvalliset tilat – ilman, että kaupunki velkaantuu pilviin asti. Tässä myllerryksessä on jouduttu tekemään harmillisia ratkaisuja, kuten perinteikkäiden lukioiden siirtäminen pois historiallisilta paikoiltaan. Yhteisenä tahtotilana kaikilla valtuustoryhmillä on kuitenkin saada Hämeenlinnan koulut ja päiväkodit hyvään kuntoon ja oppimisympäristöt vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. 

Loppuvuoden harmillisin vaiva omalla kohdallani on käsi, jonka katkaisin marraskuun lopun liukkailla keleillä. Olen saanut tilaisuuden tutustua erinomaisesti toimivaan Kanta-Hämeen keskussairaalaan, josta meidän kannattaa pitää kynsin hampain kiinni sote-alueiden tulevassa taistossa. Lämmin kiitos erityisesti päiväkirurgian ystävälliselle henkilökunnalle! 

Yhteiskunnassa kuluvaa vuotta on leimannut yhä koveneva kielenkäyttö.  Jo kuningas Salomo aikoinaan totesi, että ”moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke” (Snl 12:18).  Vuoden vaihde on hyvä tilaisuus sanoa toisillemme muutama hyvä ja hoitava sana. Kiitos kuluneesta vuodesta, onnea ja siunausta tulevaan!

Sibeliuksen jalanjäljillä
(KD-lehti 20.6.2015)

Olen etuoikeutettu pyhiinvaeltaja. Olen saanut jo 12 vuoden ajan vaeltaa joka päivä kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen jalanjäljissä 80 kilometrin matkan syntymäkaupungista Hameenlinnasta kotikaupunkiin Järvenpäähän. Joka aamu töihin Keski-Uudenmaan kristilliselle koululle Ainolan naapuriin ja joka ilta junalla takaisin Hämeenlinnaan maestron syntymäsijoille. Siinä luulisi olevan kulttuurimatkailua kerrakseen! Silti vielä kesälomallakin otin tehtäväkseni järjestää Hämeenlinnan Kristillisdemokraattien perinteisen kesäretken - minnepä muualle kuin 150-vuotissyntymäpäiväänsä viettävän kansallissäveltäjämme  ja ystäviensä taiteilijakoteihin. 

Sibeliuksen syntymäkaupunkisäätiön hallituksessa olen saanut olla mukana suunnittelemassa juhlavuoden tapahtumakalenteria. Hämeenlinnassa upeita konsertteja ja muita tapahtumia riittää joka lähtöön koko vuoden ajan, niin juhlasaleissa kuin ulkona kauniissa luonnossa. Itselleni kevään huikein elämys oli kuulla Hämeenlinnan Verkatehtaalla Sinfonia Lahden soittamana kaikki seitsemän Sibeliuksen sinfoniaa. Harvemmin soitettu 3.sinfonia yllätti minut kauneudellaan ja herkkyydellään.  Voiko Sibelius soida näinkin?  Säveltäjämestarin musiikkituotanto on paljon laajempaa ja monipuolisempaa kuin meistä moni tietääkään.

Hauskimman elämyksen voi kokea istahtamalla Sibelius-puiston soiville penkille, laittamalla silmät kiinni ja kuuntelemalla, miten Kuusi tai Haapa soivat. Puistosta voi jatkaa matkaa Sibeliuksen syntymäkotiin, jossa nuoret soittajat järjestävät kesällä pienen Sibelius-konsertin joka päivä.

Jos kesälomasuunnitelmat ovat vielä auki, tule kulttuurimatkalle Hämeenlinnaan! Kaupunki soi nyt tuhansin sävelin.

Kaiken se kestää
(HäSan Vierailija-palsta 14.6.2015)


Kesä on hääjuhlien aikaa.  Syreenien ja kielojen tuoksuessa vannotaan kauneimmat valat ja luvataan rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema erottaa. Avioliittoon mennään suurin odotuksin varmoina siitä, että vaikka monet muut ovat epäonnistuneet, niin meidän liittomme kestää.

Elämään kuuluu kuitenkin myös syksyn myrskyt ja talven paukkuvat pakkaset.  Onni vaihtuu nopeasti huonoihin yöuniin, rahahuoliin ja riittämättömyyden tunteisiin, jotka laittavat varsinkin pienten lasten vanhempien suhteen koetukselle. Silloin tehdään helposti liian nopeita ratkaisuja. Tilastollisesti eroriski on suurin alle kolmivuotiaiden lasten vanhemmilla.

Hämeenlinnan kaupungin viime vuoden tilinpäätöksen surullisin luku on 9,4 miljoonaa, joka kului lastensuojelumenoihin.  Lukua paisuttivat huostaan otettujen lasten kiireelliset sijoitukset omaa kotia turvallisempiin kasvuympäristöihin.  Kaupungin talous- ja hallintojohtaja Jussi Oksa lausuikin jokin aika sitten, että Hämeenlinnan kaupungin talouden suurin uhka ei ole ikääntymisestä aiheutuvat kustannukset, vaan perheiden pahoinvointi.  Se on paljon sanottu.

Kaiken se kärsii

Perheiden pahoinvointi näyttäytyy vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmina sekä perheväkivaltana. On järkyttävää, että lasta täytyy suojella hänen omalta perheeltään. Koteihin kätkeytyy joskus paljon inhimillistä kärsimystä, jonka todistajina ovat vain perheen lapset.  Varsinkin yllättävät huostaanottotilanteet herättävät paljon kysymyksiä. Miksi perheen hätää ei ole huomattu ajoissa?  Olisiko apua ollut saatavissa?

Hämeenlinnan Kristillisdemokraatit järjesti kevättalvella keskustelutilaisuuden otsikolla Mistä apua perheille? Tilaisuudessa olivat puhumassa edustajat Hämeenlinnan kaupungin perhetyöstä, seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksesta sekä Mannerheimin lastensuojeluliitosta. Tilaisuus todisti, että perheiden arkeen on saatavissa monenlaista apua, jos vain sitä osataan hakea.  Perheneuvolasta saa tukea omaan vanhemmuuteen ja uudelleen käynnistynyt lapsiperheiden kotipalvelu tuo uupuneille vanhemmille käytännön apua kotiin asti. Seurakunnan perheasiain neuvottelukeskus auttaa parisuhteen kiemuroiden selvittämisessä.  Mannerheimin Lastensuojeluliitto tarjoaa vertaistukea ja lastenhoitoapua, jotta vanhemmilla olisi joskus mahdollisuus viettää myös kahdenkeskistä aikaa. Kaupungin nettisivuilta löytyy kattava lista perheiden tukipalveluista.

Kesällä monet tahot järjestävät myös erilaisia avioliittoleirejä, joilla voi laittaa parisuhteen palikoita järjestykseen. Niille kannattaa osallistua itse tai antaa avioliittoleiri vaikka häälahjaksi.  Moni parisuhdekriisi ja riitojen kärjistyminen perheväkivallaksi olisi voitu estää, jos olisi ajoissa saatu oppia ihmissuhteiden lainalaisuuksista.

Kaikessa uskoo, kaikessa toivoo

Osa perheiden ongelmista on luonnollisesti sellaisia, joihin vaativat aivan erityistä tukea. Päihde- ja mielenterveysongelmat eivät ratkea avioliittoterapiassa, mutta niihinkin on tarjolla apua.  Palvelut on jalkautettu omalle terveysasemalle ja kynnys hoitoon hakeutumiseen on Hämeenlinnassa koetettu tehdä mahdollisimman matalaksi.

Tärkeintä on kuitenkin, että me aikuiset otamme vastuun omasta elämästämme ja lastemme hyvinvoinnista.  Liian usein aikuisen itsekkäät halut menevät lapsen tarpeiden edelle. Elämän onni ei tule omaa onnea etsimällä, vaan tekemällä hyvää toisille - ennen kaikkea omalle puolisolle ja omille lapsille.

Kevättä odotellessa
(HäSan Vierailija-palsta 26.3.2015)

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja luonto heräilee toiveikkaasti uuteen kevääseen.  Suomen taloudellisen ja poliittisen taivaan yllä leijailevat kuitenkin tummat pilvet, joiden läpi ei päivä jaksa paistaa. Talouden kevättä ja uuden kasvun ihmettä on odotettu jo pitkään, mutta vieläkään ei kasvun merkkejä näy. Onkohan kylvö jäänyt siunaamatta?

Kulunut hallituskausi on ollut vaikea. Kuuden puolueen hallitus saatiin kivuliaasti kasaan ja hallitusohjelmaan täytyi ottaa mukaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Hallituksen ovi on käynyt tiheään vihreiden laitumien löytyessä muualta. Tämä ei ole missään tapauksessa maan etu. Keskeisten ministerien tulisi sitoutua tehtäväänsä koko vaalikaudeksi. Samoin myös puolueiden pitäisi omilla valinnoillaan kunnioittaa tätä periaatetta.

Valtiontalouden tasapainottamiselle ja kestävyysvajeen umpeen kuromiselle asetettiin kunnianhimoiset tavoitteet, jotka ovat kuitenkin yksi kerrallaan romuttuneet. Kunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun käytetty valtava aika ei toivottavasti ole mennyt hukkaan, vaan tuleva hallitus voi jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. Uudistusten jatkaminen ja kauaskatseisesti viisaiden ratkaisujen löytyminen on tulevan hallituksen keskeinen tehtävä.

Sisäministeriöstä mallia muillekin

Hallituksen loppumetrien kompastelu kertoo heikosta valmistelusta ja johtajuuden puutteesta. Sovittuja uudistuksia lykättiin eteenpäin, kunnes aika loppui kesken.  Poikkeuksen tästä muodostaa sisäministeriö, joka sisäministeri Päivi Räsäsen johdolla lähti tarmokkaasti toteuttamaan oman hallinnonalansa rakenteellisia uudistuksia heti hallituskauden alussa. Uudistusten toimivuutta on nyt voitu seurata jo yli vuoden ajan. Säästöjä on kertynyt enemmän kuin ministeriölle asetetut tavoitteet edellyttivät.

Tulevalla hallituskaudella Suomen talous on saatava nousuun ja vienti vetämään.  Vain siten pystymme turvaamaan kansalaisille tärkeiden palveluiden rahoituksen. Suomi ei voi pitää yllä hyvinvointiaan lainarahan varassa. Keskeistä on uusien työpaikkojen syntyminen ja siinä ovat pienet innovatiiviset yritykset avainasemassa. Koulutuksella on turvattava osaamisen taso, josta tämä maa on ennenkin ollut tunnettu. Maailmaa täytyy lähteä rohkeasti valloittamaan uusilla suomalaisilla laatutuotteilla, jotka lyövät muun maailman ällikällä.

On tärkeää, että jokainen suomalainen sisäistää, miten vakavassa tilanteessa me olemme. Nyt ei ole tilaa keskinäiselle kateudelle ja eri eturyhmien väliselle nokittelulle. Palkkaratkaisujen on oltava äärimmäisen maltillisia ja johtoportaan on syytä näyttää siinä esimerkkiä.

Taloudellisesti tiukkoinakin aikoina on pidettävä huolta niistä, jotka eivät itse kykene pitämään huolta itsestään. Sosiaaliturvan täytyy mahdollistaa ihmisarvoinen elämä kaikille. Jokaisen suomalaisen kunnia-asiana tulisi kuitenkin olla, että yhteiskunnan turvaverkkoa ei käytetä väärin, ei vaikka siihen tarjoutuisi mahdollisuus.

Vanhuspalvelulaissa parannettavaa

Hallitus sai toki aikaiseksi myös muutamia hyviä lakeja. Niistä tärkeimpiin kuuluu vanhuspalvelulaki, joka oli Kristillisdemokraattien ykköstavoitteita tälle vaalikaudelle. Vanhuspalvelulaki korostaa vanhuksen oman tahdon kuulemista häntä itseään koskevissa asioissa. Tämän tavoitteen toteutumisessa meillä on vielä petraamisen paikka, myös täällä Hämeenlinnassa.

Vanhuspalvelulaki ohjaa kuntia panostamaan vanhusten kotona asumiseen ja kotiin vietäviin palveluihin. Laissa ei kuitenkaan ole määritelty, mitä kuuluu hyvään ja kuntouttavaan kotihoitoon.  Se ei saisi olla vain pikaista pistäytymistä vanhuksen luona ja toimenpiteiden suorittamista. Vanhuspalvelulaki kaipaa selkeää kriteeristöä siihen vaiheeseen, kun kotona asuminen ei enää ole vanhuksen hyvinvoinnin kannalta tarkoituksenmukaista eikä turvallista.

Vaalien jälkeen työnsä aloittava eduskunta on valtavien haasteiden edessä. Väestön ikääntyminen, perheiden pahoinvointi, nuorten syrjäytyminen, rapautuva tie- ja rakennuskanta sekä uudet turvallisuuspoliittiset paineet asettavat vaatimuksia lisäpanostuksiin, joihin meillä ei oikeastaan olisi varaa.  On pakko miettiä uusia säästökohteita ja uusia tulonlähteitä. Talouden pyörät on saatava pyörimään.  

Lopuksi

Yhteiskunnan taloushuolien keskellä on kuitenkin syytä muistaa, että meidän suurin puutteemme ei ole rahan puute vaan rakkauden puute, ei eurojen puute vaan arvojen puute, ei palveluiden puute vaan läheisyyden puute. Arvokkaimmat asiat ovat ilmaisia ja niitä kannattaa käyttää tuhlaillen jo tänään.

Oi maamme Suomi, synnyinmaa
(HäSan Vierailija-palsta 04.12.2014)

Ylihuomenna juhlimme Suomen 97:ttä itsenäisyyspäivää. Liput liehuvat saloissa, puolustusvoimat  järjestää valtakunnalliseen paraatiinsa Hämeenlinnassa ja  Porilaisten marssi kajahtaa. Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä on hyvä pohtia, mitä itsenäisyys meille tänä päivänä merkitsee.

Koulussa kyselin oppilailtani, mitä heille tulee mieleen sanasta itsenäisyys.  Monet tiesivät, että Suomella on oma presidentti, siniristilippu ja kansallislaulu. Yksi osasi kertoa, että täällä noudatetaan Suomen lakia, eivätkä muut maat saa määräillä meitä.  Toinen muisti, että ennen vanhaan Suomessa oli oma raha, markka.  Kaikki olivat sitä mieltä, että itsenäisyys on tärkeä asia ja on hienoa, ettei Suomessa ole ollut enää pitkään aikaan sotia.

Viime vuosina olen kuitenkin joutunut kertomaan oppilailleni, että vaikka saamme juhlia itsenäisyyttä, niin Suomi ei ole enää niin itsenäinen kuin joskus ennen.  Meillä on Suomen laki, mutta yli puolet uusista laeistamme tulee EU:n kautta.  Meillä ei ole enää omaa rahaa, vaan yhteinen valuutta euro, jonka arvoon emme pysty itse vaikuttamaan. Olemme osa Eurooppaa ja maailmaa, yhä riippuvaisempia toinen toisistamme.  Kuitenkin Suomi on itsenäinen tasavalta, eikä osa mitään muuta valtiota. Siksi saamme tänäkin vuonna kiitollisin mielin juhlia Suomen itsenäisyyspäivää.

Koti, uskonto ja isänmaa

Suomalaisten perinteisiä arvoja ovat olleet koti, uskonto ja isänmaa. Koti ja perhe ovat vuosien saatossa nousseet yhä korkeammalle sijalle arvojen tärkeysjärjestyksessä. Näin ainakin monissa kyselyissä suomalaiset ovat kertoneet, vaikka käytännön toimenpiteet puhuvat usein muuta.  Uskon ja uskonnon merkitys on sen sijaan korostunut aina vaikeina aikoina, kun kansa on etsinyt turvaa Jumalasta.  

Kolmas perinteisistä arvoista on isänmaallisuus.  Suomalaiset lienevät isänmaallista kansaa, vaikka isänmaallisuus onkin usein jäänyt vain kauniiksi korulauseiksi.  Sotiemme veteraanit osoittivat sellaista isänmaallisuutta, johon meidän ei toivottavasti tarvitse enää koskaan yltää. Tämän päivän isänmaallisuus voisikin olla käytännön tekoja, joita meistä jokainen meistä pystyy tekemään. Isänmaallisuutta on ostaa suomalaisia tuotteita, vaikka ulkomaisia saisi edullisemmin. Isänmaallisuutta on maksaa verot kotimaahan, eikä tallettaa yrityksen tuottoja veroparatiiseihin. Isänmaallisuutta on tehdä työnsä hyvin, jotta maineella suomalaisesta laadusta olisi edelleen katetta.

Suomen säilyminen itsenäisenä maana vaatii tekoja myös valtiovallan taholta.  Puolustusmäärärahojen on oltava riittäviä, jotta kalustoa voidaan uusia ja puolustuksemme on uskottavaa. Valtion velkaantumisen on loputtava, jotta emme joudu Kreikan tavoin Euroopan unionin käsiohjaukseen.  Energiaomavaraisuutta on syytä pyrkiä nostamaan ja kotimaisesta ruokatuotannosta on pidettävä huolta.  Hyvät naapuruussuhteet niin itä- kuin länsinaapuriin täytyy säilyttää.  Valtiomiestaidoilla on nyt kysyntää.

Itsenäisyyden tärkein merkitys on vapaus. Se on vapautta päättää omista asioista ja vapautta tehdä omia ratkaisuja, niin valtion, kunnan kuin yksilönkin tasolla. Se on myös vapautta ajatella itsenäisesti ja ilmaista omat ajatuksensa vapaasti.  Me suomalaiset olemme historiamme ja sijaintimme vuoksi tottuneet kumartamaan niin itään kuin länteen.  Siinä on varmasti ollut oma viisautensa. Nyt voisi kuitenkin olla aika tehdä itsenäisesti kauaskantoisia ratkaisuja Suomen tulevaisuuden parhaaksi.  

Jumala ompi linnamme

Itsenäisellä Suomella on ollut onni saada hyviä valtionjohtajia.  Sodan ajan presidentti Kyösti Kallio tiesi, että kansamme turva on Jumalassa ja hänen Sanassaan. Siksi hän opasti kansaansa sanoin, joista myös me voimme ottaa oppia: ”Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingossa ja vainossa että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudesti luovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä.”

75 vuotta sitten itsenäisyyspäivänä 6.12.1939 presidentti Kallio piti radiopuheen. Neuvostoliiton hyökkäyksestä Suomeen oli kulunut viikko. Tämä kuuden ja puolen minuutin puhe päättyi presidentin vakaviin sanoihin: ”Kaikukoon tänä itsenäisyyspäivämme kaikkialla maassamme entistä voimakkaampana kansallemme tuttu 400 vuotta vanha Lutherin virsi Jumala ompi linnamme”.  

Tämä virsi on ajankohtainen myös itsenäisyyspäivänä 2014.

Koulut kaupungin vetovoimatekijänä
(HäSan Vierailija-palsta 22.5.2014)

Hämeenlinnan kantakaupungin lasten ja nuorten palveluverkkoa ollaan rustaamassa uuteen uskoon. Operaation taustalla ovat huonokuntoiset koulu- ja päiväkotikiinteistöt, jotka vaativat kiireellisiä toimenpiteitä.   Rakennusten kunnossapito ja huolto on ollut retuperällä ja niinpä sisäilmaongelmat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Kouluissa ja päiväkodeissa ovat oireilleet niin lapset kuin aikuiset.  On hieno asia, että koulukiinteistöt on vihdoin päätetty laittaa kuntoon. Tästä asiasta kaikki poliittiset ryhmät ovat yksimielisiä. On myös huolehdittava, että kalliilla rahalla korjatut kiinteistöt pidetään kunnossa.  

Erilaisia suunnitelmia

Kouluverkkotyöryhmä on esittänyt kolme mallia, joista kaksi ensimmäistä ovat aitoja vaihtoehtoja. Ensimmäinen malli perustuu voimakkaaseen kouluverkon tiivistämiseen ja pienten koulujen lakkauttamiseen. Toisessa mallissa nykyiset tilat peruskorjataan omilla paikoillaan.  Kaikkiin suunnitelmiin sisältyy uudisrakennus Nummelle sekä Vuorentaan ja Miemalan koulujen peruskorjaus.  On yllättävää, että eri vaihtoehtojen hintalappu on suunnilleen sama, noin 40-50 miljoonaa euroa.

Eniten huomiota on saanut ykkösvaihtoehto, joka sisältää Myllymäen, Luolajan ja Ortelan alakoulujen  sekä Kaurialan yläkoulun lakkauttamisen ja uuden noin 900 oppilaan yhtenäiskoulun  syntymisen Nummelle.  Seminaarin koulu ja Tuomelan koulu kasvaisivat entisestään niiden imaistessa sisäänsä myös Myllymäen ja Ortelan oppilaat.

Koulusta brändiksi

Muutostarvetta on perusteltu koulujen päivittämisellä 2000-luvulle sekä modernien oppimisympäristöjen tarjoamisella oppilaille. On kuitenkin hyvä muistaa, että tilat eivät ratkaise opetuksen moderniutta. Pienet koulut ovat usein kokeilevimpia ja joustavimpia opetuksen suhteen. Opetuksen laadun ratkaisee pätevä, osaava ja innostunut opettajakunta, eivät uudet seinät.

Koulut ja päiväkodit ovat tärkeä osa kaupungin palveluverkkoa. Ne ovat myös yksi kaupungin tärkeimmistä vetovoimatekijöistä perheiden miettiessä muuttoa Hämeenlinnaan.  Hyväkuntoiset ja hyvämaineiset koulut ovat osa kaupungin brändiä, jolla se tulevaisuudessa erottuu muista Suomen kaupungeista.

On hyvä pysähtyä miettimään, haluaako Hämeenlinna profiloitua jättikoulujen kaupunkina. Kaikki perheet eivät halua laittaa lapsiaan opetustehtaisiin, jossa pieni koululainen helposti hukkuu massaan. Kaupungin vetovoimaa asuinpaikkana kasvattavat parhaiten laadukkaat, pienehköt ja persoonalliset koulut, joista mainioita esimerkkejä ovat Myllymäen ja Luolajan koulut. Toki myös ison koulun saa taitavalla johtamisella ja hyvällä organisoinnilla toimimaan hyvin, kuten Seminaarin koulun alku on osoittanut.

 

Elinvoimaa historiasta

Hämeenlinna mainostaa itseään historiastaan elinvoimaa ammentavaksi kaupungiksi.  Koulut jos mitkä ovat tärkeä osa Hämeenlinnan historiaa. Lyseonmäeltä ovat valmistuneet ylioppilaaksi niin presidentti Paasikivi kuin säveltäjämestarimme Jean Sibelius. Myllymäen laella ovat koululaisten riemukkaat huudot kaikuneet jo yli 100 vuoden ajan.  Nämä arvokkaat opinahjot ansaitsevat saada luvan jatkaa kaupunkilaisten sivistämistä myös tulevaisuudessa.

Lasten ja nuorten palvelut muodostavat verkon, jossa ei saisi olla aukkoja, vaan erityisesti alakoulujen täytyisi sijoittua tasaisesti koko kaupungin alueelle.  Nykyisten koulujen sijainnit ovat optimaaliset, eikä verkkoa ole järkevää harventaa ja koulumatkoja pidentää.  Ortelan koulun oppilaat joutuisivat koulumatkallaan ylittämään vilkasliikenteisen Viipurintien ja ja Myllymäen oppilaat Turuntien, jotka eivät ole pienille oppilaille turvallisia.

Koulut toimintakeskuksina

Koulut toimivat alueidensa tärkeinä vapaa-ajankeskuksina ja harrastetiloina.   Pienet koulut ovat tarjonneet kohtuuhintaisen kokoontumistilan, jota ilman moni yhteisöllinen toiminta saattaisi loppua kokonaan. Koulu on alueensa toiminnallinen keskus, jonka katon alle voisi elämänkaarimallin mukaisesti järjestää palveluita useammallekin sukupolvelle.  

Kaupunkilaiset ovat monen eri kanavan kautta viestittäneet, että he haluavat säilyttää perinteikkäät koulunsa. Lasten ja nuorten lautakunta osoitti tämän viikon kokouksessaan, että vanhempien ja koulujen henkilökunnan ääntä on kuunneltu. Nyt on aika harkita ja tehdä sitten viisaita päätöksiä, joita lapsiystävällisen kaupungin arvonimi edellyttää.

Historian aarteita etsimässä
(HäSan Vierailija-palsta 13.2.2014)

Hämeenlinnan kaupunki viettää tänä vuonna 375-vuotissyntymäpäiviään. Vuosisatojen aikana pienestä linnakylästä on kasvanut merkittävä kaupunki, alueensa elinkeinoelämän ja kulttuurin keskus.  Kenraalikuvernööri Pietari Brahen vuonna 1639 myöntämät kaupunkioikeudet olivat lähtölaukaus Hämeenlinnan vakaalle kasvulle ja kehitykselle.   

Kaupungin vision mukaan ”Hämeenlinna on historiastaan elinvoimaa ammentava, kaunis ja kodikas kulttuurikaupunki Suomen sydämessä”. Jotta visio ei jäisi vain kauniiksi korulauseeksi, on syytä pohtia, mitkä ovat ne tekijät, joista parhaiten ammennamme elinvoimaa ja menestystekijöitä tämän päivän Hämeenlinnaan.

Yrittäjyyttä ja kaupankäyntiä

Kaupunkioikeudet sisälsivät itsehallinnon, oman oikeuslaitoksen sekä yksinoikeuden kauppaan ja käsityöhön. Linnan ympärille alkoi syntyä pieniä käsityöläisyrityksiä.  Kauppaa käytiin pääasiassa lähiseudun asukkaiden kanssa, mutta välillä kauppareissulle lähdettiin Hämeen Härkätietä pitkin Turkuun asti.   

Pienyritteliäisyys on elinvoiman avain myös tämän päivän Hämeenlinnassa. Omilla käsillä tekemistä, hämeenlinnalaisten tuotteiden kehittämistä ja markkinointia maailmalle tarvitaan yhä enemmän.  Hyvät yhteydet ja lyhyet etäisyydet ovat aina olleet Hämeenlinnan etu. Yhteydet ovat tänä päivänä paremmat kuin koskaan, joten erinomaisesta sijainnistamme kannattaa ottaa kaikki irti.  

Sivistystä ja koulutusta

Hämeenlinna sai merkittävän aseman koulukaupunkina, kun Helsingin normaalikoulun suomenkieliset  luokat siirtyivät 1870-luvulla Hämeenlinnaan. Kaupungista tuli koulun ansiosta nousevan suomenkielisen kulttuurin keskus. Hämeenlinnan lyseosta, ensimmäisestä suomenkielisestä oppikoulusta, muodostui monen suomalaisen tieteen ja taiteen merkkihenkilön opinahjo. Hämeenlinnan on syytä edelleen pitää huolta koulutuksen korkeasta laadusta ja riittävistä opetuksen resursseista. 

Luokanopettajakoulutuksen menettäminen Tampereelle oli valitettava takaisku, jonka tulisi kannustaa meitä entistä pontevammin tekemään työtä Hämeen ammattikorkeakoulun puolesta.  On ensiarvoisen tärkeää, että Hämeenlinnassa säilyy korkeakoulu, joka tuottaa osaajia myös paikallisen elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Sibeliusta kaikelle kansalle

Hämeenlinnan historiaan kuuluu joukko maamme suurmiehiä, jotka ovat syntyneet, kasvaneet ja käyneet koulunsa Hämeenlinnassa.  Mies ylitse muiden on säveltäjämestari Jean Sibelius, joka syntyi 149 vuotta sitten Hämeenlinnan kaupunginlääkärin perheeseen. Syntymäkaupunkina Hämeenlinna on oikeutettu kantamaan titteliä ”The World Capital of Sibelius”, Sibeliuksen maailmanpääkaupunki.  Sibelius on Hämeenlinnalle historian aarrearkku, jonka arvoa emme ole vielä osanneet tarpeeksi ymmärtää ja hyödyntää.

Ensi vuonna Hämeenlinnassa vietetään Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuotta ja kaupunkiin on odotettavissa Sibelius-faneja ympäri maailmaa.  Syntymäkaupunkisäätiö ja muut kulttuurin tuottajat järjestävät laadukkaita konsertteja ja tapahtumia läpi vuoden.  Matkailualan yrittäjien tehtävänä on huolehtia, että ihmiset löytävät tiensä Hämeenlinnaan ja että kaupungissa on tarjolla kulttuuripitoisia matkapaketteja oheispalveluineen. Suunnittelulla ja markkinoinnilla alkaa olla jo kiire.

Henkistä ja hengellistä hyvinvointia

Hämeenlinnan kaupungin historiassa on kristillisellä uskolla ollut vahva merkitys kaupunkilaisten henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin tuojana. Kristinusko saapui ristiretkien myötä Vanajaveden rannoille noin 1000 vuotta sitten. Kaupungin perustamisen aikaan 1600-luvulla kirkko ja uskonto olivat kiinteä osa suomalaisten arkielämää. Seurakunta on ollut läsnä elämän juhlahetkissä, mutta usko on kantanut myös arjen vaikeuksien keskellä.

Tänä päivänä kaupungissa toimii luterilaisen kirkon lisäksi myös muita kristillisiä seurakuntia, joita yhdistää yhteinen näky kaupunkilaisten hyvinvoinnista. Nyt jos koska on aika eri toimijoiden rakentavalle yhteistyölle ja voimavarojen yhdistämiselle.  Erityisesti lapsi- ja nuorisotyössä, perhetyössä sekä maahanmuuttajatyössä Hämeenlinnan kaupunki ja seurakunnat voisivat entistä paremmin hyödyntää toistensa osaamista ja verkostoja.  

Hämeenlinnan kaupungin historia opettaa meille, että vaikeuksista voi selvitä. Kaupunki on selvinnyt 1600-luvun nälkävuosista, 1800-luvun tulipalosta ja 1900-luvun sodista. On tarvittu yritteliäisyyttä, rohkeutta ja ahkeruutta. On tarvittu myös naapuriapua, lähimmäisenrakkautta, uskoa ja toivoa. Niille kaikille on kysyntää myös tämän päivän Hämeenlinnassa.

Kaupunki asukkaittensa asialla

(HäSan Vierailija-palsta 7.11.2013)

Hämeenlinnan päättäjät laittavat parhaillaan euroja jonoon ja pohtivat kaupungin ensi vuoden budjettia. Tulevan maanantain kokouksessa kaupunginvaltuusto päättää, mitä palveluita kaupunkilaisille tarjotaan ja miten kaupunkia kehitetään vuonna 2014. Tehtävä ei ole helppo, sillä tarpeita riittää lähes rajattomasti, mutta rahaa on rajallisesti.

Kaupungin tärkein tehtävä on järjestää asukkailleen palveluita. Palvelutarjottimelle kuuluvat ennen kaikkea terveyspalvelut, ikäihmisten palvelut ja opetuspalvelut. Näiden lisäksi kaupunki vastaa lukuisasta määrästä muita tehtäviä, jotka mahdollistavat hyvän asumisen, elämisen ja yrittämisen. 

Perusterveydenhoito kunniaan

Terveydenhuoltolaki edellyttää kunnilta vahvaa panostusta terveyden edistämiseen, ei ainoastaan sairauksien hoitamiseen.  Hämeenlinnan perusterveydenhuollossa onkin tehty hyvää kehitystyötä, joka tähtää entistä tehokkaampaan sairauksien ennaltaehkäisyyn ja aktiiviseen omahoitoon.

Kristillisdemokraatit ovat kuitenkin huolissaan perusterveydenhuollon tiukoista säästövaatimuksista.  Keskussairaalan alijäämät on toki katettava, mutta perusterveydenhuolto ei saisi jäädä erikoissairaanhoidon maksumieheksi.  Mitä paremmin perustason hoito toimii, sitä vähemmän potilaita ajautuu kalliin erikoissairaanhoidon piiriin. Nopea hoitoon pääsy on kaikkien etu ja siksi kannatamme kattavan terveysasemaverkoston ylläpitämistä niin kantakaupungissa kuin kirkonkylissä.

Lakia noudattaen

Ikäihmisten palveluissa Hämeenlinna on saanut viime aikoina ikävää mainosta. Tällaiseen julkisuuteen meillä ei ole varaa, jos haluamme ylläpitää Hämeenlinnan mainetta hyvän asumisen kaupunkina.  Vuoden alussa valtuustoryhmät allekirjoittivat valtuustosopimuksen, jossa sitoudumme laittamaan uuden vanhuspalvelulain velvoitteet esimerkillisesti käytäntöön. Vaippakohut ja lääkejakelukiistat eivät kelpaa esimerkiksi muille kunnille. Lakipykälät on syytä opiskella entistä tarkemmin. 

Ikäihmisten palveluissa on tehty myös paljon kehitystyötä. Kotihoitoa on vahvistettu, jotta vanhukset pystyisivät asumaan mahdollisimman pitkään omassa kodissa. Se onkin monen ikäihmisen harras toive. On kuitenkin seurattava tarkasti selviytymistä kotona. Liian huonokuntoisia vanhuksia ei pidä jättää yksin asuntonsa vangiksi.

Oman kodin ja laitosasumisen välimuodoille lienee tulevaisuudessa kysyntää.  Iittalaan ja Lammille ollaankin rakentamassa ikäihmisten monipuolisia palvelukeskuksia, jotka palvelevat myös kotona asuvia. Palvelukortteliajatusta kannattaa edelleen kehittää myös Keinusaaressa ja muissa kaupunginosissa.

Koulut kuntoon

Perinteikkään koulukaupungin maineesta huolimatta Hämeenlinnan koulut ovat saaneet tottua melko vaatimattomaan panostukseen. Tuntimäärät ovat minimissä ja kirjojen kierrätys arkipäivää jokaisessa koulussa. Onneksi Hämeenlinnassa on pätevä ja osaava opettajakunta, joka tekee parhaansa uuden sukupolven kouluttamisessa ja kasvattamisessa.  Opetusministeriön täsmärahoituksen turvin ryhmäkoot saadaan onneksi pidettyä kohtuullisina myös tulevana vuonna.

Kuitenkin yhä haastavammaksi käyvä oppilasaines ja koulujen sisäilmaongelmat ovat kohtuuton yhtälö, joka kuluttaa terveyttä ja aiheuttaa sairauslomia. Lasten ja nuorten lautakunta kokosi selkeän listan koulujen ja päiväkotien korjaustarpeesta. Korjausvelkaa on kymmeniä miljoonia euroja, ja niinpä investoinnit on pakko jaksottaa pitkälle aikavälille. Liian pitkälle.

Kulttuurin ja urheilun areenat alkavat olla Hämeenlinnassa huipputasoa. Jatkossa on syytä keskittää investoinnit niiden rakennusten kuntoon saattamiseen, joissa lapset ja nuoret työskentelevät joka päivä.

Asukkaiden ehdoilla

Hämeenlinnaa on viime vuosina kehitetty melkoisella vauhdilla. On haluttu tehdä kaupungista vireä ja houkutteleva kasvukeskus.  Siinä on osittain onnistuttukin, mutta samalla kaupunki on velkaantunut huimaa vauhtia.  Elinvoimaisuuteen sijoitetut miljoonat eivät ainakaan toistaiseksi ole tuottaneet haluttua tulosta. Asukasluvun kasvu on hiipunut ja työttömyysluvut nousseet.

Kaupunkia pitää toki määrätietoisesti kehittää ja huolehtia sen elinvoimasta ja kiinnostavuudesta. Uusia yrityksiä ja työpaikkoja tarvitaan, samoin kuin koti- ja ulkomaisia matkailijoita.

Ennen kaikkea Hämeenlinnaa tulee kuitenkin kehittää asukkaiden ehdoilla. Tavallisen kaupunkilaisen arjen tarpeet ja päättäjien visiot ovat joskus kovin kaukana toisistaan. On viisasta kysyä ja myös kuunnella, mitä hämeenlinnalaiset kaupungiltaan odottavat.

 
 

Uutiskesän sammakoita ja prinssejä

(HäSan Vierailija-palsta 1.8.2013)

Heinäkuun kääntyessä elokuulle sanomalehtien toimitukset huokaisevat varmaan helpotuksesta. Vihdoin alkaa taas arki rullaamaan kokouksineen, päätöksineen ja poliittisine uutisineen.  Ei liene kuitenkaan pahitteeksi tarkastella menneen lomakuukauden uutistarjontaa kukkahattuineen.

Arvokeskustelua tarvitaan

Sanomalehtien uutisköyhän heinäkuun pelasti sisäministeri Päivi Räsänen, jonka puheesta kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä riitti otsikoita viikkokaupalla. Sisäministerin pohdinta lain ja kristillisen etiikan ristiriidasta nostatti mediamylläkän ja kirkosta eroamisaallon.  Puheesta vedettiin johtopäätöksiä, joihin se ei antanut aihetta. 

Median on varmasti syytä mennä itseensä, mutta myös muiden tahojen. Ovatko kirkko ja seurakunnat laiminlyöneet oman tehtävänsä eettisen ja moraalisen keskustelun herättäjinä?  Keskustelun avaajana saisi toki olla joku muu kuin sisäministeri, mutta keskustelu yhteiskunnan arvopohjasta on sinänsä tärkeää ja tarpeellista.  Kaikilla poliittisilla puolueilla puolestaan tulisi olla kädet täynnä työtä yhteiskunnan taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemisessa.

Muutosta asenteisiin

Ampiaispesään sohaisi myös peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd), joka uskalsi nostaa esiin suomalaisen alkoholiongelman ja ehdottaa verotuksen tiukentamista sekä saatavuuden rajoittamista.  Ministeri ehdittiin leimata kukkahattutädiksi alta aikayksikön, vaikka asia ansaitsee vakavaa pohdintaa.

Alkoholihaittojen välittömät kustannukset vuositasolla ovat yli miljardi euroa.  Hukatut työ- ja elinvuodet mukaan laskien menetys bruttokansantuotteelle on neljännes Suomen valtion vuosittaisesta budjetista, väittää tuore Itä-Suomen yliopiston tutkimus. Valtaosa henkirikoksista ja pahoinpitelyistä tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena.  Ei ihme, että toimittaja Wali Hashi nimesi kolumnissaan ”Voimmeko me mamutkin nostaa kissan pöydälle?” suomalaisten pahimmaksi viholliseksi alkoholin.

Hinta ja saatavuus ovat suorassa yhteydessä alkoholin kulutukseen. Suomen korkeaa alkoholiveroa ei Viron tuonnin vuoksi voitane kovin paljoa korottaa, mutta saatavuuden rajoittamista on viisasta harkita.  Alkoholin ei pitäisi kuulua ainakaan urheilutapahtumiin eikä huoltoasemien valikoimiin.  Alkoholi ja autoilu eivät millään tavalla liity yhteen, sen paremmin kuin alkoholi ja urheilun harrastaminenkaan. Ennen kaikkea meidän pitää kuitenkin saada muutos asenteisiin, jotka Suomessa ovat aivan liian humalamyönteisiä. Käyttäytyminen, jolla täällä usein kehuskellaan, on monessa muussa maassa noloa ja hävettävää. Näihin asennetalkoisiin voi jokainen ottaa osaa.  

Pysäköintiä helteelläkin

Hämeenlinnan paikallispolitiikan kuuma peruna on heinäkuun helteilläkin ollut keskustapysäköinti. Kaupunkilaiset ovat olleet tyrmistyneitä yhdyskuntalautakunnan päätöksestä vuokrata harvat jäljellä olevat ilmaiset parkkipaikat Hämeenlinnan Pysäköinti Oy:lle ja aikeista muuttaa koko keskustapysäköinti maksulliseksi.  Tavoitteena on ohjata kaupunkilaiset tyhjyyttään kumiseviin pysäköintitaloihin, joita monet eivät kuitenkaan halua käyttää. Kyse ei ole vain maksuista, sillä useat kammoksuvat betonibunkkereihin sisään ajamista.  

Jos keskustaa halutaan pitää elävänä, niin sieltä täytyy jatkossakin löytyä helposti saavutettavia kadunvarsipysäköintipaikkoja, niin mittari- kuin kiekkopaikkoja. Moni kokee keskustan jo nyt luotaantyöntäväksi ja ajaa mieluummin autonsa Tiiriön avarille pysäköintilaitumille. 

Keskustan pysäköintiratkaisut vaativat vielä hiomista, harkintaa ja tarkkoja selvityksiä. Jos kolmas pysäköintilaitos on joskus tarpeen rakentaa, niin sen oikea paikka on linja-autoaseman seutu, jossa se palvelee luontevasti myös linja-autoa työmatkoillaan käyttäviä kaupunkilaisia.

Elämä on lahjaa

Mahtui heinäkuuhun toki iloisiakin uutisia. Hartaimmin odotettu uutinen oli ilmoitus Britannian pikkuprinssin syntymästä. Prinssi William ja Cambridgen herttuatar Catherine saivat perillisellään hullaantumaan niin kansalaiset kuin koko mediamaailman. Uusi elämä on toki aina ihme, varsinkin kun se koskettaa vanhaa ja jäykkää kuningasperhettä.

Muistutuksen elämän rajallisuudesta sai puolestaan puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk), joka sai keuhkoveritulpan kesken kauneimman heinäkuun. Elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee, eikä kaikki ole ihmisen käsissä. Oman vauhdin miettiminen ja kalenterin harkittu täyttäminen on varmasti viisasta syksyn alkaessa.  Jokainen päivä on arvokas ja lahjaa, se on hyvä itse kunkin muistaa.

Hyvinvointia Hämeenlinnaan

(HäSan Vierailija-palsta 25.4.2013)

Viime viikkoina ovat monet hämeenlinnalaiset pohtineet, millaisessa kaupungissa haluamme tulevaisuudessa asua. Mietintämyssy päässä ovat olleet niin kaupungin työntekijät, nuorten ja vanhusten vaikuttajaraadit kuin poliittiset päättäjätkin. On pohdittu kaupungin arvoja, joiden varassa seisomme sekä päämääriä, jotka haluamme saavuttaa.  Nämä asiat sisältyvät kevään aikana uudistettavaan Hämeenlinnan kaupunkistrategiaan.

Tasa-arvoa kaikille

Hämeenlinnan arvoista tärkeimpiin kuuluvat yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys. Asukkaiden tulisi saada kokea yhdenvertaisuutta kaikessa kaupungin toiminnassa. Pinta-alaltaan laajassa kaupungissa tämä on erityinen haaste, sillä Hämeenlinnan pitäjissä asuville matka palveluiden luokse on väistämättä pitempi kuin keskustan asukilla.  Palvelut täytyy kuitenkin tavalla tai toisella turvata kaikille.  Yhdenvertaisuus tarkoittaa myös vähävaraisten kaupunkilaisten huomioon ottamista vaikkapa asuntotuotannossa.

Yhteisöllisyyden arvon huomaa parhaiten sellainen, jolta oma lähipiiri syystä tai toisesta puuttuu. Hämeenlinnassa on paljon vanhuksia, jotka viettävät päivänsä yksin neljän seinän sisällä. Kaupungin tulee olla aktiivisesti mukana organisoimassa vapaaehtois- ja ystäväpalvelutoimintaa. Kaavoituksella voidaan luoda asuinalueita, joissa on helppo kohdata naapureita ja istahtaa juttelemaan puiston penkille. Taloyhtiöihin voidaan rakentaa yhteisiä harrastustiloja, joissa yksineläjätkin löytävät juttuseuraa.  Yhteisöllisyyttä kasvattaa myös mahdollisuus yhdessä suunnitella ja ehkäpä talkootyöllä kaunistaa omaa asuinympäristöä.

Hämeenlinnan kaupungin arvoja ovat olleet luovuus ja rohkeus. Täytyy kuitenkin varoa, ettei rohkeus kaupungin kehittämisessä ole uhkarohkeutta. Maltti ja harkinta ovat taloudellisesti tiukkoina aikoina kovaa valuuttaa.

Päämääristä ensimmäinen voisi olla hyvinvoivat ja tyytyväiset kaupunkilaiset. Asukkaiden hyvinvointi ei tietenkään ole pelkästään kaupungin varassa, mutta oma tärkeä merkityksensä on toimivilla peruspalveluilla. Sairastuneet tarvitsevat hoitoa ilman kohtuutonta odottamista, koululaiset terveellisen oppimisympäristön ja vanhukset hoivapaikan, kun eivät enää selviä kotona. Sopivasti liikuntaa ja kulttuuriakin tarvitaan kehon ja mielen hyvinvointiin.

Talous tasapainoon

Jotta kaupunki selviytyisi palvelujen järjestämisestä, tulee talouden olla kunnossa. Valitettavasti kaupungin tulot ovat jo usean vuoden ajan olleet pienemmät kuin menot. Hämeenlinna on velkaantunut huimaa vauhtia ja velkamäärä lähentelee kriisilukemia. Emme voi puolustautua sillä, että monilla muilla kunnilla menee yhtä huonosti. Tilanne on kestämätön ja niinpä kaupungin talouden tervehdyttäminen on lähivuosien tärkein yhteinen päämäärä.

Jotta talous saadaan tasapainoon, täytyy tuloja lisätä ja menoja hillitä.  Tulojen kasvattamiseen tarvitsemme aktiivista elinkeinopolitiikkaa ja yritysmyönteistä ilmapiiriä.  Toimivien markkinoiden sotkemisella tai taitamattomilla kilpailutuksilla kaupungin ei tule ainakaan hankaloittaa paikallisten yrittäjien elinkeinomahdollisuuksia.

Menokasvun hillitseminen on helpommin sanottu kuin tehty. Hyvinä vuosina kaupungin menot kasvoivat lähes 10 %:n vuosivauhtia. Jotta talous saataisiin kuntoon, tulisi menokasvun olla korkeintaan 2,5 %.  Lukuun pääseminen tarkoittaa tiukkaa taloudenpitoa ja kipeitäkin ratkaisuja.  On pakko miettiä, mihin meillä on varaa ja mihin ei. 

Investointilistalta täytyy vetää yli ne kohteet, joista voimme luopua ilman suurempaa vahinkoa. Investointirahat tarvitaan homeisten koulujen ja päiväkotien kunnostamiseen, joiden korjausvelka on kymmeniä miljoonia euroja. Toimintarahat puolestaan kannattaa käyttää sellaisen toiminnan ylläpitämiseen, joka hyödyttää pienellä rahalla suuria kansanjoukkoja. Hiihtoladut ja pikkukirjastot eivät saa jäädä urheiluhallien jalkoihin.

Kestävää pääomaa

Onneksi Hämeenlinnalla on kuitenkin pääomaa, joka ei ole homeessa ja jonka arvo ei ole laskenut pörssikurssien alamäessä. Tämä pääoma on pitkä historiamme, jonka maamerkkinä on Hämeen linna sekä arvokas kulttuuriperintö, joka kulminoituu säveltäjäämme Sibeliukseen.  Henkistä pääomaa on myös monipuolinen hengellinen elämä, jota Ronnin luostarihanke osaltaan vahvistaa.

Upeassa luonnossa, kauniissa maisemissa ja mainiossa sijainnissa meillä on pääomaa, josta monet kaupungit voivat vain haaveilla.  Tästä rikkaudesta meidän kannattaa pitää huolta ja koettaa saada se poikimaan hyvinvointia niin Hämeenlinnan seudulle kuin koko maakunnalle.

Uuden kynnyksellä

(HäSan Vierailija-palsta 17.1.2013)

 

Hämeenlinnan päättäjät seisovat uuden valtuustokauden kynnyksellä. Kukaan ei tiedä, mitä tuleva neljä vuotta tuo tullessaan. Maailmantalouden myrskytuulet puhaltavat myös Hämeenlinnaan. Uudet lait ja asetukset kääntelevät myös naapurikuntien ruoria. Varmaa on ainoastaan se, että alkava nelivuotiskausi tuo mukanaan muutoksia. Meidän päättäjien haasteena tehdä parhaamme, että nuo muutokset olisivat koko Hämeenlinnan seudulle myönteisiä.

Pitkien luottamusneuvotteluiden tuloksena syntyi valtuustosopimus, joka on puolueiden yhteinen näkemys siitä, mihin asioihin alkavalla valtuustokaudella tulee panostaa. Yhteiset tavoitteet löytyivät yllättävän helposti, mutta keinot niihin pääsemiseksi tulevat varmasti jakamaan mielipiteitä.

Valtuustokauden suuri yhteinen huolenaihe on terveydenhuollon tulevaisuus Hämeenlinnassa ja koko Kanta-Hämeessä. Sosiaali- ja terveysministeriön palvelurakennetyöryhmän loppuraportti ei antanut paljoa eväitä tulevaisuuden suunnittelemiseen. Hämeenlinnan kaupungin väestöpohja riittää perustason palveluiden järjestämiseen, mutta edes naapurikuntien kanssa yhdessä emme pysty ylläpitämään nykyisen tasoista erikoissairaanhoitoa. Onkin helppo yhtyä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kritiikkiin siitä, että uudistuksen linjaukset ovat riittämättömiä ja isoa muutosta on vielä syytä harkita. Hämeenlinnassa kannattaa jatkaa hyvin alkuun päässyttä perusterveydenhuollon kehittämistä ja etsiä parhaita käytäntöjä erikoissairaanhoitoon.

Alueen tulevaisuudennäkymät askarruttavat niin päättäjiä kuin elinkeinoelämää. Hämeenlinnalla on mainio sijainti Helsingin ja Tampereen välissä ja se antaa meille hyvät eväät saada asukkaita ja asiakkaita niin etelästä kuin pohjoisesta. Toisaalta on vaarana, että jäämme näivettymään kahden suurkaupungin väliin. Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan uusien päättäjien on hyvä ymmärtää, että vain yhteen hiileen puhaltamalla voimme saada kotiseutumme kehittymään ja kukoistamaan. Itse haluan omalta osaltani olla rakentamassa hyvää ja kunnioittavaa yhteistyötä naapurikuntien kesken. Hämeenlinnan seudusta voi halutessamme tulla koko Etelä-Suomen mielenkiintoisin ja monipuolisin alue niin matkailulle, yrityselämälle kuin asumiselle.

Tämän vuoden alussa astui voimaan nuorten yhteiskuntatakuu, joka takaa kolmen kuukauden sisällä työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikan kaikille alle 25-vuotiaille ja vastavalmistuneille alle 30-vuotialle. Valtuustosopimukseen on kirjattu, että nuorten osallisuutta tuetaan ja yhteiskuntatakuu toteutetaan läpileikkaavasti koulutuksen, työllisyys- ja sosiaalipalveluiden yhteisvoimin. Takuun toteuttamista vaikeuttaa opetusministeriön suunnitelmat leikata ammatillisia toisen asteen koulutuspaikkoja. Vaikka Hämeenlinnan nuorisoikäluokat hieman pienenevät, tänne tulee opiskelijoita myös muualta ja siksi opiskelupaikkoja ei olisi varaa vähentää. Uusien työ- ja harjoittelupaikkojen luomiseksi tarvitaan niin kunnan kuin yksityissektorin työnantajien yhteistyötä. Meillä ei ole varaa antaa yhdenkään nuoren syrjäytyä.

Valtuustosopimukseen kirjattiin aloitteestani maininta laadukkaasta perusopetuksesta, joka turvataan kohtuullisen kokoisissa opetusryhmissä. Laadukas opetus tarkoittaa pätevien opettajien antamaa opetusta ajanmukaisilla opetusvälineillä. Kohtuullisen kokoiset ryhmät tarkoittavat ryhmäkokoja, joissa jokaisella oppilaalla on mahdollisuus tulla kuulluksi. Pro Hämeenlinna-ryhmä esitti valtuustosopimukseen kirjausta myös kohtuullisen kokoisista opetusyksiköistä, mutta sitä eivät kaikki ryhmät voineet hyväksyä. Teemme kuitenkin parhaamme, että Hämeenlinnan perus- ja toisen asteen koulut pysyisivät järjellisen kokoisina.

Politiikan tekeminen olisi helppoa, jos voisi jakaa kaikille kaikkea yllin kyllin. Tosiasia on kuitenkin, että tarpeita on rajattomasti, mutta rahaa on rajallisesti. Kaupungin talous on saatava tasapainoon. Siksi alkavalla valtuustokaudella joudutaan miettimään entistä tarkemmin, mihin on varaa ja mihin ei. Yhteistyösopimukseen on kirjattu, että valtuusto linjaa mahdollisuudet toteuttaa pitkäaikaisesti vaikuttavia isoja investointeja, joita arvioidaan kaupungin perustehtävää korostaen. Tässä taloustilanteessa on hyvä muistaa viisaan pappani elämänohje: ”Ei pidä hankkia sitä mitä tarvitsee, vaan sitä mitä ilman ei voi olla”.

Tuleva valtuustokausi tuo eteemme suuria haasteita, mutta myös suuria mahdollisuuksia. Iloitsen siitä, että hallitusvastuuta kantamassa on puoluekentän koko kirjo ja osaava joukko erilaisia ihmisiä. Nyt jos koska on mahdollisuus tehdä viisaita ratkaisuja koko kaupungin parhaaksi!

 

 

Tavoitteena laadukas vanhustenhoito  

(KU 29.9.2012)

Terveyden ja toimintakyvyn lautakunta päätti kokouksessaan 18.9.Lammin sairaalan lopettamisesta. Asia on herättänyt paljon kritiikkiä, joten ajattelin, että on syytä selittää omankin äänestyspäätökseni perusteita.

Tärkein syy vuodeosaston lakkauttamiseen on ydinhämäläisten vanhusten nopeasti vähentynyt määrä Lammin sairaalassa.  Hämeenlinna on panostanut vanhusten kotihoitoon ja niinpä raskaan laitoshoidon tarve on vähentynyt. Lammi-Hauho-Tuulos-alueelta tulevia vanhuksia on sairaalassa ollut viime aikoina vajaa 10.  Noin 20 potilasta on kuljetettu Lammille muualta. Kaikki vanhukset ovat odottaneet pitkäaikaishoivapaikan vapautumista jostain asumispalveluyksiköstä.

Olemme tottuneet ajatukseen, että vanhus viettää elämänsä viimeiset vuodet tai kuukaudet terveyskeskussairaalan vuodeosastolla. Sairaalan potilashuone ei kuitenkaan enää vastaa laadukkaan vanhustenhoidon asumiskriteereitä.  Ei sairaala ole kenenkään koti, eikä kenenkään vanhuksen pitäisi viettää loppuelämäänsä sairaalassa.

Ydin-Hämeen palvelurakenneselvityksen valmistuttua Lammille ollaan suunnittelemassa nykyaikaisen vanhustenhuollon vaatimukset täyttävää, 50-60-paikkaista hoivakotia. Se korvaisi sekä sairaalan vuodeosaston että Lammin vanhainkodin. Lammin vanhainkotikaan ei vastaa enää nykyisiä asumisvaatimuksia.  Hoivakodissa jokainen vanhus asuu kodinomaisessa, esteettömässä, omin huonekaluin sisustetussa huoneessa. Vanhus pystyy asumaan hoivakodissa loppuun asti ja saamaan tarvittaessa sairaalatasoista hoitoa.

Lautakunta oli kokouksessa pahoillaan siitä, että asukkaiden kuulemistilaisuutta ei ehditty järjestää ennen sulkemispäätöstä. Päätös piti kuitenkin tehdä nopeasti, sillä hoitajapula uhkasi potilasturvallisuutta. Erityisesti joulunajan lomajärjestelyt olisivat aiheuttaneet vaarallisen alimiehityksen.

Lammin sairaalan nykyisille ydinhämäläisille vanhuksille pyritään löytämään tarkoituksenmukainen hoivapaikka läheltä kotiseutua.  Osalle on jo löytynytkin, sillä Ydin-Hämeen alueella on useita erilaisia asumisyksiköitä.  Väliaikainen hoivapaikka voi järjestyä myös laadukkaaseen kuntoutukseen erikoistuneessa Ilves-kodissa, joka tarjoaa paikkojaan kaupungin käyttöön.

Kristillisdemokraateille ihmisarvoinen ja laadukas vanhustenhoito on sydämen asia. Pitkäaikainen asuminen terveyskeskussairaalan vuodeosastolla ei ole kuitenkaan sellaista vanhustenhoitoa, josta pitäisi kynsin ja hampain pitää kiinni.

Teija Arvidsson
terveyden ja toimintakyvyn lautakunnan jäsen
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja


 

 

Kaupunkilaisten Hämeenlinna

(HäSan Vierailija-palsta 5.7.2012) 

 

Hämeenlinnan kaupunki on viime viikkoina saanut ihailevia kommentteja kaupungissa vierailleilta kesäjuhlien osallistujilta ja muilta matkalaisilta.  Ihailua ovat keränneet kauniit rannat, vehreät puistot ja torin kukka-amppelitkin.

On mukavaa, että Hämeenlinna näyttäytyy turisteille aurinkoisessa valossa. Tärkeämpää on kuitenkin, miten kaupunki näyttäytyy omille kaupunkilaisilleen. Silloin huomio kiinnittyy kauniin ympäristön lisäksi kaupungin peruspalveluihin, joista tärkeimpiä ovat toimiva terveydenhuolto, laadukas koulutus ja sekä hyvät ikäihmisten palvelut.  Näissä palveluissa Hämeenlinna ei viime aikoina ole liiemmin loistanut.

Muutosta muutoksen vuoksi

Tällä valtuustokaudella Hämeenlinnassa on otettu käyttöön monia uusia toimintamalleja. Tilaaja-tuottajamalli, elämänkaarilautakunnat, liikelaitostamiset ja yhtiöittämiset ovat vilahdelleet uutisissa. Tavoitteena on ollut toiminnan tehostaminen, kustannustietoisuuden lisääminen ja säästöjen löytyminen. Tosiasia on kuitenkin, että suuresta organisaatiouudistuksesta saatu hyöty on hämärän peitossa. Kustannukset karkaavat käsistä ja suorittava henkilökunta on entistä väsyneempää. 

Kaupungin tilinpäätös on ollut kolmena peräkkäisenä vuonna negatiivinen. Hämeenlinna on velkaantunut huimaa vauhtia samaan aikaan kun kaupunkilaisten kokemus on, että monet palvelut ovat heikentyneet. Hyvä kysymys onkin, mihin kaikki veroeurot oikein kuluvat, kun mikään ei riitä.

Hämeenlinna on laatinut talouden tasapainottamisohjelman, jonka tarkoituksena on saada menot kuriin ja kaupungin velkaantuminen loppumaan. Säästöjen pääpaino on vanhustenhuollon kulujen karsimisessa.  On mahdoton yhtälö, että laitospaikkoja vähennetään samaan aikaan kun kotihoidon kriteerejä ollaan tiukentamassa. Jo nyt monen vanhuksen kotona oleminen on sarja selviytymistarinoita päivästä päivään. Säästöjen nimissä meillä ei ole oikeutta jättää vanhuksia ja sairaita heitteille.  Säästöt eivät saa kohdistua kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.

Kohtuutta suunnitelmiin

Nyt olisi syytä kääntää katse oman tuotannon kehittämiseen. Palveluiden ostaminen yksityiseltä sektorilta ei ole mikään oikotie säästöihin. Ulkoinen palveluntuottaja ottaa aina oman siivunsa kustannuksista ja kilpailuttaminenkin maksaa. Myös kaupungin ja kuntayhtymien omaa toimintaa on mahdollista tehostaa ja joustavoittaa. Toiminnan kehittäminen on suunnattava hyvään, motivoivaan johtamiseen ja henkilöstön parhaan osaamisen hyödyntämiseen. Hallintoa on eläköitymisen myötä kevennettävä ja tilaaja-tuottajamalli otettava kriittiseen tarkasteluun. 

Pro Hämeenlinna -koalition puolueet Keskusta, Kristillisdemokraatit, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto ovat yhtä mieltä siitä, että tässä taloustilanteessa on jäädytettävä kaikki tarpeettomat ja ylimitoitetut investoinnit, jotka aina aiheuttavat myös käyttömenoja.  Hämeenlinnalla on niin valtava korjausvelka huonokuntoisissa kiinteistöissään, että on syytä keskittyä olemassa olevasta rakennuskannasta huolehtimiseen ja välttämättömään uudisrakentamiseen.  Lasten täytyy saada terveelliset ja turvalliset koulutilat. Sen sijaan liikuntaa voidaan harrastaa muuallakin kuin kansainväliset kilpailustandardit täyttävissä palloiluhalleissa ja tekonurmikentillä.

Etelärannan rakentaminen sekoittaisi keskustan asuntomarkkinat pitkäksi aikaa. Puisto- ja messualueen täyttäminen kerrostaloilla ei liene järkevää eikä tarkoituksenmukaista. Lukuisia eri käyttäjäryhmiä hyvin palvelevan Hämeenkaaren peruskorjaus kannattaisi ottaa vielä uudelleen harkintaan.

Elinvoimaa pienyrityksistä

Jokin aika sitten poikkesin Keskustalossa ja järkytyin tyhjillään ammottavista liikehuoneistoista. Kaupungin keskusta on kiihtyvällä vauhdilla valumassa Reskalle ja pian myös moottoritien katteelle.  Skogsterin kiinteistöön avattava kauppahalli ja ilmaiset tunnin kiekkopaikat lähikaduilla herättäisivät varmasti torin yläpäänkin eloon. 

Kristillisdemokraatit näkevät, että Hämeenlinnaa tulee kehittää hyväksi asumiskaupungiksi, jossa viihtyvät niin nuoret kuin vanhat. Kaupunki tarvitsee elinkeinoelämää, mutta sitä tuovat ennen kaikkea pienet, elinvoimaiset yritykset. Kaupungin tehtävä ei niinkään ole osallistua ylioptimististen jättihankkeiden edistämiseen, kuin sinnikkäiden pienyrittäjien toimintaedellytysten turvaamiseen.

Nyt on aika laskeutua tavallisen kaupunkilaisen elämänpiirin tasolle ja tehdä yhdessä työtä, jotta hyvä arki asuisi edelleen kauniissa Hämeenlinnassa ja sen kirkonkylissä.  



 

Yhdessä vastuuta kantaen  

(HäSa 30.6.2012)
 

 
Hämeen Sanomien  mielipidepalstalla on käyty vilkasta keskustelua  Pro Hämeenlinna-koalitiosta. On hämmästyttävää, kuinka paljon hälyä neljän puolueen yhteistyökuvio on saanut aikaiseksi. On paikallaan kommentoida muutamalla ajatuksella  viime päivien kirjoituksia.

Toisin kuin Tapio Vekka (20.6.) väittää, pienpuolueet eivät ole saaneet lähellekään kolmasosaa kaikista Hämeenlinnan noin 600 luottamuspaikasta.  13-jäsenisissa lautakunnissa suhteellinen edustus on toiminut kohtalaisesti, mutta kaikissa pienemmissä toimielimissä pienryhmien edustus on puuttunut lähes kokonaan.  Tulevalla vaalikaudella kaupunginhallituksen ja lautakuntien koko putoaa 11:een ja silloin pienryhmien edustus heikkenee entisestään.

Pro Hämeenlinna-puolueita on syytetty  omien ideologioidensa myymisestä. On totta, että puolueet ovat erilaisia, mutta erot ovat sittenkin enemmän valtakunnan tasolla ja lainsäädäntökysymyksissä.  Kuntapolitiikassa kaikki neljä puoluetta haluavat panostaa avoimeen ja läpinäkyvään hallintokulttuuriin sekä peruspalveluista huolehtimiseen. Nyt on syytä priorisoida ydinasioita ja luopua siitä, mikä ei ole välttämätöntä.

En ymmärrä  pelkoa jonkun muun pienpuolueen aseman pönkittämisestä. Tähänastinen pienryhmien puurtaminen kukin yksinään on pönkittänyt vain kokoomuksen ja demarien asemaa.  Eivät asiat voi kovin paljoa heikommin mennä, vaikka nokkamieheksi tulisi vaihteeksi  jonkun muun puolueen edustaja. Ehkä suhteet naapurikuntiinkin saataisiin paremmin rullaamaan.

Tulevalla vaalikaudella tarvitaan kuitenkin edelleen kaikkien puolueiden yhteistyötä ja  kaikkien puolueiden osaamisen hyödyntämistä.  Valtaa ja vastuuta on uskallettava jakaa. Kaikki viisaus ei asu vain kokoomuslaisten ja demareiden päissä.


 

 

Yhteistyöhön nuorten puolesta
(Häsan Vierailija-palsta 29.3.2012)

Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on yksi tämän hallituskauden suurimmista haasteista ja yhteisistä huolenaiheista. Huolen jakavat niin nuorten läheiset kuin poliittiset päättäjät presidenttiä myöten. Helmikuussa julkaistun EVA Analyysin mukaan Suomessa oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300 syrjäytyneeksi katsottua 15-29-vuotiasta nuorta. Määrä vastaa lähes kokonaista ikäluokkaa.

Syrjäytymisen kovassa ytimessä on 32 500 nuorta, jotka eivät näy missään tilastoissa. He eivät ole koulussa, töissä tai työttömänäkään. Kukaan ei tiedä, keitä he ovat ja miten he päivänsä kuluttavat.  Elämänhallinta on monelta hukassa ja arjen rytmi kadonnut. Yöt kuluvat tietokoneen ääressä ja päivät nukkuen.

Yksittäisestä väestöryhmästä maahanmuuttajanuorten tilanne on kaikkein vaikein. Syrjäytyneistä nuorista lähes neljännes on maahanmuuttajataustaisia. Kieli- ja kulttuuriongelmien myötä riski jäädä koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle on moninkertainen. On syytä panostaa maahanmuuttajanuorten kielenopiskeluun ja opiskeluvalmiuksien parantamiseen.

Syrjäytymisen syitä

Syrjäytymisen syyt ovat moninaiset, mutta lähtökohta yhteiskunnalliseen osallisuuteen tai syrjäytymiseen luodaan jo perheissä. Vanhemman syrjäytyminen johtaa usein myös nuoren syrjäytymiseen. Työttömyyden, rahahuolten ja kenties päihdeongelmien keskellä painiskelevat vanhemmat eivät aina jaksa tukea lapsen selviytymistä aikuisuuteen ja jatko-opintopaikkoihin. Köyhät lapsiperheet tarvitsisivatkin taloudellista tukea erityisesti silloin, kun nuori harkitsee jatkokoulutusta. 

Syrjäytymisen yhtenä varoitusmerkkinä pidetään nuoren heikkoa koulumenestystä.  Kysymys ei ole vain heikosta peruskoulun päästötodistuksesta, jonka avulla ovet eivät avaudu minnekään. Kysymys on itsetunnon rakentumisesta koko kouluajan. On tärkeää, että lapsi ja nuori kokee oppivansa, onnistuvansa ja tulevansa kuulluksi. Mitä heikommat eväät lapsi on saanut kotoa, sitä suurempi on opettajan, oppilashuollon ja opinto-ohjauksen merkitys. Kouluihin pitäisikin rakentaa entistä tehokkaampi varhaisen puuttumisen mekanismi.

Tärkeä merkitys on myös nuoren kaveripiirillä. Tutkimusten mukaan yksinäisyys on syrjäytymisen vakava riskitekijä. ”Kaveria ei jätetä”, olisi hyvä olla jokaisen koulun ja luokan mottona.  Nuorten kanssa työskentelevien olisi syytä yhä uudelleen puhua nuorille vastuun kantamisesta toinen toisistaan. 

Yksi kriittisimmistä vaiheista nuoren elämässä on peruskoulun päättäminen. On tärkeää, että jokainen nuori löytää jatko-opintopaikan. Pelkän perusasteen koulutuksen saaneen nuoren syrjäytymisriski on kolminkertainen verrattuna ammatillisen koulutuksen saaneisiin. Nykyiset työmarkkinat ovat ikään kuin sulkeutuneet ammattikouluttamattomilta nuorilta. Oppivelvollisuuden pidentäminen voisi auttaa useampia nuoria saamaan riittävät valmiudet koulutukseen tai työelämään.

Koulutuksen puutteen lisäksi nuorten pitkäaikainen työttömyys, asunnottomuus, toimeentulotukiasiakkuus ja näistä seuraava elämänhallinnan pettäminen näkyy nuorten syrjäytymisenä ja pahoinvointina. Työttömyys on kaikkein merkittävin riskitekijä, joka riittää yksinäänkin syrjäyttämään nuoren.

Jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa ja on pois tulevaisuudessa kipeästi tarvittavasta työvoimasta. Kuitenkin suurin menetys on näköalattomuuden, toivottomuuden ja syrjäytymisen vaikutus nuoren omaan elämänkulkuun ja sitä kautta koko yhteiskuntaan.  Mitä välii? on tänä päivänä liian monen nuoren asenne elämään.

Yhdessä vastuuta kantaen

Hämeenlinnassa kaikki valtuustoryhmät ovat sopineet kuluvan vuoden painopistealueeksi nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen. Toivottavasti pääsemme sanoista tekoihin ja nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamisen hyvään alkuun. Siihen tarvitaan niin kaupungin, järjestöjen, oppilaitosten kuin yrittäjienkin yhteistyötä.  Nuorta ei tule jättää yksin missään - ei kotona, koulussa, työelämässä eikä kaveripiirissäkään. Kristillisdemokraateilla on unelma lähimmäisyhteiskunnasta, jossa yhdessä kannamme vastuuta toinen toisistamme. 


 

Joulun lapset keskellämme 

(Häsan Vierailija-palsta 22.12.2011)


Tänään vietetään monissa maamme kouluissa joulujuhlaa. Enkeli taivaan kajahtaa korkeuksiin,  maassa on rauha ja hyvä tahto - toivottavasti myös kaikissa kodeissa. Joulukuvaelman pienet Mariat ja Joosefit matkaavat Beetlehemiin, jonka majataloista ei köyhälle nuorelleparille paikkaa löydy.  Joulun lapsi syntyy talliin, tilapäismajoitukseen.

Joulukertomuksen tarina on meille tuttu ja se pukeutuu usein sadunhohtoiseen viittaan. Kuitenkin pyhän perheen elämäntilanne on kipeästi koettua todellisuutta monelle tämän päivän nuorelle perheelle. Asuntojonot ovat pitkiä, eikä köyhän opiskelijaparin olemus vakuuta vuokranantajia. 

Asunnottomien lapsiperheiden määrä on nousussa. Näin on käynyt siitäkin huolimatta, että laki velvoittaa järjestämään katon jokaisen pään päälle. Perheitä suistaa kodittomiksi etenkin talouslaman kiihdyttämä velkaantuminen. Hyvinvointivaltiossamme elää noin 350 asunnotonta perhettä.

Oikeus asumiseen jää Suomessa juridisesti hätämajoituksen tasolle. Kun sitovampaa velvoitetta ei ole, kunnat voivat taloustilanteen vaikeutuessa tyytyä järjestämään ainoastaan väliaikaista majoitusta joulukertomuksen malliin. Kuitenkin pysyvä asunto ja oma koti on jokaisen ihmisen perusoikeus. Tämä tarve korostuu erityisesti jouluna.

Perheet jakautuvat yhä voimakkaammin paremmin pärjääviin ja toisaalta niihin, jotka kamppailevat rahan riittävyyden kanssa joka päivä. Viimeisen viidentoista vuoden aikana kiihtyvä kehitys on kasvattanut pienituloisten perheiden määrää, samalla kun keskituloisten perheiden osuus on vastaavasti pienentynyt.

”Lapsiperheköyhyys on merkittävä uhka vanhempien jaksamiselle ja vanhemmuuden voimavaroille”, sanoo hallitusneuvos Esa Iivonen sosiaali- ja terveysministeriöstä. Hän on koonnut runsaasti tilastotietoa lapsiperheköyhyydestä sekä sen syistä ja seurauksista. Iivosen mukaan köyhyys on haitallista lapsen kasvulle, kehitykselle ja hyvinvoinnille. Tutkimusten mukaan lapsuudessa koettu köyhyys vaikuttaa hyvinvointikäyttäytymiseen ja lisää terveyseroja. Köyhyys ja huono-osaisuus myös usein kertautuu sukupolvelta toiselle.

Taloudellisesti vaikeassa tilanteessa olevan perheen lapset kantavat huolta ja murhetta perheen taloustilanteesta. ”Köyhyydessä pelottaa, että jos rahat loppuvat kesken ja se, että joutuu kiusatuksi tai naurunalaiseksi. Ja se pelottaa myös jos äidiltä ja isältä loppuisi voimat, eivätkä he pystyisi hoitamaan lapsiaan.” Näin 12-vuotias Julia pohtii lapsiköyhyyttä. On kohtuutonta, että lapsi joutuu kantamaan huolta perheen toimeentulosta ja vanhempien jaksamisesta.

Lapsiperheköyhyyden syitä on monia. Yleisin syy on vanhempien työttömyys tai pätkätyöllisyys. Monet perheet ovat pahasti ylivelkaantuneet ja asumiskulut karanneet käsistä. Avio- tai avoerosta johtuva tulotason lasku altistaa yksinhuoltajaperheen köyhyydelle. Erilaiset sairaudet ja päihteiden käyttö lisäävät köyhyyden  ja syrjäytymisen riskiä.

Lapsiperheköyhyyttä voidaan ehkäistä monin keinoin, jos vain on halua. Niistä tärkeimpiä ovat toimet vanhempien työttömyyden vähentämiseksi. Yhteiskunnan olisi viisasta sitoutua takaamaan työpaikka ainakin toiselle tai ainoalle vanhemmalle. On tärkeää, että lapsi saa kotoa mallin aamulla töihin lähtemisestä ja vastuun kantamisesta omasta elämästä sekä toimeentulosta. 

Kotihoidontuki on merkittävä apu monelle vähävaraiselle lapsiperheelle. Kotihoidontuki säilyi nykyisessä hallitusohjelmassa pitkälti Kristillisdemokraattien vaatimuksesta. Myös kotihoidontuen kuntalisään tarvitaan Hämeenlinnassa selkeä ja pysyvä linja, johon luottaen vanhemmat voivat tehdä omia ratkaisujaan.

Kaupungissamme on paljon perheitä, jotka ovat muuttaneet tänne muualta. Isovanhemmat asuvat kaukana ja perheen turvaverkko on olematon. Sairauden ja uupumuksen iskiessä arjen pyörittäminen saattaa tulla ylivoimaiseksi. On hienoa, että Hämeenlinnassa on jälleen viime vuodesta lähtien ollut tarjolla kotiapua myös lapsiperheille. Kotiin ajoissa annettu apu voi estää tilanteen kärjistymisen aina lasten huostaanottoon asti.

Suomen noin150 000 köyhyydessä elävää lasta ovat niitä Joulun lapsia, jotka ovat syntyneet meidän keskellemme. Yhteiskunnalla on oma vastuunsa lapsiperheköyhyyden poistamisessa, mutta varsinkin näin joulun alla jokainen meistä voi tehdä oman osuutensa. Pelastusarmeijan joulupadat porisevat ja Hyvä Joulumieli-keräys vähävaraisille lapsiperheille jatkuu jouluaattoon saakka.

Avun kanavia löytyy jokaiselle jouluenkelille, joka haluaa auttaa. 

Minne menet, Hämeenlinna?

(HäSan Vierailija-palstalla 15.9.2010 julkaistu kirjoitus alkuperäisessä muodossaan)


Kaupungin tulevan vuoden talousarviota valmistellaan melkoisen haastavassa taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa. Valtionosuudet pienenevät,  palveluiden tarve lisääntyy ja kaupungin velkataakka kasvaa kohisten. Epäselvyydet yhtiöiden hallinnossa ja johtamisessa syövät poliittista luottamusta. Lainojen korkokulut ja mahdollinen taloudellisten riskien realisoituminen uhkaavat palveluihin kipeästi tarvittavia resursseja.  Uudet suuret rakennushankkeet arveluttavat. Vauhti on kovaa, eikä kukaan taida tietää, minne ollaan matkalla.

Perustehtävään keskittymistä

Hämeenlinnan kaupunki mainostaa itseään sloganilla ”Hyvä arki asuu Hämeenlinnassa”. Monen kohdalla arki onkin hyvää, jos elämän peruspalikat ovat paikallaan: työ, terveys ja ihmissuhteet. Kuitenkin yhä enemmän on niitä kaupunkilaisia, jotka ovat pudonneet työelämän ulkopuolelle, terveys pettää ja yksinäisyys uhkaa.  Heistä suurin osa on ikäihmisiä, mutta huolestuttavan monet parhaassa työiässä olevia. Mistä löytyy hyvä arki myös heille?

Talouden raamien kiristyessä on yhä tarkemmin mietittävä, mikä on kaupungin perustehtävä. Onko se korkeatasoisten asuinalueiden luominen pääkaupunkiseudulta muuttaville hyvätuloisille eläkeläisille? Vai onko se viihtyisän ja turvallisen asuinympäristön rakentaminen myös vähävaraisille lapsiperheille?  Kuuluuko kaupungin perustehtävään lukuisten hankkeiden ja kilpailujen pyörittäminen virkamiesarmeijoineen? Vai olisiko tärkeämpää keskittää rajalliset resurssit  perusterveydenhuoltoon, inhimillisiin vanhuspalveluihin ja  kohtuukokoisiin koululuokkiin?

Asioihin perehtymistä

Hämeenlinnan kaupunki on saanut viime aikoina kyseenalaista mainetta yhtiöidensä luvattoman huonosta hoidosta. Innopark on pohjaton kaivo, jonne heitetyt miljoonat eivät ole vielä tähän mennessä kovaa maata löytäneet. Korkojohdannaiskauppojen seurauksena yhtiössä tikittää aikapommi, joka toivottavasti ei laukea kaupungin syliin. Hämeen Matkailu sai takoa tappiota  kaikessa rauhassa kenenkään puuttumatta asiaan. Asiantuntijoiden mukaan talousseuranta ja raportointi on ollut heikkoa. Sama taitaa koskea muutamaa muutakin kaupungin yhtiötä. ”Liiketoiminnan lainalaisuuksien” mukaan toimiminen ei ole tuottanut kaivattua tulosta, vaan konsernivelka huitelee pilvissä.

Kaupungin konsernijohdolta ja yhtiöiden hallituksien jäseniltä olisi lupa edellyttää riittävää asiantuntemusta, talousosaamista sekä huolellista asioihin perehtymistä. Tosiasia on kuitenkin, että keskeisillä luottamushenkilöillä on tuhat rautaa tulessa ja  mahdollisuudet keskittyä yhden yhtiön asioihin vaatimattomat. Kannattaisiko harkita ennen tehtävien vastaanottamista, onko oikeasti aikaa ja resursseja niiden hoitamiseen?

Vastuun kantoa ja tehtävien jakoa

Hämeenlinnassa on menossa poliittisen johtamisen kehittämishanke. Valtuustoryhmät ovat antaneet lausuntonsa siitä, miten poliittista johtamista tulisi muuttaa. Yksimielisyys löytynee siitä, että konserniohjausta on parannettava, monikerroksisia yhtiörakenteita purettava ja vastuita selkeytettävä. On syytä vähentää hallitustehtävien kasautumista samoille henkilöille ja puolueille.  Kuntavaalien jälkeinen luottamuspaikkojen jako tulee tapahtua demokraattisemmin ja vaalien tulosta paremmin kunnioittaen. Osaamista ja vastuunkantokykyä löytyy myös isojen ryhmien ulkopuolelta.


Näkökulman laajentamista

Olipa poliittinen johto millainen tahansa, kaupunkilaisia kiinnostanee eniten peruspalveluiden toimiminen. Saako sairas hoitoa ja vanhus huolenpitoa? Löytyykö lapselle päivähoitopaikka?  Miten käy liitoskuntien palveluiden? Näitä kysymyksiä Hämeenlinnassa riittää ja niihin tulisi päättäjienkin keskittyä.

Haastavassa taloudellisessa tilanteessa tarvitaan tiukkaa budjettikuria, jotta rahaa riittää peruspalveluihin ja velkaantuminen saadaan loppumaan. Myös hallinnon keventäminen ja rakenteellinen uudistaminen on välttämätöntä. On kuitenkin vaarana, että suuria ja kauaskantoisia ratkaisuja tehdään yksinomaan välittömien taloudellisten säästöjen perusteella. Olisi syytä selvittää myös päätösten pitkäkestoiset vaikutukset esimerkiksi yhdyskuntarakenteen muuttumiseen,  ympäristökuormitukseen ja yksilön terveyteen.  Nämä vaikutukset huomioon ottamalla vaikkapa kyläkouluratkaisun hinta saattaa tuottaa yllätyksen.

Rinnalla kulkemista

Yhteiskunnalla on omat tehtävänsä ja vastuunsa, joita se ei voi väistää. Näitä vastuita tulevat vanhuspalvelulaki ja nuorisotakuu toteutuessaan edelleen kasvattamaan. Vastuu omasta ja läheisten hyvinvoinnista on kuitenkin meillä jokaisella. Tarvitaan oman terveyden entistä parempaa hoitamista, jotta yhteiskunnan rahat riittäisivät tulevaisuudessa muuhunkin kuin terveydenhuoltoon. Tarvitaan ystävän rinnalla kulkemista, sillä mitkään ammattiauttajat eivät ehdi kuuntelemaan koko kansan murheita. Tarvitaan omaisia, jotka rakastavat, sillä siihen ei yhteiskunta kykene. Tarvitaan aktiivista kansalaistoimintaa, joka rakentaa kanavat niille lukuisille vapaaehtoisille, jotka haluavat auttaa.

Hyvä arki Hämeenlinnassa tarvitsee sinua ja minua, meitä kaikkia.


 

 

Jo joutui armas aika

(HäSa:n Vierailija-palsta 9.6.2011)

Viime päivinä ovat juhlineet niin ylioppilaat, ammattiin valmistuneet kuin kouluvuotensa päättäneet peruskoululaiset. Vuosien uurastuksen jälkeen on ollut hienoa painaa päähän ylioppilaslakki ja saada käteen päästötodistus. Uusia ylioppilaita valmistui tänä keväänä vajaa 29 000, toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintoja suoritettiin yli 67 000 ja  peruskoulun päästötodistuksen sai 63 500 oppilasta. Onnittelut kaikille valmistuneille!

Peruskoulusta eteenpäin

Peruskoulun päättäneillä nuorilla jatkaminen toisen asteen koulutukseen tulisi olla itsestään selvä vaihtoehto. Pelkällä peruskoulun päästötodistuksella ei nyky-yhteiskunnassa pärjää. Joka vuosi yhteishaun rannalle jää kuitenkin tuhansia heikot paperit omaavia nuoria. Osa näistä saa opiskelupaikan myöhemmässä täydennyshaussa, osa pääsee ammattistarttiin tai kymppiluokalle.

Valitettavasti kokonaan ilman koulutuspaikkaa jäävien peruskoulunsa päättäneiden nuorten määrä kasvaa vuosi vuodelta. Peruskoulun jälkeiset tyhjät välivuodet ovat nuorelle kohtalokkaita ja syrjäytymisen riski kasvaa nopeasti. Siksi kaikille peruskoulun päättäneille nuorille olisi ehdottoman tärkeää taata jatko-opiskelupaikka.

Lukiosta korkeakouluun

Ylioppilastutkinnon suorittaneen nuoren mielessä on toisenlaiset kysymykset. Pitkä ja turvallinen kouluputki on takana ja edessä on suuri tuntemattomuus. Joillain nuorilla tuleva ammatti on jo selkeänä mielessä, mutta useimmat miettivät vaihtoehtoja. Mille alalle parhaiten soveltuisi ja missä olisi tulevaisuudessa töitä?  Moni nuori kaipaisi nykyistä enemmän opinto-ohjaajan tukea.

Yksi perinteikkäimmistä jatko-opintopaikoista on Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitos, joka viettää vuonna 2019 satavuotisjuhlaansa. Seminaari aloitti toimintansa  Aukusti Salon johdolla vuonna 1919. Vuosikymmenten aikana on koulutusta kehitetty ja Hämeenlinnan seminaari liittyi Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan vuonna 1974.

Kun itse aikoinani mietin omaa ammatinvalintaani ja päädyin luokanopettajan koulutukseen,  tuntui Hämeenlinna heti kiinnostavimmalta opiskelukaupungilta. Loistava sijainti pääradan varrella keskellä Etelä-Suomea, kaupungin sopiva koko sekä ”sempun” maine laadukkaana, tehokkaana ja kodikkaana opinahjona olivat itselleni merkittäviä tekijöitä. Ei ihme, että Hämeenlinna on vuodesta toiseen suosituimpien opettajankoulutuslaitosten joukossa. Opiskelijat valmistuvat hyvin ja keskeyttäneitä ei juurikaan ole.

Hämeenlinnan OKL:n puolesta syytä taistella

Tampereen yliopiston suunnitelmat siirtää luokanopettajakoulutus pois Hämeenlinnasta osoittaa yliopiston ymmärtämättömyyttä luokanopettajakoulutuksen kokonaisuutta kohtaan. Laadukas opettajakoulutus edellyttää paljon muutakin kuin laajaa sivuainevalikoimaa. Ensiarvoisen tärkeää on saumaton  yhteys harjoittelukouluun, joka Hämeenlinnassa sijaitsee aivan OKL:n vieressä. Luokanpettajakoulutuksen siirtäminen Hämeenlinnasta Tampereelle lakkauttaisi erinomaisesti toimivan yksikön, eikä edesauttaisi opettajakoulutuksen kehittymistä.

Nyt tulee taistella sen puolesta, että OKL säilyisi Hämeenlinnassa ja että kaupunkiin saataisiin vahva ja monipuolinen opettajien perus- ja lisäkoulutuskeskus Tampereen yliopiston sekä paikallisten toimijoiden, kuten Hamk:n yhteydessä toimivan ammatillisen opettajakorkeakoulun voimin. Tässä tarvitaan Hämeenlinnan seudun kuntapäättäjien ja kansanedustajien aktiivisuutta.

Suvivirsi on soinut Hämeenlinnan seminaarissa jo lähes 100 vuotta. Ei ole mitään syytä antaa laulun vaieta.

 

Kohti ihmisarvoista vanhuutta

(HäSa:n Vierailija-palsta 3.3.2011)


Suomalaisessa yhteiskunnassa iästä on tullut yhä tärkeämpi ihmisarvon mittari. Vaikka ikäsyrjintä tuomitaan juhlapuheissa, sitä esiintyy monessa muodossa niin työelämässä kuin terveydenhuollossa. Entisajan kulttuuriin kuuluva vanhuuden kunnioittaminen on vaihtunut nuoruuden ihannointiin. Moni ikäihminen kokee olevansa taakka omaisille ja yhteiskunnalle. Ei ihme, että vanhusten masennus lisääntyy hälyttävää vauhtia.

Ikääntyminen on kuitenkin osa normaalia elämänkulkua. Agraariyhteiskunnassa isovanhemmat olivat osa maalaistalon suurperhettä. Vanhukset tekivät mitä pystyivät ja olivat korvaamaton apu varsinkin lastenhoidossa. Perinteet ja taidot siirtyivät vanhuksilta nuorelle polvelle. Tänä päivänä ikääntyneet asuvat omissa kodeissaan ja toimintakykynsä menettäneet on eristetty laitoksiin kauas tutusta elämän piiristä.

Vanhuksia on Suomessa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2040 Suomi on koko Euroopan vanhusvoittoisin maa. On syytä pohtia, miten pystymme takaamaan jokaiselle ikääntyvälle riittävän huolenpidon ja ihmisarvoisen vanhuuden. Väestön ikääntymisen haasteista ei selvitä, ellei puitteita hyvälle hoidolle luoda jo nyt. Vanhustenhoito on nostettava sellaiselle tasolle, jolla jokainen päättäjä itse haluaisi vanhuutensa viettää.

Yhteiskunnan sivistyksen mittari on, miten se huolehtii heikoimmista jäsenistään. Jokaisella on luovuttamaton ihmisarvo, niin vammaisella kuin vanhuksella. Ihmisarvo ei ole riippuvainen siitä, miten tuottava jäsen yksilö on yhteiskunnassa. Ikääntyneiden kunnioittaminen, kuunteleminen  ja kohteleminen arvokkaina yhteiskunnan jäseninä on ainoa oikea lähtökohta kaikissa ikäihmisiä koskevissa asioissa.

Ikääntyvien ryhmä on heterogeeninen ja heidän palvelutarpeensa erilaisia. 65-74-vuotiaden kohdalla korostuu omatoimisuus ja aktiivisuus. Terveytensä ja toimintakykynsä ylläpitämiseksi he tarvitsevat liikuntapalveluja ja muita kokonaisvaltaista terveyttä tukevia palvelumuotoja. Nämä ”nuoret vanhukset” ovat lähiyhteisöjensä ja koko kansalaisyhteiskunnan merkittävä voimavara. Heidän kokemuksiensa, tietojensa ja taitojensa arvo tulisi ymmärtää.

Alle 75-vuotiaat selviävät useimmiten itsenäisesti omissa kodeissaan. Sen jälkeen tarvitaan yhä enemmän kotihoitoa tukipalveluineen, vanhainkoti- tai muuta laitoshoitoa. Laitoshoivan tulee olla kuntouttavaa ja aktivoivaa, ei säilyttävää ja passivoivaa. Valitettavasti laitosten alhainen henkilöstömitoitus rajoittaa vanhusten aktivoimista ja omatoimisuuteen kannustamista. Kiireessä ehtii nopeammin vaihtaa vaipat kuin käyttää vanhuksen wc:ssä. Laatusuositusten sijaan tarvitaankin lakisääteisiä määräyksiä riittävistä tukipalveluista, kotihoivan tasosta ja laitosten henkilöstömitoituksesta.

Köyhyyden uhka kasvaa sitä mukaa, mitä vanhemmista ihmisistä on kyse. Suomessa on noin 200 000 eläkkeensaajaa, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella. Yksin eläminen lisää sekä naisten että miesten köyhyysriskiä. Terveyden heikkeneminen kiristää ikääntyvien taloutta entisestään. Monet joutuvat valitsemaan, käyttävätkö rahat lääkkeisiin vai ruokaan. Sairauskulujen maksukatto tulisi saada riittävän alas, jotta sairauskulut eivät veisi kohtuuttoman suurta osaa pienituloisten vanhusten eläkkeestä. Eläkkeiden indeksijärjestelmää olisi myös syytä oikeudenmukaistaa.

Vanhusten asumispalveluissa suuntaus on kunnallisista vanhainkodeista kohti yksityisiä palvelutaloja ja hoivakoteja. Palveluasumisessa kysymyksiä herättävät asiakasmaksut ja maksuun sisältyvät palvelut. Maksuperusteet ovat erilaiset avo- ja laitoshoidossa olevilla vanhuksilla. Pitkäaikaisen laitoshoidon tarpeessa olevien vanhusten kohdalla tulee noudattaa asiakasmaksulakia, jonka mukaan vanhukselta voi periä asiakasmaksuna korkeintaan 85 % nettotuloista, riippumatta asumismuodosta. Tähän maksuun sisältyy hoidon lisäksi ravinto, lääkkeet, puhtaus, vaatetus sekä sosiaalista hyvinvointia edistävät palvelut.

Hoivakodeissa asuvat vanhukset ovat usein oletettua huonokuntoisempia. Näiden kotien henkilökunnassa tulee olla riittävää sairaanhoidon ja lääkehuollon osaamista. Ei ole oikein, että hoivakotien vanhuksia tuodaan ensiapuun rutiiniluonteisia toimenpiteitä varten, jotka tulisi kyetä hoitamaan asumisyksikössä.

Vanhusten monilääkitys on julkisesta keskustelusta huolimatta yleistynyt. Kolmannes yli 75-vuotiaista käyttää yli kymmentä lääkettä päivittäin. Suurin ongelma on liiallinen, psyykenlääkkeiden käyttö. Lääkkeiden yhteis- ja sivuvaikutukset aiheuttavat sekavuutta, muistihäiriöitä ja tasapaino-ongelmia, jotka johtavat kaatumisiin ja lonkkamurtumiin. Vanhusten lääkityksestä onkin koottava valtakunnalliset ohjeet, jotka sisältyvät vanhuspalvelulakiin.  

Vaikka ikääntynyt olisi ammattilaisen hoidossa, tarvitaan edelleen omaisten rakkautta ja läheisyyttä. Sitä ei voi paraskaan laitos tarjota. Sukupolvien ketjussa meistä jokainen on vuorollaan hoitaja ja hoivattava. Vanhustenkin hoidossa on syytä muistaa Kultainen sääntö: ”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille.”


Köyhyyttä löytyy 

(HäSa 21.12.2010)


Markku Peltonen kirjoitti Alanurkassa kolumnin otsikolla ”Syyllistävää puppua köyhyydestä” (HäSa 17.12.10). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimustulos 700 000 pienituloisesta suomalaisesta ei ole puppua. Pienituloisten ryhmään kuuluvat niin yksinäiset vanhukset kuin työttömät lapsiperheet. Köyhyyttä löytyy etsimättä. THL:n tarkoitus ei ole syyllistää, vaan kertoa  tosiasiat. Mahdollinen syyttävä sormi osoittaa maassamme viime vuosina harjoitettuun sosiaali-, työllisyys-  ja veropolitiikkaan.

Vuosi 2010 on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen teemavuosi, jonka yhtenä näkökulmana on lapsiköyhyys. Samaan aikaan kun yleinen tulotaso on Suomessa noussut, lapsiperheiden köyhyys on moninkertaistunut. Vuonna 1995 köyhissä perheissä eli 50 000 alle 18-vuotiasta lasta, vuonna 2009 jo yli 150 000. Suhteellisen köyhyysrajan alapuolella eläviä lapsia on nyt yhtä paljon kuin 1970-luvulla.

Lapsiperheköyhyys lähti voimakkaaseen kasvuun edellisen laman aikana. Lapsilisiä ja kotihoidon tukea leikattiin, eivätkä ne laman jälkeenkään ole seuranneet yleistä ansiotulojen kehitystä. Eniten lapsen köyhyysriskiä kasvattaa vanhemman työttömyys. Noin puolet köyhyysrajan alittavista lapsiperheistä on sellaisia, joissa kukaan ei käy töissä. Yksinhuoltajavanhemmalle työn vastaanottaminen ei myöskään ole ongelmatonta, vaikka töitä olisi tarjolla. Lapsiköyhyys onkin yleisintä yksinhuoltajaperheissä.

Köyhyysrajan alapuolella eläville arjesta selviytyminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Pienituloisten lapsiperheiden ja vanhusten arki on jatkuvaa "kädestä suuhun" elämistä, jossa yllättävät menot voivat saada elämän pitkäksi aikaa sekaisin. Tällaisen menopiikin aiheuttaa myös joulu, vaikkei sen saapuminen olekaan yllätys. Köyhienkin perheiden lapsilla on odotuksia, jotka vanhemmat haluaisivat täyttää.

Köyhyyden vähentäminen on yksi suurimmista haasteistamme. Siihen voimme päästä hyvällä työllisyys- ja sosiaalipolitiikalla sekä oikeudenmukaisella verotuksella. Joulun aika antaa kuitenkin meille itse kullekin tilaisuuden tehdä jotain konkreettista vähäosaisten hyväksi. Auttamiskohteita kyllä löytyy - vaikkapa joulupadalta tai omasta  naapurista.  




Naiseksi ja mieheksi

(HäSa 23.10.2010, KU 27.10.2010)

Viime päivien homokeskustelun voima ja vaikutukset ovat yllättäneet jokaisen. Kirkosta eroamisluvut ovat murheellista luettavaa ja täytyy toivoa, että virta kääntyy ennemmin tai myöhemmin toiseen suuntaan. On kuitenkin hyvä, että keskustellaan perusarvoista, joihin myös kristillinen näkemys avioliitosta kuuluu.

Kristillisdemokraatit kannattaa avioliiton säilyttämistä miehen  ja naisen välisenä liittona. Tämä näkemys avioliitosta ei kuulu ainoastaan kristinuskoon, vaan kaikkiin maailman pääuskontoihin. Avioliiton historia yltää tuhansien vuosien taakse ja sen seurauksena on sukupolvien ketju, vanhemmuus ja isovanhemmuus. Ilman miehen ja naisen välistä suhdetta ei koko ihmiskuntaa olisi olemassa.

Homosuhteissa vähätellään usein toisen sukupuolen, useimmiten isän, merkitystä. Opettajana toimiessani olen nähnyt, miten kipeä haava voi isän puuttuminen olla. Omalla luokallani on tälläkin hetkellä usea pikkumies, joka käy läpi isättömyyden surua. Hyväkään äiti – tai kaksi – ei voi korvata isää.

Vapaassa maassa jokaisella aikuisella on tietysti oikeus valita oman parisuhteensa muoto. Kaikissa suhteissa voi olla rakkautta ja uskollisuutta. Nykylain puitteissa homosuhteen voi rekisteröidä ja se antaa sille riittävän juridisen suojan, kuten perimisoikeuden. Myös puolison lapsen adoptio-oikeus tuli voimaan viime vuonna.

Ulkoisen adoptio-oikeuden Kristillisdemokraatit haluaa kuitenkin säilyttää miehen ja naisen muodostamalla avioliitolla. Lapsen ihmisoikeudet menevät aikuisen oikeuksien edelle. Lapsella on lähtökohtaisesti oltava oikeus isään ja äitiin. Maat, joista adoptiolapsia haetaan, asettavat yleensä myös tiukat kriteerit lasta odottaville aviopareille.

Homokysymyksestä on haluttu tehdä ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymys, mitä se ei ole. Jokainen ihminen on yhtä arvokas riippumatta hänen sisäisistä tai ulkoisista ominaisuuksistaan. Miehen ja naisen muodostama avioliitto on kuitenkin historialliselta, uskonnolliselta ja yhteiskunnalliselta taustaltaan niin perustavanlaatuinen instituutio, että en näe syytä sen murtamiseen.


 

On sairasta säästää terveydestä 

(KU 25.9.2010, ESS 26.10.2010)


Terveydenhuollon tulevaisuus herättää monia kysymyksiä. Miten tulemme selviämään kasvavasta ikääntyneiden määrästä ja heidän terveydenhoidostaan? Mihin johtaa vauhdilla lisääntyvä diabeetikkojen ja dementikkojen määrä? Kuka kustantaa terveydenhuollon, kun yhä pienempi väestönosa on mukana työelämässä?

Huoltosuhteen heiketessä on tärkeää panostaa työhyvinvointiin, jotta väki pysyisi työkuntoisena eläkeikään saakka. Ihminen ei ole mikään kone. Työikäisten työuraa voisi pidentää parantamalla mahdollisuuksia työskennellä myös vajaalla työkyvyllä.  Nuorten fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä on pidettävä huolta, jotta he eivät syrjäydy työelämästä jo ennen kuin se pääsee edes alkuun.

Terveydenhuollon oikeudenmukaisuus  ei tällä hetkellä toteudu kunnolla Suomessa. Meillä on  suuria eroja niin sairastavuudessa kuin kuolleisuudessa eri väestöryhmien välillä. Hyvätuloiset käyttävät yhä enemmän yksityisiä palveluja ja työssäkäyvät työterveyshuoltoa. Pienituloiset taas ovat heikosti resursoitujen terveyskeskuspalveluiden varassa. Köyhin väestönosa saattaa jäädä kokonaan hoidotta, koska kaikkein köyhimmät eivät kustannusten pelossa uskalla hakeutua lääkärille. Viivästynyt hoito on kuitenkin usein kalliimpaa kuin ajoissa annettu. Tässä auttaisi terveydenhuollon yhtenäinen maksukatto, joka olisi riittävän alhainen.

Ennaltaehkäisevän terveydenhoidon merkitys kasvaa koko ajan. Avainasemassa on yksilön vastuu omasta terveydestään. Liikkuminen on lääkettä, joka ei maksa mitään. Kohtuullisuus ruokailussa tekee hyvää terveydelle ja kukkarolle. Hyvät ihmissuhteet tuovat elämään onnea. Henkinen ja hengellinen ravinto vahvistaa mieltä ja sielua. Ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa on kaikki se, joka antaa voimia arkeen.  

Terveydenhuollon aitiopaikalla ovat neuvolat sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, jossa orastavat oireet ehditään havaita ja hoitaa ajoissa. Aikuisväestöäkin palvelevat hyvinvointineuvolat ovat askel oikeaan suuntaan. Esimerkiksi diabeteksen varhainen toteaminen ja riittävän ajoissa aloitettu hoito on äärimmäisen kannattavaa. Kaksi kolmasosaa diabeetikoista sairastaa tautia tietämättään ja sairaus saa rauhassa poikia lukuisia kalliita lisäsairauksia.

Kunnissa laaditaan parhaillaan ensi vuoden talousarvioita ja tutkitaan suurennuslasilla, mistä voisi säästää. Katseet kääntyvät terveydenhuoltoon, joka vie leijonanosan kuntien käyttömenoista. Helpointa on säästää ennalta ehkäisevästä terveydenhoidosta, joka ei ole lakisääteistä. Sillä tavalla kustannukset kuitenkin tulevat usein moninkertaisina takaisin.

Terveydenhoito aiheuttaa kustannuksia, mutta hoitamatta jättäminen vielä monin verroin enemmän. Kristillisdemokraattien terveydenhuoltokampanjan motto osuu asian ytimeen: ”On sairasta säästää terveydestä!”



 

Media uutisoi mitä haluaa

(HäSa 31.8.2010)


Hämeen Sanomat käsitteli pääkirjoituksessaan 27.8. Kristillisdemokraattien kesäkokouksen julkilausumaa ajoluvan myöntämisestä valvotusti jo 17-vuotiaille. Pääkirjoituksen mukaan pienellä puolueella täytyy olla pienet vaaliteemat. Kyseessä ei ollut vaaliteema, vaan viime viikolla pidetyn kesäkokouksen yksi julkilausuma.  

Varkaudessa ja Kuopiossa pidetyssä kesäkokouksessa hyväksyttiin useita julkilausumia, joista ajokortin ikärajan alentaminen oli vain yksi monen muun tärkeämmän joukossa. Jostain kumman syystä ajokorttiasia oli ainoa, joka ylitti uutiskynnyksen. Journalismi toimii omilla periaatteillaan, eikä puolue voi määrätä, mitä media nostaa esiin. Ajokorttiasia ei suinkaan ollut ykkösasia, eikä siitä ole tulossa myöskään tulevien eduskuntavaalien vaaliteemaa.

On kuitenkin tosiasia, että kuljettajakoulutusta on tarpeen kehittää niin, että nuoret kuskit saavat paremmat valmiudet itsenäiseen ajamiseen. Saksan liikenneministeriön mukaan kokemukset nuorten valvotusta ajo-oikeudesta ovat olleet positiivisia ja liikenneturvallisuus on parantunut. Tämä oli perusteena ehdotukseen valvotusta ajo-oikeudesta jo 17-vuotiaille.

Kesäkokouksen muut julkilausumat käsittelivät valtion budjetin tasapainottamista jo ensi vaalikauden aikana, työuralta pudonneiden saattamista takaisin työelämään, toimeentulotuen korottamista, omaishoidon epäkohtien korjaamista sekä opintotuen sitomista indeksiin. Miksi media ei nostanut näitä asioita esiin kesäkokouksesta uutisoidessaan?

Tulevien eduskuntavaalien vaaliteemat löytyvät Kristillisdemokraattien nettisivuilta www.kd.fi. Sieltä löytyy paljon tärkeitä tavoitteita, joista talouden tasapainottaminen on yksi tärkeimmistä. Tuottavuus on saatava kasvuun ja valtion menojen tarkoituksenmukaisuus arvioitava uudelleen. Ensi vaalikaudella ei voi luvata liikoja kenellekään, mutta köyhyyden poistaminen ja tuloerojen kaventaminen on silti asetettava yhteiseksi tavoitteeksi.

 

 

Hämeenlinna matkalaisen silmin

(HäSa 30.7.2010)

Meillä on vieraillut kesän aikana paljon ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat ihastelleet Hämeenlinnan järvimaisemia ja lukuisia uimapaikkoja, rantojen kävelyreittejä ja viihtyisää keskustaa kukka-amppeleineen. Vieraat ovat tutustuneet myös kaupungin monipuolisiin kulttuurikohteisiin. Olemme kuulleet kehuja, mutta myös ihmettelyä selkeistä puutteista, jotka erottavat Hämeenlinnan muista vastaavista vesistökaupungeista.  

Hämeenlinnan keskustaa halkoo kaunis Vanajavesi, mutta täältä puuttuvat kokonaan rantaravintolat ja -kahvilat.  Keskustan kävelykadulla olutterasseja riittää tungokseen asti ja pari kaljalaivaa on ankkuroitunut etelärannalle. Kuitenkaan kaupungissa ei ole yhtään viihtyisää rantaravintolaa, jonne paistaisi ilta-aurinko ja jossa voisi ruokailla rauhassa perheen ja ystävien kanssa.  Se on melkoisen suuri puute varsinkin tällaisena kesänä, jolloin ihmiset hakeutuvat veden ääreen. Löytyisikö kahvila-ravintolan paikka Varikonniemestä, jonne pääsisi kaunista kävelysiltaa pitkin? Tai mahtuisiko kahvila Linnanpuiston kulmaukseen, vaikka osittain veden päälle?

Rantaravintoloiden lisäksi Hämeenlinnasta puuttuvat myös idylliset  keskustakahvilat. Kaupungissa on vielä jäljellä kauniita vanhoja puutaloja, jonne sopisivat vanhantyyliset kahvi- ja teehuoneet. Mallia voisi etsiä Lahden sataman vanhasta asemakahvilasta tai Lappeenrannan linnoituksen Majurskasta, joissa saa kahvin ja ihanien leivonnaisten lisäksi nauttia kauniista sisustuksesta, vanhasta posliinista ja henkilökunnan asuista. Löytyykö Hämeenlinnasta rohkeita ja ennakkoluulottomia yrittäjiä?

Kulttuurista kiinnostuneita vieraitamme taas on ihmetyttänyt se, ettei Hämeenlinna ole hyödyntänyt markkinoinnissa kaikkia suurmiehiään. Kaupunki tunnetaan Sibeliuksen syntymäkaupunkina, mutta harva tietää, että Suomen taiteen kultakauden mestari Albert Edelfelt on viettänyt lapsuutensa Hämeenlinnassa.  Miksei Hämeenlinnassa ole Albert Edelfeltin katua tai aukiota, ovat vieraat hämmästelleet. Sitä sopiikin kysyä, sillä Edelfelt on kuvataiteessa yhtä suuri nimi kuin Sibelius musiikissa. Albertin kellari Piparkakkutalon alakerrassa on toki parempi kuin ei mitään, mutta harva tietää, keneltä paikka on nimensä saanut.  

Hämeenlinna on hieno kaupunki, jolla riittää ammennettavaa niin historiasta kuin nykypäivästä. Kaupungin aarteet on vain kaivettava esiin ja kehitettävä niitä edelleen. Kaunis ympäristö, rikas kulttuurielämä ja hyvät palvelut tuovat hyvinvointia meille kaupunkilaisille, mutta ne houkuttelevat tänne myös matkalaisia.  


 

Perintönä syrjäytyminen

(Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset 5.5.2010)

Hämeenlinnassa järjestettiin huhtikuussa kaksi mielenkiintoista tilaisuutta, joissa käsiteltiin ihmisryhmien eriarvoistumista ja syrjäytymistä yhteiskunnassamme. Samaan aikaan kun suurella osalla suomalaisista menee entistä paremmin, kasvava väestönosa elää köyhyysrajan alapuolella. Työttömyys- ja syrjäytymiskierre alkaa yhä nuorempana  ja saattaa kulkea ”perintönä” jo kolmannelle sukupolvelle.

Huhtikuun puolivälissä Wetterhoffin auditoriossa kokoontui Sosiaali- ja terveysalan järjestöfoorumi. Foorumissa todettiin, että kansalaisjärjestöjen eräs tärkeä tehtävä on huono-osaisuuden ennaltaehkäisy.  Hämeenlinnan Seudun Mielenterveysseuran 27.4. raatihuoneella järjestämässä tilaisuudessa pohdittiin työttömyyden monia kasvoja. Ne kasvot ovat köyhyyden ja syrjäytymisen tummentamat.

Syrjäytymiskierre alkaa usein jo varhaisella iällä. Koulukiusatuksi tuleminen ja toistuvat epäonnistumisen kokemukset muokkaavat maaperää syrjäytymiselle. Koulupudokkaista kasvaa helposti ”EKTH-sukupolvi” jolla Ei ole Koulutusta, Työtä, Harjoittelupaikkaa. Noin joka kymmenes nuori on vaarassa syrjäytyä.

Yhteiskunnan kelkasta putoamisen uhka on suurimmillaan opinnoista työelämään siirryttäessä, armeijan tai siviilipalveluksen päättyessä. Koulutus ja armeija jäävät kesken yhä useammalta. Nuorten miesten työttömyys on kaksinkertaista yleiseen työttömyyteen verrattuna. Vertailun vuoksi voisi mainita, että Ruotsissa kunnalla on vastuu seurata oppivelvollisuuden suorittaneiden nuorten sijoittumista eteenpäin. Suomenkin kunnissa tarvittaisiin etsivää nuorisotyötä, joka tavoittaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäämässä olevat nuoret.

Köyhyys ja syrjäytyminen koskettaa  myös lapsiperheitä. Tällä hetkellä yli 150 000 suomalaislasta elää köyhyysrajan alapuolella. Hankalimmassa tilanteessa ovat ne lapsiperheet, joissa toinen tai molemmat huoltajat ovat työttöminä. Yhteiskunnan tulisikin taata työtä ainakin toiselle vanhemmalle.

Syrjäytyminen on yksi tämän hetken kaikkein vakavimpia haasteita, johon tulisi paneutua niin valtion kuin kunnan tasolla. Se on ennen pitkää uhka myös yhteiskuntarauhalle. Syrjäytymisen ehkäisemiseen kuuluu monia koulutukseen, työllisyyteen, asumiseen, perhepolitiikkaan, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan sekä vapaa-aikaan liittyviä toimenpiteitä. Tässä voimme toimia yhteistyössä myös kolmannen sektorin kanssa, jonka asiantuntemusta ei useinkaan oteta riittävästi huomioon kunnan päätöksenteossa ja erilaisten hankkeiden suunnittelussa..

Valtiontalouden tarkastusvirasto on laskenut, että yhden nuoren lopullinen syrjäytyminen työelämästä ja koulutuksesta maksaa yhteiskunnalle noin 27 500 euroa vuodessa. Jos syrjäytyminen kestää koko odotettavissa olevan työiän, koituu yhdestä syrjäytyneestä noin miljoonan euron kansantulon menetys.

Meillä ei ole varaa siihen. Ei  kansantaloudellisesti eikä inhimillisesti.

 

 

Perhepolitiikkaa tarvitaan

(HäSa 7.4.2010)


Markku Peltonen käsitteli Alanurkka-kolumnissaan 2.4. Kristillisdemokraattien uutta perhepoliittista ohjelmaa. Kirjoitus oli terävä ja osuva, niin kuin Peltosen tekstit yleensäkin. Kuitenkin muutama asia vaatii oikaisua.

Toimittaja Peltonen kritisoi Kristillisdemokraattien ”vaalijulistetta”, jossa poseeraa 50-luvun tyylinen nuoripari. Kysymyksessä ei ole vaalijuliste, vaan perhepoliittisen ohjelman mainos.
Kritiikki KD:n uuden perhepoliittisen ohjelman sisällöstä paljastaa, että  toimittaja ei ilmeisesti ole lukenut kyseistä ohjelmaa.

Perhepoliittinen ohjelman pääpaino ei ole sen määrittämisessä, millainen on suomalainen ihanneperhe. Ohjelmassa todetaan, että ”juridisesti perhe voi tarkoittaa kahden vanhemman ja lasten muodostamaa perhettä, yksinhuoltaja- tai uusperhettä tai lapsetonta pariskuntaa”.  KD:n perhepoliittisen ohjelman tavoitteena on lainsäädännön ja kunnallisen päätöksenteon avulla tukea suomalaisia perheitä. Haastetta riittää niin työn ja perheen yhteensovittamisessa, opiskelijavanhempien asemassa, adoptiovanhempien oikeuksissa kuin perheväkivallan ehkäisemisessä.

Viime aikoina on käyty keskustelua yhteiskunnan ja kodin roolista lasten kasvatuksessa. Muistan myös toimittaja Peltosen kirjoittaneen, että päävastuu lasten kasvatuksesta ei ole yhteiskunnalla tai koululla, vaan kodilla ja perheellä. Kuitenkaan kaikki vanhemmat eivät kykene kantamaan sitä vastuuta, joka heille kuuluisi. Monet nykyperheet voivat huonosti ja silloin eniten kärsivät juuri lapset. Tarvitaan perhepolitiikkaa, joka tukee avioliittojen kestämistä ja vanhempien mahdollisuutta sovittaa yhteen eri elämäntilanteiden ja vanhemmuuden haasteet.

Kristillisdemokraattien perhepoliittinen ohjelma tarkastelee perheen hyvinvoinnin edellytyksiä ja esittää keinoja, joilla voidaan ehkäistä tai lievittää kipupisteitä. Ohjelmassa painottuu tietoisesti lapsiperheiden näkökulma ja heidän tarvitsemansa palvelut. Tämä ei kuitenkaan merkitse lapsettomien pariskuntien tai yksin elävien tarpeiden unohtamista.

Perheessä luodaan ihmisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin perusta. Mikään viranomais- tai palvelujärjestelmä ei voi korvata perhettä kasvattajana ja hyvinvoinnin tuottajana. Jos perhe ei suoriudu sille kuuluvista tehtävistä, yhteiskunta ei pysty suurillakaan panostuksilla korjaamaan kaikkia syntyneitä vaurioita. Perheen tärkeä arvo on tunnustettava myös yhteiskunnallisesti. Siksi tarvitaan perhepolitiikkaa.

 

 

Abortin yhteiskunnalliset vaikutukset 

(HäSa 23.3.2010)

Päivi Helmisen ja Valtteri Aholan mielipidekirjoitukset abortista kuvastavat hyvin erilaisia näkökulmia raskauden keskeytykseen (HäSa 17.-18.3.). Toinen katsoo aborttia lapsen, toinen naisen oikeuksien kannalta. Tärkeä näkökulma on myös aborttien yhteiskunnallinen vaikutus.

Nytkyinen aborttilaki tuli voimaan vuonna 1970. Kuluneiden 40 vuoden aikana Suomessa on tehty yli puoli miljoonaa raskaudenkeskeytystä. Vertailun vuoksi voisi mainita, että talvi- ja jatkosodassa kaatui alle 100 000 suomalaista. Nykyään abortteja tehdään reilut 10 000 vuodessa, mikä vastaa yhtä isoa koululuokallista "kaatuneita lapsia" joka päivä.

Yhdeksän kymmenestä abortista tehdään sosiaalisin perustein. Yleisiä syitä ovat taloudellinen tilanne, väärä ajankohta työn tai opiskeluiden kannalta sekä epävakaa parisuhde. Lääketieteellinen syy on vain noin 0,5 prosentilla ja eettinen syy, esimerkiksi raiskaus tai insesti 0,1 prosentilla raskaudenkeskeyttäjistä. Suomessa kaikki naiset saavat abortin sitä halutessaan.

Hämeen Sanomissa (20.3.) uutisoitiin, että Suomessa on tällä hetkellä ennätyksellisen vähän alle 15-vuotiaita,  888 323 henkeä. Määrä on pienin yli sataan vuoteen. Suomen ikärakenne on vääristynyt ja nykyinen aborttilaki on entisestään heikentänyt tilannetta. Jos kaikki lapset olisivat saaneet elää, niin Suomen väestön ikäpyramidi olisi toisen näköinen.

Raskaudenkeskeytyksestä puhuttaessa vedotaan usein naisen oikeuteen päättää omasta ruumiistaan. Toki näin onkin. Abortissa ei kuitenkaan ole kysymys vain naisen, vaan myös lapsen ruumiista. Kohdussa kasvava lapsi ei ole naisen ruumiin hyvänlaatuinen kasvannainen, vaan oma ihmisyksilö. Ei sikiö muutu millään tietyllä raskausviikolla ihmiseksi. Yhteiskunnan tuella abortoidaan jopa saman ikäisiä lapsia, jotka keskosina syntyessään jäävät eloon.

Abortti saatetaan joskus nähdä ainoana ulospääsytienä vaikeasta elämäntilanteesta. Kuitenkin on olemassa myös muita ratkaisuja. Lapsen luovuttaminen adoptoitavaksi on yksi mahdollisuus, jota käytetään aivan liian vähän. Kotimaisia adoptioita vahvistetaan vuosittain vain 30-40 kappaletta, vaikka suomalaista lasta odottavia pareja on satoja.

On totta, että yhteiskunnassamme on paljon lapsia, jotka syystä tai toisesta ovat heitteillä. Jokainen lapsi ansaitsee huolenpitoa, rakkautta ja välittämistä. On kuitenkin täysin mahdollista, että abortoitavaksi aiotusta lapsesta tuleekin rakastettu lapsi ja aikanaan merkittävä aikuinen.  

Kuka meistä voi päättää, kenellä on oikeus elää ja kenellä ei? Ei rajaa voi laittaa alkupäähän sen enempää kuin loppupäähänkin. Jokainen elämä on tärkeä ja suojelemisen arvoinen.

 

 

Yhdistykset ulkoiluttamaan vanhuksia

(HäSa 6.11.2009)


Vanhustenhuollon henkilökuntavaje ja kiire ovat tämän päivän todellisuutta. Hoitajien työaika kuluu perushoidon antamiseen: syöttämiseen, pukemiseen, pesemiseen, wc-käynneissä avustamiseen, istumaan nostamiseen ja lääkkeiden jakamiseen. Vanhainkotien ja palvelutalojen henkilökunnan työaika ei riitä vanhusten ulos viemiseen.

Ulkoiluttamistilanne on paras kesä-heinäkuussa, jolloin kaupunki palkkaa koululaisia ja opiskelijoita kesätyöntekijöiksi. Ulkoileminen päättyy saman tien kesätyöntekijöiden lopettaessa työnsä. Kuitenkin juuri alkusyksyllä ja keväällä ulkoilusää olisi vanhuksille parhaimmillaan, kun ei ole liian kuumaa.

Tähän ”ulkoiluttamisvajeeseen” kaupungin lukuisat yhdistykset voisivat antaa merkittävän avun. Syksy ja kevät ovat yhdistysten aktiivisinta toiminta-aikaa. Vanhusten ulkoilutus sopisi hyvin jokaisen yhdistyksen toimintasuunnitelmaan. Ulkoiluttajiksi kelpaavat urheiluseurat, luontojärjestöt, partiolaiset, poliittiset yhdistykset, sotaveteraanit, koulujen vanhempainyhdistykset, hyväntekeväisyysjärjestöt jne.  Tässä toiminnassa vapaaehtoiskeskus Pysäkki on jo näyttänyt hyvää esimerkkiä. Pysäkin väki ei kuitenkaan voi hoitaa koko kaupungin kaikkia laitoksia.   

Jotta ulkoilusta sopiminen toimisi joustavasti, olisi  vanhainkotien ja palvelutalojen henkilökunnan toivottavaa valita keskuudestaan kontaktihenkilö, johon yhdistykset ottavat yhteyttä. Kontaktihenkilön nimi olisi hyvä löytyä helposti laitoksen nettisivuilta.

Ulkoilupäivät voisi keskittää esimerkiksi lauantai-iltapäiviin. Silloin työssä käyvätkin pääsisivät toimintaan mukaan. Tässä satojen yhdistysten kaupungissa ulkoiluttajajoukkoja löytyisi varmasti kaikkiin vanhainkoteihin jokaiselle kevään ja syksyn lauantaille.

Hämeenlinnan Kristillisdemokraatit on kuluvan vuoden aikana järjestänyt  ulkoilupäivän Vuorentaan vanhainkodissa ja Kalvolan Koivurinteen palvelutalossa. Vastaanotto on ollut kiitollinen ja lämmin. Ulkoiluttaja on saanut palkaksi hyvän mielen pitkäksi aikaa.

Marraskuun aikana yhdistykset pitävät syyskokouksiaan. Kokouksissa hyväksytään yhdistyksen seuraavan vuoden toimintasuunnitelma. Hämeenlinnan Kristillisdemokraatit haastaa kaikki kaupungin yhdistykset ja seurat sisällyttämään toimintasuunnitelmaansa vanhusten ulkoiluttamisen  kerran keväällä ja kerran syksyllä. Se ei ole liikaa vaadittu miltään yhdistykseltä,  mutta antaa merkittävän avun kotikaupunkimme vanhustenhuoltoon.

 

 

Kuntaliitoksilla ilmastonmuutosta edistämässä

(Häsa 14.2.2009)

Minulla olisi tarjota tutkijoille mielenkiintoinen tutkimusaihe: kuinka monella prosentilla liitoskuntien asukkaiden yksityisautoilu lisääntyy kuntaliitoksen jälkeen? Samalla voisi tutkia, kuinka moneen perheeseen hankitaan palveluiden keskittymisen takia toinen tai kolmas auto. Luulenpa, että prosenttiluvut eivät olisi aivan pieniä.

Olen pohdiskellut kahta tavoitetta, jotka aivan selvästi lyövät toisiaan korville. Ensimmäinen on tietysti kuntien yhdistymisen mukanaan tuomat kustannussäästöt. Tarkoitus on, että toiminnan tehostuessa ja virkamiesten vähetessä saavutetaan todellisia säästöjä. Tällä hetkellä kyllä tuntuu, että virkamiesten ja toimielinten määrä on vain lisääntynyt ja menot kasvaneet. No, ainakin osa johtoportaasta jää tulevina vuosina eläkkeelle. Toivottavasti he tekevät itsensä siihen mennessä tarpeettomiksi…

Maailmanlaajuinen - myös meidän pientä Hämeenlinnaamme koskettava - yhteinen tavoite on ilmastonmuutoksen hillitseminen. Kaupungin tulisi pikimmiten laatia oma kestävän kehityksen strategia. Asukkaita kannustetaan kaikin mahdollisin keinoin vähentämään turhaa energian kulutusta.

Vaan mitä tulee tänä vuonna tapahtumaan? Lammin kirkolta ja Rengon metsistä ajellaan entistä useammin Hämeenlinnan keskustaan kauppaan, Kelaan, verotoimistoon, valtuuston kokoukseen, johtokuntaan, uimahalliin, lääkäriin…  Bensa palaa ja kymppitie kuluu.

Toimintaansa aloittelevilla aluetoimikunnilla on ainakin yksi suuri haaste: miten taata kaikille peräkylien mummoillekin kyyti keskustaan jollain järkevällä tavalla. Siinä tarvitaan niin yhteiskunnan apua kuin naapurisopua. Bussit kulkemaan, tilataksit toimimaan ja  kimppakyydit kiertämään!  Kenenkään ei pitäisi joutua hankkimaan toista autoa vain sen takia, että Kela on niin kaukana…  

 

 


Parasta taloudenhoitoa on ongelmien ennaltaehkäisy

(HäSa 19.9.2008)

Sanomalehtiä lukiessa tulee usein tunne, että lehdet ovat täynnä huonoja uutisia, että vain negatiivisella uutisella on uutisarvoa. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut lauantain (30.8.) Hämeen Sanomissa. Uutisjutut ”Musiikki nostaa ongelmanuoret raiteilleen” ja ”Perhe sai avun oikealla hetkellä” ilahduttivat jo pelkällä otsikollaan.

Nuoria käsittelevässä uutisessa kerrottiin Elämänhallintapalvelut Visio Oy:stä, jonka tavoitteena on aktiivisen avohuollon avulla auttaa erilaisista ongelmista kärsiviä nuoria muuttamaan oman elämänsä suuntaa. Liikunta ja musiikki ovat parhaita keinoja motivoida niitäkin nuoria, joita mikään muu ei motivoi. Tavoitteena on myös vähentää huostaanottoja, joista koituu vuositasolla Hämeenlinnan kokoiselle kaupungille arviolta noin miljoonan euron kustannukset. Toivon todella, että yrityksen toiminta laajenee myös Hämeenlinnaan. Yhdenkin hukassa olevan nuoren elämän auttaminen takaisin oikeille raiteille maksaa itsensä monin kerroin takaisin.

Arvokasta työtä nuorten parissa tekevät myös kuntien ja seurakuntien nuorisotyö, urheiluseurat ja monet järjestöt. Niiden työssä on mukana joukko vapaaehtoisia, jotka antavat suuren osan vapaa-ajastaan nuorten hyväksi. Voimia ja jaksamista heille! Nuorille elämän sisältöä, tavoitteita ja mielekästä tekemistä tuottavan harrastustoiminnan toivoisi saavan enemmän myös yhteiskunnan tukea ja arvostusta.

Uutinen ”Perhe sai avun oikealla hetkellä” kertoi puolestaan Ytyä perheeseen -hankkeesta, jossa kokeillaan uutta mallia kunnallisen lapsiperhetyön ja päihdeasiantuntijoiden yhteistyöstä. Keskeistä on, että apua tarjotaan suoraan sitä tarvitsevien ihmisten kotiin. Jutussa mainittu kahdeksanhenkinen Majurin perhe oli saanut konkreettista apua ja ongelmat olivat alkaneet pikkuhiljaa selvitä. Oli hienoa lukea, että perheen lapset olivat ikään kuin heränneet taas eloon.

Ytyä perheeseen -hanke on ilahduttava poikkeus nykykäytännöstä, jossa lapsiperheen on lähes mahdotonta saada kunnallista apua kotiin. Monessa lapsiperheessä arjen hallinta on hukassa ja tarvittaisiin kipeästi paikalle tulevaa ulkopuolista aikuista, joka auttaisi  tavallisissa arkipäivän asioissa. Usein ongelmat pääsevät kärjistymään liian pitkälle, jolloin mitään ei ole enää tehtävissä. Vanhempien väsähtäminen saattaa johtaa turhiin eroihin ja joskus myös lasten huostaanottoon.  Molemmat aiheuttavat yhteiskunnalle valtaisia kustannuksia, eikä inhimillisen kärsimyksen hintaa voi edes laskea.

Toivon todella että Hämeenlinnan kaupunki panostaisi enemmän ongelmien ennaltaehkäisyyn niin perhe, nuoriso-, päihde- kuin mielenterveystyössä.  Liian usein ennen vaaleja puhutaan ennaltaehkäisevät työn tärkeydestä, mutta sitten budjetteja laadittaessa punakynä viuhuu ennaltaehkäisevän työn yllä. Se kun ei ole juuri sillä hetkellä välttämätöntä. Ennaltaehkäisevästä työstä säästäminen on kuitenkin lyhytnäköistä politiikkaa. Ongelmien kaatuessa päälle on vihdoin pakko toimia ja kustannukset ovat  kymmen- tai satakertaisia. Parasta taloudenhoitoa on aina ongelmien ennaltaehkäisy.
 

 

Lapsen aika on tänään

(HäSa 22.5.2008)

Olen seurannut mielenkiinnolla Hämeen Sanomissa käytyä keskustelua varhaiskasvatuksesta. Varhaiskasvatus luo pohjan koulussa annettavalle opetus- ja kasvatustyölle. Opettajana olen iloinen siitä, että nykyään lapsilla on kouluun tullessaan yhä paremmat tiedolliset ja taidolliset valmiudet. Sen sijaan tuntuu siltä, että moni lapsi on jäänyt vaille rakkautta ja rajoja. Niiden opettelu on aika työlästä vasta kouluiässä.

Annan tunnustuksen päiväkotien henkilökunnalle, joka tekee arvokasta työtä koettaessaan toteuttaa Stakesin ja Opetusministeriön tarkasti määrittelemiä varhaiskasvatuksen tavoitteita. Joudutte työskentelemään vähäisellä henkilökunnalla ja usein puutteellisissa tiloissa. Toivon teille voimia,  taitoa ja viisautta tärkeään työhönne. Toivottavasti teillä on joskus aikaa ottaa lapsi syliin ja kuunnella häntä.

Arvostan suuresti myös kaikkia vanhempia, jotka hoitavat omaa lastaan kotona ilman erityisempää varhaiskasvatussuunnitelmaa. Rakkaus lapseen ja tavallinen talonpoikaisjärki ovat oivalliset eväät lapsen kasvatuksessa. Toivon, ettei kukaan laita lastaan päiväkotiin sen takia, että pelkää varhaiskasvatuksen tavoitteiden jäävän toteutumatta lapsen ollessa ”vain” kotona. Oman vanhemman kiireetön läsnäolo ja kotiaskareiden tekeminen yhdessä on varhaiskasvatusta parhaimmillaan.

Lapsuus on lyhyt aika ihmisen elämässä. Sen vaikutus aikuisuuteen on kuitenkin arvaamattoman suuri. Toivon kaupungin päättäjille viisautta päättäessänne varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, kouluterveydenhuollon ja lastensuojelun määrärahoista. Lapsen hyvinvointiin sijoitetut varat eivät mene koskaan hukkaan.

Toivon vanhemmille viisautta ja epäitsekkyyttä miettiessänne omaa ajankäyttöä ja elämän tärkeysjärjestystä. Moni muu asia voi odottaa, mutta lapsen aika on tänään.

Köyhyyttä löytyy


Markku Peltonen kirjoitti Alanurkassa kolumnin otsikolla ”Syyllistävää puppua köyhyydestä”
(HäSa 17.12.10). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimustulos 700 000 pienituloisesta suomalaisesta ei ole puppua. Pienituloisten ryhmään kuuluvat niin yksinäiset vanhukset kuin työttömät lapsiperheet. Köyhyyttä löytyy etsimättä. THL:n tarkoitus ei ole syyllistää, vaan kertoa  tosiasiat. Mahdollinen syyttävä sormi osoittaa maassamme viime vuosina harjoitettuun sosiaali-, työllisyys-  ja veropolitiikkaan.

Vuosi 2010 on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen teemavuosi, jonka yhtenä näkökulmana on lapsiköyhyys. Samaan aikaan kun yleinen tulotaso on Suomessa noussut, lapsiperheiden köyhyys on moninkertaistunut. Vuonna 1995 köyhissä perheissä eli 50 000 alle 18-vuotiasta lasta, vuonna 2009 jo yli 150 000. Suhteellisen köyhyysrajan alapuolella eläviä lapsia on nyt yhtä paljon kuin 1970-luvulla.

Lapsiperheköyhyys lähti voimakkaaseen kasvuun edellisen laman aikana. Lapsilisiä ja kotihoidon tukea leikattiin, eivätkä ne laman jälkeenkään ole seuranneet yleistä ansiotulojen kehitystä. Eniten lapsen köyhyysriskiä kasvattaa vanhemman työttömyys. Noin puolet köyhyysrajan alittavista lapsiperheistä on sellaisia, joissa kukaan ei käy töissä. Yksinhuoltajavanhemmalle työn vastaanottaminen ei myöskään ole ongelmatonta, vaikka töitä olisi tarjolla. Lapsiköyhyys onkin yleisintä yksinhuoltajaperheissä.

Köyhyysrajan alapuolella eläville arjesta selviytyminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Pienituloisten lapsiperheiden ja vanhusten arki on jatkuvaa "kädestä suuhun" elämistä, jossa yllättävät menot voivat saada elämän pitkäksi aikaa sekaisin. Tällaisen menopiikin aiheuttaa myös joulu, vaikkei sen saapuminen olekaan yllätys. Köyhienkin perheiden lapsilla on odotuksia, jotka vanhemmat haluaisivat täyttää.

Köyhyyden vähentäminen on yksi suurimmista haasteistamme. Siihen voimme päästä hyvällä työllisyys- ja sosiaalipolitiikalla sekä oikeudenmukaisella verotuksella. Joulun aika antaa kuitenkin meille itse kullekin tilaisuuden tehdä jotain konkreettista vähäosaisten hyväksi. Auttamiskohteita kyllä löytyy - vaikkapa joulupadalta tai omasta  naapurista.  


Teija Arvidsson
luokanopettaja
kansanedustajaehdokas (kd)
Hämeenlinna