Yhteystiedot

Teija Arvidsson
050-3452432
teija.arvidsson(at)
pp1.inet.fi


Blogin arkisto

Hyvät uutiset

26.3.2017Ahveniston maauimalasta Vuoden Liikuntapaikka 2017Lue lisää »27.2.2017Kulttuurirahastolta jättisumma koulukiusaamisen kitkemiseenLue lisää »2.12.2016"Paras tapa tulla onnelliseksi on auttaa muita" - Hyvän tekemisellä yhteys jopa sydämen sykkeeseenLue lisää »15.3.2016Ateneum kertoo Suomen taiteen tarinan - rakastetut klassikot esillä uudessa valossaLue lisää »

Pikakysely

Mikä on uuden kaupungivaltuuston tärkein tehtävä?

Katse oikeisiin asioihin!

Sunnuntai 19.2.2017 klo 23:49

Paikallispolitiikan uutisia ovat kuluneella vaalikahdella hallinneet ikävät asiat, jotka ovat jättäneet varjoonsa sen hyvän kehittämistyön, jota Hämeenlinnassa koko ajan tehdään. Hiljainen enemmistö päättäjistä ja virkamiehistä hoitaa kuitenkin tehtävänsä vastuullisesti, itsestään suurempaa meteliä pitämättä.   

Kunnat ovat suurten muutosten edessä ja nyt on syytä keskittää kaikki voimavarat tulevaisuuden rakentamiseen. Hämeenlinna muiden kuntien joukossa painii kasvavan velkataakan, rapistuvan rakennuskannan ja ikärakenteen muutoksen keskellä.  Maahanmuuttajien kotouttaminen, työllisyyden hoitaminen sekä kohtuuhintaisen asumisen järjestäminen ovat ajankohtaisia haasteita.  Keskussairaalan tulevaisuus on maakunnan yhteinen huoli. Tarvitsemme hyvää yhteistyötä niin valtuustoryhmien välillä kuin lähikuntien kanssa.

Hämeenlinna valmistautuu jo aktiivisesti seuraavien kuntavaalien jälkeiseen aikaan, jolloin sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntatasoiseen organisaatioon.  Kaupungin omia virkamiehiä ja luottamushenkilöitä tarvitaan jatkossa huomattavasti nykyistä vähemmän, joten hallinto on muokattava uuteen uskoon. Se on välttämätöntä kaupungin verotulojen ja valtionosuuksien puolittuessa.

Menot eivät kuitenkaan puolitu, sillä Hämeenlinnalla on kymmenien miljoonien korjaustarve huonokuntoisissa koulu- ja päiväkotikiinteistöissään. Ne on laitettava kuntoon ja myös pidettävä kunnossa entistä paremmin. Koulurakennuksia suunniteltaessa on tärkeää hyvissä ajoin kuunnella myös rakennuksen tulevia käyttäjiä. Arkkitehtien työpöydällä saatetaan laatia turhankin hienoja ja kalliita luomuksia, joiden ratkaisut eivät välttämättä arjessa toimi.

Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen lisäksi kaupungin vastuulle tulee jäämään joukko muita tärkeitä tehtäviä, kuten elinkeinopolitiikka ja kaupunkisuunnittelu. Hämeenlinna sijaitsee keskellä Helsinki-Tampere -kasvukäytävää, joka on on Suomen nopeimmin kasvava asumisen ja työssäkäynnin vyöhyke. Sijaintimme antaa meille erinomaiset mahdollisuudet houkutella asukkaita ja yrityksiä. Jostain syystä Hämeenlinnan väkiluvun kasvu on kuitenkin hiipunut muutamaan kymmeneen uuteen asukkaaseen vuodessa. On syytä huolella selvittää, miksi luonnonkaunis kulttuuri- ja liikuntakaupunki ei vedä väkeä, vaikka ympäristö tarjoaa mitä upeimmat olosuhteet laadukkaaseen arkeen.  

Vaikka asukasluvun kasvu on tärkeä asia, niin kuitenkin vielä tärkeämpää on nykyisten asukkaiden hyvinvointi. Hämeenlinnassa on huolestuttavan paljon perheiden pahoinvointia, lasten ja nuorten huostaanottoja sekä vanhusten turvattomuutta.

Näitä oikeita ongelmia ratkomaan tarvitsemme riittävästi resursseja, uusia toimintamalleja ja hyvää yhteistyötä. Ei vain päättäjien ja virkamiesten kesken, vaan myös järjestöjen, seurakuntien ja asukkaiden kanssa. Olkoon uusi Hämeenlinna uuden lähimmäisyyden kaupunki. 

Kommentoi kirjoitusta.

Kevättä odotellessa

Sunnuntai 27.3.2016 klo 23:50

aurinko.jpg

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja luonto heräilee toiveikkaana uuteen kevääseen. Suomen taloudellisen ja poliittisen taivaan yllä leijailevat kuitenkin tummat pilvet, joiden läpi ei päivä jaksa paistaa. Talouden kevättä ja uuden kasvun ihmettä on odotettu jo pitkään, mutta vieläkään ei kasvun merkkejä näy. Onkohan kylvö jäänyt siunaamatta?

Kulunut hallituskausi on ollut vaikea. Kuuden puolueen hallitus saatiin kivuliaasti kasaan ja hallitusohjelmaan täytyi ottaa mukaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Hallituksen ovi on käynyt tiheään vihreiden laitumien löytyessä muualta. Tämä ei ole missään tapauksessa maan etu. Keskeisten ministerien tulisi sitoutua tehtäväänsä koko vaalikaudeksi. Samoin myös puolueiden pitäisi omilla valinnoillaan kunnioittaa tätä periaatetta.

Valtiontalouden tasapainottamiselle ja kestävyysvajeen umpeen kuromiselle asetettiin kunnianhimoiset tavoitteet, jotka ovat kuitenkin yksi kerrallaan romuttuneet. Kunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun käytetty valtava aika ei toivottavasti ole mennyt hukkaan, vaan tuleva hallitus voi jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. Uudistusten jatkaminen ja kauaskatseisesti viisaiden ratkaisujen löytyminen on tulevan hallituksen keskeinen tehtävä.

Sisäministeriöstä mallia muillekin

Hallituksen loppumetrien kompastelu kertoo heikosta valmistelusta ja johtajuuden puutteesta. Sovittuja uudistuksia lykättiin eteenpäin, kunnes aika loppui kesken.  Poikkeuksen tästä muodostaa sisäministeriö, joka sisäministeri Päivi Räsäsen johdolla lähti tarmokkaasti toteuttamaan oman hallinnonalansa rakenteellisia uudistuksia heti hallituskauden alussa. Uudistusten toimivuutta on nyt voitu seurata jo yli vuoden ajan. Säästöjä on kertynyt enemmän kuin ministeriölle asetetut tavoitteet edellyttivät.

Tulevalla hallituskaudella Suomen talous on saatava nousuun ja vienti vetämään.  Vain siten pystymme turvaamaan kansalaisille tärkeiden palveluiden rahoituksen. Suomi ei voi pitää yllä hyvinvointiaan lainarahan varassa. Keskeistä on uusien työpaikkojen syntyminen ja siinä ovat pienet innovatiiviset yritykset avainasemassa. Koulutuksella on turvattava osaamisen taso, josta tämä maa on ennenkin ollut tunnettu. Maailmaa täytyy lähteä rohkeasti valloittamaan uusilla suomalaisilla laatutuotteilla, jotka lyövät muun maailman ällikällä.

On tärkeää, että jokainen suomalainen sisäistää, miten vakavassa tilanteessa me olemme. Nyt ei ole tilaa keskinäiselle kateudelle ja eri eturyhmien väliselle nokittelulle. Palkkaratkaisujen on oltava äärimmäisen maltillisia ja johtoportaan on syytä näyttää siinä esimerkkiä.

Taloudellisesti tiukkoinakin aikoina on pidettävä huolta niistä, jotka eivät itse kykene pitämään huolta itsestään. Sosiaaliturvan täytyy mahdollistaa ihmisarvoinen elämä kaikille. Jokaisen suomalaisen kunnia-asiana tulisi kuitenkin olla, että yhteiskunnan turvaverkkoa ei käytetä väärin, ei vaikka siihen tarjoutuisi mahdollisuus.

Vanhuspalvelulaissa parannettavaa

Hallitus sai toki aikaiseksi myös muutamia hyviä lakeja. Niistä tärkeimpiin kuuluu vanhuspalvelulaki, joka oli Kristillisdemokraattien ykköstavoitteita tälle vaalikaudelle. Vanhuspalvelulaki korostaa vanhuksen oman tahdon kuulemista häntä itseään koskevissa asioissa. Tämän tavoitteen toteutumisessa meillä on vielä petraamisen paikka, myös täällä Hämeenlinnassa.

Vanhuspalvelulaki ohjaa kuntia panostamaan vanhusten kotona asumiseen ja kotiin vietäviin palveluihin. Laissa ei kuitenkaan ole määritelty, mitä kuuluu hyvään ja kuntouttavaan kotihoitoon.  Se ei saisi olla vain pikaista pistäytymistä vanhuksen luona ja toimenpiteiden suorittamista. Vanhuspalvelulaki kaipaa selkeää kriteeristöä siihen vaiheeseen, kun kotona asuminen ei enää ole vanhuksen hyvinvoinnin kannalta tarkoituksenmukaista eikä turvallista.

Vaalien jälkeen työnsä aloittava eduskunta on valtavien haasteiden edessä. Väestön ikääntyminen, perheiden pahoinvointi, nuorten syrjäytyminen, rapautuva tie- ja rakennuskanta sekä uudet turvallisuuspoliittiset paineet asettavat vaatimuksia lisäpanostuksiin, joihin meillä ei oikeastaan olisi varaa.  On pakko miettiä uusia säästökohteita ja uusia tulonlähteitä. Talouden pyörät on saatava pyörimään.  

Lopuksi

Yhteiskunnan taloushuolien keskellä on kuitenkin syytä muistaa, että meidän suurin puutteemme ei ole rahan puute vaan rakkauden puute, ei eurojen puute vaan arvojen puute, ei palveluiden puute vaan läheisyyden puute. Arvokkaimmat asiat ovat ilmaisia ja niitä kannattaa käyttää tuhlaillen jo tänään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: KD, Kristillisdemokraatit, vanhuspalvelulaki

Rohkeasti eteenpäin

Sunnuntai 8.2.2015 klo 23:46

teema-rakentaa-04.jpg

Vietin viikonlopun Kristillisdemokraattien vaalikampanjan avajaisissa Ikaalisten kylpylässä. Paikalla oli yli 200 kristillisdemokraattien nykyistä ja tulevaa kansanedustajaa. Oli mukavaa tavata ystäviä ja tuttuja eri puolilta Suomea ja kokea yhteyttä yli maakunta- ja sukupolvirajojen. Mukana ollut aviomies totesi ihmetellen, että tämähän on kuin suuri perhe. Näin on. Samanlaista kotoisaa ja lämmintä tunnelmaa tuskin löytää minkään muun puolueen kokoontumisista.

KD julkaisi viikonloppuna eduskuntavaalien tärkeimmät teemat. Ydinsana on rohkeus, jonka ympärille kiteytyy koko vaaliohjelma. Rohkeus rakentaa tulevaisuutta. Rohkeus luoda kasvua. Rohkeus edistää turvallisuutta. Väistämättä herää kysymys, mitä sillä rohkeudella oikein tarkoitetaan ja onko meillä sitä.

Rohkeutta tarvitaan niiden asioiden puolustamisessa, jotka ovat Kristillisdemokraateille tärkeitä. Koti ja perhe ovatkin KD:n tärkeysjärjestyksen kärjessä myös näissä vaaleissa. Haluamme luoda perheystävällisen yhteiskunnan, jossa palveluita suunnataan perheiden tarpeisiin ja perheet saavat tarvitsemaansa tukea ajoissa. Tutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat perhettä  ja siihen halutaan panostaa, mutta silti monet perheet voivat pahoin.  Pikkulapsiperheitä hajoaa ja lapsia otetaan huostaan enemmän kuin koskaan ennen. Oikein ajoitetut tukitoimet voisivat auttaa ennen kuin liian paljon on ehtinyt mennä rikki.

Kristillisdemokraatit haluavat turvallisemman Suomen jokaiselle. Se tarkoittaa välittämistä ja yksilön rohkeutta puolustaa avun tarpeessa olevaa lähimmäistä.  Se tarkoittaa sydämellä ja järjellä tehtyjä kunnallisia päätöksiä niin että heikoimmassa asemassa olevien palvelut turvataan. Se tarkoittaa myös rohkeutta tehdä valtakunnantasoisesti tärkeitä ja kauaskantoisia ratkaisuja maamme turvallisuuden eteen.

Kristillisdemokraatit kantavat vastuuta myös Suomen taloudesta. Maamme nostaminen ylös taloudellisesta suosta vaatii ahkeraa työtä ja rohkeita yrittäjiä. Uudet työpaikat syntyvät pääasiassa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. KD haluaa madaltaa niin yrittäjäksi alkamisen kynnystä kuin kynnystä palkata ensimmäinen ulkopuolinen työntekijä. Yrittäjyyteen panostaminen on tie Suomen talouden kasvuun.

Näitä ja monia muita rohkeita päätöksiä me Kristillisdemokraatit haluamme olla tekemässä. Samalla haluamme rohkeasti puolustaa niitä yhteiskunnallisia arvoja, joita yhä harvemmat tässä ajassa uskaltavat puolustaa.

Tahdomme katsoa rohkeasti eteenpäin – ja ylöspäin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rohkeus, vaalit2015, politiikka, Kristillisdemokraatit

Turvallisuuden tulevaisuus 2025

Sunnuntai 25.1.2015


Kristillisdemokraatit järjesti lauantaina 24.1.2015 puolustuspoliittisen huippuseminaarin otsikolla "Turvallisuuden tulevaisuus 2015". Tilaisuuteen oli saatu luennoitsijoiksi kovan luokan asiantuntijoita Ulkopoliittisesta instituutista, Puolustusministeriöstä ja Pääesikunnasta, joten tarjolla oli painavaa asiaa. Tilaisuuden organsisaattorina toimi kansanedustaja Sari Palm, joka on puolustusministeriön parlamentaarisen työryhmän jäsen. KD sai Pääesikunnan väeltä kiitosta ajankohtaisen ja tärkeän aiheen esille nostamisesta. Toiveena oli, että myös muut puolueet suhtautuisivat yhtä vakavasti turvallisuuspolitiikan haasteisiin.

Alla lyhyitä otteita  luennoitsijoiden puheista.

Vanhempi tutkija Sinikukka Saari, Ulkopoliittinen instituutti:
- Venäjän politiikan päämäärä yli kaiken muun on yhtenäisyys ja vakaus. Yhtenäisyyden suuri uhka on laajamittainen työttömyys ja eliitin etujen leikkaukset. Taustalla on aina myös vallankumouksen pelko.
- Jos Venäjän talous ei romahda käsiin, siellä jatkettaneen nykyisellä linjalla. Länsinaisen liberaalidemokratian nousu edes Putinin jälkeen on erittäin epätodennäköistä.

Everstiluutnantti Asko Valta, Pääesikunta:
- Puolustusvoimien kehittämiseen vaikuttaa monet asiat, kuten Suomen geosentrinen asema, maavoimien kaluston elinkaaren päättyminen tällä vuosikymmenellä, hintojen nousu ja sotilaallinen kehitys maailmalla. Kehittämistyötä voidaan kuitenkin tehdä vain puolustukseen myönnettyjen määrärahojen puitteissa.
- Tilanne on menossa siihen, että on vaikea sanoa, olemmeko sodassa vai ei. Jos kyberhyökkäykset aiheuttavat päivässä satojentuhansien eurojen vahingot, pitäisi vastaavasti pystyä täyttämään hyökkääjien tietokoneet Muumi-filmeillä…

Everstiluutnantti Sami Nurmi, Puolustusministeriö:
- Suomen puolustuksen kolme fundamenttia ovat 1) koko maan kattava alueellinen puolustusjärjestelmä, 2) yleinen asevelvollisuus ja 3) sotilaallinen liittoutumattomuus
- Riippumatta siitä, mikä on puolustusratkaisumme, meidän tulee pitää huolta omasta puolustuksestamme.

wp_20150124_13_06_33_pro.jpgEverstiluutnantti Kari Kaakinen, Pääesikunta:
- Puolustuskyvyn ylläpitämisen ja kehittämisen suurimmat haasteet ovat edessä 2020-luvulla, jolloin Suomen meri- ja ilmavoimien kalustot vanhenevat.
- Osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan kehittää maamme sotilaallista suorituskykyä.

Yksikön johtaja Janne Kuusela, Puolustusministeriö:
- Puolustuksellinen yhteistyö ei nykyään ole vaihtoehto, se on välttämättömyys.
- Yhteistyötä Ruotsin kanssa voidaan lisätä asteittain myös ilman päämäärää puolustusliiton syntymisestä.
- Mahdollinen sotilaallinen liittoutuminen täytyy hoitaa sotilaallisesti vakaina aikoina, se ei onnistu enää kriisin aikana.

Yksikön johtaja Helena Partanen, Puolustusministeriö:
- Suomella ei ole minkäänlaista lainsäädäntöä sotilaallisen avun vastaanottamisesta (!)  

Tutkija Matti Pesu, The Ulkopolitist –blogikollektiivin jäsen:
- Vahva puolustus tuo meille autonomiaa ja liikkumavaraa riippumatta siitä, olemmeko puolustusliiton jäsen vai ei.
- Olemme pieni maa, jonka täytyy koko ajan tarkastella sitä, miten meidän toimintaympäristömme tilanne muuttuu.

Puolustuspoliittisen seminaarin anti oli vakava. Puolustuksemme uskottavana pitäminen edellyttää mittavaa lisäpanostusta jo tällä vuosikymmenellä, mutta varsinkin 2020-luvulla. Puolustusyhteistyötä on välttämätöntä kehittää, sillä pienen maan resurssit eivät riitä täysin itsenäiseen puolustukseen.

Kristittynä on hyvä muistaa, että maamme tulevaisuus on lopulta Korkeimman kädessä. Häneltä tulee maallemme siunaus ja häneltä saamme rukoilla kansallemme rauhallisia aikoja.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puolustuspolitiikka, turvallisuuspolitiikka, puolustusyhteistyö, KD

Lapsen parhaaksi

Perjantai 5.12.2014 klo 0:05

En ole viime aikoina paljoa ehtinyt enkä jaksanut kunnostautua blogien kirjoittamisessa. Olen käynyt keskustelua enimmäkseen facebookissa, joten blogipalsta on jäänyt vähän unohduksiin. Lienee syytä kuitenkin kertoa omia ajatuksia viime viikkojen kuumimmasta poliittisesta päätöksestä.

Viikko sitten eduskunta hyväksyi lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista eli sukupuolineutraalista avioliitosta. Kyllähän se oli meille kristillisdemokraateille suuri pettymys, että äänestys meni näin. On uskomatonta, miten nopeasti ihmisten arvot ja asenteet ovat muuttuneet. Niin kansan keskellä kuin kansanedustajien joukossa. Muutamassa vuodessa asiasta, joka ennen ymmärrettiin kansan parissa luonnottomuudeksi ja kristittyjen piirissä synniksi, on tullut täysin normaalia ja hyväksyttävää.

Oli aika järkyttävää, että arkkipiispa Kari Mäkinen puolusti niin avoimesti homoliittoja ja iloitsi lakiesityksen läpimenosta. Hän kantaa suuren vastuun Jumalan edessä siitä, mihin suuntaan on laumaansa ohjaamassa. On selvää, että luterilainen kirkko tulee aikanaan seuramaamaan maallista lainsäädäntöä ja alkaa vihkiä homo- ja lesbopareja. Se tulee tietämään vielä paljon suurempaa jäsenvirtaa ulos kirkosta kuin nyt.

Aikuiset ihmiset voivat toki tehdä mitä haluavat, mutta aikuisten intohimot eivät saisi mennä lapsen edun edelle. Niin tässä kuitenkin on nyt käymässä. Avioliiton myötä myös homo- ja lesboparit saavat oikeuden perheen ulkopuolisen eli vieraan lapsen adoptioon - jos adoptiolapsia enää Suomeen tullaan ylipäätään antamaan. Omat vanhempansa menettäneille adoptiolapsille tulisi antaa mahdollisuus saada äiti ja isä. Se on varmasti lapsen toive. Molemmilla vanhemmilla on oma tärkeä roolinsa lapsen kasvamisessa.

Uudella avioliittolailla on edessään vielä pitkä valmistelumatka, ennen kuin se astuu voimaan vuonna 2017. On mahdollista, että uusi eduskunta ja hallitus tekee sitä ennen vielä toisenlaisen päätöksen. Sen eteen kannattaa vielä taistella.

Lapsen parhaaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: avioliittolaki, adoptiot, lapsi

Terveyttä ja hyvää mieltä liikunnasta

Lauantai 30.8.2014 klo 0:08



Hämeenlinnalaisia liikunnan harrastajia on tänä kesänä hemmoteltu, kun Ahveniston maauimala avasi ovensa vuosikymmenten odotuksen jälkeen ja sisälajien huippuhalli Elenia Areena avattiin viime viikonloppuna. Hämeenlinna on saanut jälleen kaksi liikuntapaikkaa, joista monet kaupungit voivat vain uneksia.

Hämeenlinna on panostanut viime vuosina melkoisesti liikuntapaikkojensa kehittämiseen. Laadukkaita harjoittelutiloja löytyy niin jääkiekkoilijoille, jalkapalloilijoille kuin erilaisten sisäpelien harrastajille. Täytyy toivoa, että tilat ovat ahkerassa käytössä ja tuovat iloa ja virkistystä laajalle käyttäjäkunnalle.

Seuraava iso kunnostusprojekti on Hämeenlinnan uimahalli. Uimahalli lienee kaupungin liikuntatiloista kaikkein kovimmassa käytössä ja se ollut peruskorjauksen tarpeessa jo pitkään. Vaikka uimahalli on osa Engelinrantaa, joka etsii vielä muotoansa, niin uimahallin peruskorjaus olisi syytä saada alkuun pikimmiten. Uimahallin yhteyteen rakennettava jumppasalilla on myös kiire, kun ikäihmisten suosima liikuntatila poistuu Hämeenkaaren myötä.

Uusien liikuntapaikkojen ylläpito syö valitettavasti yhä suuremman osan liikunta- ja kulttuuritoimen budjetista. On kuitenkin syytä huolehtia, että koko kansaa liikuttavat tavalliset lajit saavat oman osuutensa määrärahoista. Hiihtoladut, lenkkipolut ja koulujen luistelukentät palvelevat pienin kustannuksin suurta yleisöä.

Pyörätiet kuntoon

Hämeenlinnan valittiin vuonna 2009 vuoden pyöräilykunnaksi. Pyöräilyn edistämisen saralla Hämeenlinnalla on silti vielä paljon kirittävää.  Pyörätiet ovat monin paikoin huonossa kunnossa tai puuttuvat kokonaan. Keskustan läpi pyörällä ajaminen on melkoinen taitorata, josta selviytyminen vaatii rohkeutta. Sujuvien pyöräilyreittien kehittämien onkin keskustan kehittämisen suurimpia haasteita.

On hyvä, että liikuntaa harrastetaan aktiivisesti vapaa-aikana. Kiireisessä elämänmenossa moni kuitenkin joutuu tyytymään arjen hyötyliikuntaan, jonka terveysvaikutuksen on todettu olevan yllättävän suuri.  Uusia asuinalueita suunnitellessa olisikin tärkeää suunnitella samalla myös toimivat kevyen liikenteen verkostot, niin että työ- ja koulumatkat sujuvat turvallisesti kävellen ja pyöräillen. 

Koululaiset  liikkumaan

Viimeaikaiset selvitykset osoittavat, että koululaisten liikunnan harrastaminen on voimakkaasti eriytynyt. Osa nuorista harrastaa liikuntaa paljon, mutta huolestuttavan monet eivät liiku vapaa-aikana ollenkaan. Niinpä koululiikunnalla on yhä tärkeämpi rooli lasten ja nuorten kunnon ja terveyden ylläpitämisessä.  Parin viikoittaisen liikuntatunnin lisäksi olisi hyvä saada koululaiset liikkumaan myös välitunneilla.

Hämeenlinna panostaa tulevina vuosina melkoisesti koulujensa kunnostamiseen.  Suunnittelussa kannattaisi nyt miettiä ratkaisuja, jotka tukevat liikkuvaa koulupäivää niin sisätiloissa kuin liikkumiseen houkuttelevilla piha-alueilla.

Liikunta myös ikäihmisten oikeus

Liikunta on tärkeää kaikille ikäryhmille vauvasta vaariin.  Tänä vuonna päättyvän valtakunnallisen Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelman päämääränä on ollut edistää kotona asuvien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten itsenäistä selviytymistä ja elämänlaatua terveysliikunnan avulla. Toivottavasti hankkeen avulla syntyneet uudet toimintamuodot jäävät pysyväksi toiminnaksi myös tämän vuoden jälkeen.

Oikeus liikuntaan kuuluu myös niille ikäihmisille, joiden liikunta on toisen avun varassa. On hienoa, että kaupungista löytyy paljon vapaaehtoisia vanhusten ulkoiluttajia. Liikunnan pitäisi kuitenkin kuulua itsestään selvästi vanhusten arkeen kaikissa hoivakodeissa. Rakennukset olisi syytä suunnitella niin, että liikuntakykynsä säilyttäneet ikäihmiset pääsevät turvallisesti ulos omin avuin milloin haluavat.

Menot kuriin liikunnan avulla

Niin meillä Hämeenlinnassa kuin koko Suomessa terveyspalveluiden tarve ja kustannukset jatkavat kasvuaan.  Monet sairaudet olisivat ennalta ehkäistävissä liikunnan ja elämäntaparemontin avulla. Niinpä panostukset liikuntaharrastuksen lisäämiseen ja arkiliikunnan helpottamiseen tulevat kaupungille takaisin tavalla tai toisella. Pyörätiet kannattaa pitää kunnossa ja kävelytiet hiekoittaa hyvin myös tulevana talvena.

Terve sielu terveessä ruumiissa, sanoo vanha suomalainen sananlasku. Liikunta hoitaa kehon lisäksi myös mieltä. Lenkkipolulla syyskesän kauneutta ja luonnon ihmeitä ihastellessa arjen murheet unohtuvat. Vielä on kesää ja lämmintä, joten lähdetäänpä joukolla rantareittiä kiertämään!  

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liikunta, terveys

Kesäretkellä

Torstai 12.6.2014


Hämeenlinnan Kristillisdemokraateilla on pitkä perinne kesäretkien järjestämisestä. Olemme tavanneet kesäkuun ensimmäisellä viikolla tehdä retken eri puolille Etelä-Suomea ja tutustua niin maisemiin kuin kulttuuriin. Minä olen järjestänyt kesäretken viimeisen kahdeksan vuoden aikana, jolloin olemme vierailleet Turussa, Naantalissa, Järvenpäässä, Tuusulassa, Porvoossa, Tampereella, Forssassa ja Hämeenlinnan kirkonkylissä. 

Tämän kesän retki suuntautui Sastamalaan ja Punkalaitumelle. Pääkohteemme oli Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, joka on melkoinen talkootyön ja yhteishengen taidonnäyte. Tuhopolttajan vuonna 1997 polttama kirkko nousi tuhkasta periksiantamattoman kuuden vuoden talkootyön tuloksena. Kirkko seisoo tänä päivänä uljaampana kuin koskaan Tyrvään kirkonmäellä Kokemäenjoen rannalla. 

Tyrvaan_kirkko

Kirkkoa koristavat Tuukka Lavosen Kristus-aiheiset maalaukset. Maalaukset eivät edusta aivan perinteistä kuvaa kärsivästä Vapahtajasta, mutta ovat karuudessaan koskettavia.


Tyrvaan_kirkko_sisalta

Tyrvään kirkolta jatkoimme matkaa Punkalaitumelle Iso-Kirran talonpoikaismuseoon. Iso-Kirra tunnetaan myös nimellä Koiramäen talo, sillä se on Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjojen esikuva. Koiramäen talo on aito 1800-luvun talonpoikaismiljöö, jossa rakennukset muodostavat suojaisan umpipihan. 

Koiramaen_pihapiiri

Yli-Kirran museoalueeseen kuuluu pihapiirin talojen lisäksi myös suuri joukko muita rakennuksia, kuten mäkitupalaisen pirtti, saunat, aitat, riihi, koulu sekä isot vanhojen työkoneiden ja -välineiden näyttelyhallit. 

On aika uskomatonta, että koko Iso-Kirran talonpoikaismuseo toimii talkooperiaatteella. Ainoastaan emäntä on palkattu. Valtava vanha rakennusmassa vaatii jatkuavaa korjaustyötä ja ylläpitoa. Oppaita tarvitaan päivittäin. On hienoa, että paikkakuntalaiset ovat nähneet tärkeäksi säilyttää menneiden polvien aarteet myös tuleville sukupolville! Ilman uhrautuvaa talkootyötä se ei onnistuisi. 

Koiramaen_henkilokuntaa

Kesaretken molemmat kohteet tekivät minuun syvän vaikutuksen. Ne kertovat entisaikojen ihmisten yksinkertaisesta kauneudentajusta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Ne puhuvat siitä, että niin ennen kuin nykyäänkin tarvitaan yhteistyötä, talkoohenkeä ja periksiantamattonuutta. Ilman niitä ominaisuuksia ei Tyrvään Pyhän Olavin kirkko olisi noussut tuhkasta, eikä Koiramäen talo olisi enää pystyssä.

Koiramaen_vanhustenrivi

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, Koiramäen talo, talkootyö

Kesän kääntyessä syksyyn

Tiistai 13.8.2013 klo 22:48

Kesä meni taas nopeasti, liian nopeasti. Juuri kun oppi nukkumaan pitkään aamulla, niin joutui taas laittamaan kellon heräämään klo 6.15. No, opettajan ei toki sovi ainakaan ääneen moittia loman lyhyyttä ;-) 

Kesäkuussa politiikka työllisti melkoisesti juhannusviikolle asti, mutta sitten alkoi ihan oikea loma. Lähdimme viikon reissulle Nizzaan, joka on tosi upea paikka. Turkoosi meri, kauniita maisemia, kulttuuria, taidetta, historiaa ja auringonpaistetta. Käytiin Monacossakin ihmettelemässä F1-radan kurveja ja ökyrikkaiden luksusveneitä. Nizza on sellainen paikka, jonne voisi mennä toisenkin kerran.

Heinäkuussa oli vihdoinkin aikaa lukea kirjoja. Vuoden mittaan saa lukea niin paljon asiatekstejä, että loma kuluu sitten romaanien parissa. Kesän kirjailijalöytö oli Douglas Kennedy, jona taitavaa kerrontaa on nautittavaa lukea. Ruotsainen dekkarikirjailija Hans Kepler sai puolestaan hiukset nousemaan päästä.  Tuomas Kyrön hervottoman hauskan Miniän parissa naureskelin parvekkeella itsekseni niin makeasti, että naapurit saattoivat luulla tämän talon emännän nauttineen jotain vettä vahvampaa.

Hangossa piti tietysti käydä anoppia katsomassa ja Regatan veneitä ihailemassa. Hanko on upea kesäkaupunki!  Kokkolaan reissattiin peräti kaksi kertaa, autolla ja junalla. Juhlittiin serkun tupaantuliaisia, kummitytön rippijuhlia, ystävän 50-vuotissynttäreitä, isän 79-vuotispäiviä ja muuten vaan kesää. Minulle tärkeintä on saada nähdä rakas veljentyttö Emma, joka kasvaa aivan liian nopeasti.

Politiikasta pidin lomaa lähes koko heinäkuun. Vain yksi kolumni oli väännettävä Hämeen Sanomiin heinäkuun helteissä. Kirjoituksessa otin kantaa mm. Hämeenlinnan pysäköintisuunnitelmiin, jotka ovat herättäneet paljon närää kaupunkilaisissa. On surkeaa, että koko keskustan pysäköinti ollaan tekemässä maksulliseksi!  Minä olen yrittänyt parhaani mukaan puolustaa kiekkopysäköintiä, mutta se alkaa olla Hämeenlinnassa menneen talven lumia. Rahaa pitää parkkimaksuilla kerätä pysäköintiyhtiön velkojen katteeksi. Ja väki äänestää autoillaan Tiiriöön tai Ideaparkkiin...

Tällä viikolla loppui sitten loma ja koulutyö alkoi. Minä saan jatkaa omien oppilaideni kanssa, jotka ovat nyt jo 3-luokkalaisia. Mukava opettaa pitkästä aikaa muutakin kuin alkuopetusta. Lisäksi opetan 9-luokkalaisille yhteiskuntaoppia, joka on hyvää kertauskurssia itsellekin.

Ison osan elokuusta lohkaisee KD:n puoluekokouksen valmistelu. Puoluekokous pidetään kuun lopussa Hämeenlinnan Aulangolla. Tulehan mukaan kuuntelemaan ja seuraamaan kokousta! Täältä löytyy lisää tietoa puoluekokouksesta.

Ilmat ovat jo viilenneet ja syksyä kohden matkataan. Minä olen aina rakastanut kevättä, mutta viime vuosina olen oppinut nauttimaan myös syksyn väreistä, kuulaudesta ja raikkaudesta. Joten ei muuta kuin nokka kohti syksyn uusia haasteita!

Kommentoi kirjoitusta.

Uusien tehtävien edessä

Tiistai 22.1.2013 klo 23:55


Eilen sain tähänastisen elämäni arvokkaimman luottamustehtävän. Minut valittiin Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston 1.varapuheenjohtajaksi. Olo on nöyrästi kiitollinen ja utelias. Mielenkiintoinen ja vaativa valtuustokausi on edessä.

Valtuuston varapuheenjohtajaksi valitseminen tarkoittaa sitä, että olen mukana kaupunginhallituksen työskentelyssä. On hienoa päästä vaikuttamaan asioihin jo alkuvaiheessa ennen kuin ne tulevat valtuuston käsiteltäväksi. KD-ryhmämme tiedonsaantimahdollisuudet paranevat oleellisesti.

Valtuuston varapuheenjohtajana pääsen osallistumaan naapurikuntien kanssa käytäviin yhteistyöneuvotteluihin. Yhteistyö erityisesti sote-kysymyksissä on tärkeää ja sitä tulee tehdä keskinäisen kunnioituksen hengessä. Hämeenlinnalla on myös paljon opittavaa naapurikuntien käytännöistä.

Niin kaupunginhallituksessa kuin valtuustossa koen omaksi tehtäväkseni sillanrakentajan tehtävän. Minulla ei ole jännitteitä minkään puolueryhmän kanssa ja olen siitä iloinen.  Toivon ja rukoilen, että käyttäytymiseni ja toimintani poliitikkoa voisi olla sellaista, joka puhuttelee kanssamatkaajia ilman suuria saarnoja.

Alkaneella valtuustokaudella päättäjillä on edessä monia haasteita. Kaupungin talouden tasapainottaminen on yksi tärkeimmistä.  Myös vanhuspalvelulain vaatimusten täyttäminen ja nuorisotakuun saaminen toimimaan vaatii hyvää yhteistyötä ja viisaita ratkaisuja. Kiitos kaikille teille, jotka muistatte meitä päättäjiä esirukouksin.

Henkilökohtaisesti suurin haasteeni on ajan jakaminen oikein kaiken tärkeän kesken. Työ, politiikka, koti, puoliso, seurakunta, ystävät, liikunta, nukkuminen, rukous…  

Nyt taitaa olla nukkumisen aika.

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Vaalitorilla

Lauantai 13.10.2012

Olipa mukava olla pitkästä aikaa torilla!  Viime lauantai kului opettajien koulutuspäivässä ja sitä edellinen viikonloppureissulla Varsovassa. Varsovasta voisi kirjoittaa ihan oman blogin, mutta täytyy vain sanoa, että kaupunki teki vaikutuksen upeasti restauroidulla vanhalla kaupungillaan ja hulppeilla bulevardeillaan, joiden rinnalla liian leveäksi moitittu Paasikiventie on ihan normikatu.

Hämeenlinnan torikahvilat olivat sulkeneet ovensa ja vihdoin sai tarjoilla vapaasti kahvia. Muut puolueet eivät sitä olleet vielä hoksanneet ja niinpä kristillisdemokraattinen kahvi kelpasi yli puoluerajojen.  Oli antoisaa vaihtaa ajatuksia vaikkapa kunnallisvaaliehdokas Leppäsen kanssa. Kaikilla puolueilla on listallaan hyviä uusia ehdokkaita, joiden järkevän itsenäisen ajattelun toivoisi säilyvän vielä vaalien jälkeenkin…

Ykkösteema äänestäjien ajatuksissa tuntuu olevan toriparkki, josta vallitsee harvinaisen suuri yksimielisyys. Kaupunkilaiset eivät halua toria revittävän auki ja rahaa syydettävän monttuun, jota ei tarvita ainakaan lähitulevaisuudessa. Kunhan saadaan Keinuparkin ja Kaivoparkin käyttöaste nousemaan jonnekin 50 %:n paremmalle puolelle ja velatkin puolitettua, niin voidaan ehkä alkaa suunnitella seuraavaa pysäköintilaitosta - edellyttäen, että löytyy yksityisiä rahoittajia. Kuitenkin jonnekin muualle kuin torille!

Kuuntelin mielenkiinnolla demariehdokkaiden esittelyitä torilavalla. Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista sieltä luvattiin, niin kuin rahaa olisi rajattomasti käytettävissä tulevalla valtuustokaudella. Putoaminen kaupungin talouden todellisuuteen saattaa olla sitten aika kova...

No, tavoitteita täytyy toki olla ja niin on meillä kristillisdemokraateillakin. Meillä on unelma yhteisöllisestä kaupungista, jossa kunnan palvelut pelaavat, mutta jossa myös lähimmäisyys ja naapuriapu toimii.  Kunnalla on omat vastuunsa, jotka sen tulee hoitaa, mutta hyvään arkeen tarvitaan silti meitä kaikkia.

Olisikos huomenna aika kutsua se naapurin mummo kahville?

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Lapselle oikeus turvalliseen arkeen

Torstai 11.10.2012

 

Hämeen Sanomat uutisoi (9.10.) lastenpsykiatrian vaikeasta tilanteesta Hämeenlinnassa. On järkyttävää, että psyykkisesti oireilevat lapset joutuvat odottamaan lääkäriaikaa kuukausikaupalla.  Lapsen tarve on aina akuutti ja apua pitäisi olla saatavilla heti. Lääkäri- ja hoitajavajeen täyttämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Toimitilat pitää saada sellaiseen kuntoon, etteivät ne haittaa henkilöstön rekrytointia.

Olennaista on kuitenkin miettiä, miksi yhä enemmän lapsia ohjautuu lastenpsykiatrian asiakkaiksi. Lähetemäärien yli kaksinkertaistuminen 10 vuodessa kertoo rajua kieltä lasten pahoinvoinnista, johon ei ole vastattu ajoissa. Noin joka viidennellä lapsella ja nuorella on joku mielenterveyshäiriö, joista yleisimpiä ovat masennus ja ahdistus. Mitä voitaisiin tehdä toisin?

Monen lapsen perusturvallisuus järkkyy jo kotona. Siksi perhetyö ja vanhemmuuden tukeminen on tärkeää.  Lapsiperheiden kotipalvelu kannattaa ehdottomasti säilyttää Hämeenlinnassa, vaikka se onkin niitä harvoja palveluita, jotka eivät ole lakisääteisiä. Kaupungin ja seurakunnan perhetyön kannattaa tehdä tiivistä yhteistyötä perheiden parhaaksi.

Mitä heikommat ovat perheen voimavarat, sitä suurempi merkitys lapsen elämässä on päiväkodilla ja koululla. Opettaja on se aikuinen,  joka pitää yllä arjen turvallisuutta ja järjestystä. Riittävän pienet opetusryhmät antavat opettajalle mahdollisuuden kohdata jokainen lapsi päivän aikana ja kuunnella myös pahan olon viestejä.  Lapsi haluaa tulla kuulluksi, nähdyksi ja huomatuksi.

Myös panostaminen kouluterveydenhoitoon on kustannustehokasta ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa, joka tavoittaa koko ikäluokan. Kouluterveydenhoitajan huoneen kynnys on monin verroin helpompi ylittää kuin lastenpsykiatrian poliklinikan. 

Kuitenkin on hyvä muistaa, että jokaisella vanhemmalla on ensisijainen vastuu omasta lapsestaan. Monia asioita voidaan ulkoistaa yhteiskunnalle, mutta vanhemmuutta ei voi. Iltasadun lukeminen on vanhemman tehtävä. Tohtori Pekka Sauri onkin joskus sanonut, että iltasatu on paras keino lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn

Kristillisdemokraatit ovat valinneet valtakunnalliseksi vaaliteemakseen arjen turvallisuuden, joka ei ole itsestäänselvyys edes lapselle.  Tänä päivänä tarvitaan entistä enemmän ”koko kylä kasvattaa”-asennetta.  Meistä jokainen voi olla turvallisuuden tekijä lähiympäristömme lapsille ja nuorille. 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Miksi Pro Hämeenlinna?

Tiistai 19.6.2012 klo 0:01

Tänään julkistettiin kristillisdemokraattien, keskustan, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton yhteinen koalitio, Pro Hämeenlinna. Kyseessä on vaalien jälkeen solmittava tekninen vaaliliitto oikeudenmukaisen osan saamiseksi kaikista luottamuspaikoista.

Meille kristillisdemokraateille tekninen vaaliliitto on tuttu asia jo viime kuntavaaleista. Vaalien jälkeen solmimme teknisen vaaliliiton perussuomalaisten kanssa. Se oli ainoa vaihtoehto, jotta saimme edes likimain vaalien tulosta vastaavan osan luottamuspaikoista

Hämeenlinnassa luottamuspaikat jaetaan d´Hondtin menetelmällä, joka suosii kohtuuttomasti isoja puolueita. Tällä vaalikaudella kokoomus ja SDP  saivat kumpikin noin 1/3 äänistä, mutta lähes 1/2  luottamuspaikoista (etenkin kaikki puheenjohtajuudet, yhtiöiden ja liikelaitosten johtokuntien jäsenyydet sekä edustukset eri kumppanuusyhteisöjen hallituksissa).

Paikat ovat kasautuneet samoille henkilöille, joilla ei kuitenkaan ole ollut kykyä tai aikaa perehtyä asioihin kunnolla.

Hämeenlinnan poliittista uudistusta suunniteltaessa pienpuolueet esittivät luottamuspaikkojen jakamista pisteytysmenetelmällä, joka olisi tarkasti huomioinut jokaisen puolueen vaaleissa saaman äänimäärän. Tämä ei kelvannut isoille puolueille. Näin ollen koalitio on ainoa keino saada se vaikutusvalta ja vastuu, joka pienpuolueille vaalien tuloksen mukaan kuuluu. 

Hämeenlinna on tällä hetkellä isojen haasteiden edessä. Talous on retuperällä ja melkoiset aikapommit tikittävät niin Innoparkissa, sairaanhoitopiirin taloudessa kuin huonokuntoisissa rakennuksissa. Nyt ovat hyvät neuvot kalliit.

On  tosiasia, että Hämeenlinnan asioita on hoidettu heikosti ja päävastuun siitä kantavat kaksi isoa puoluetta, jotka ovat miehittäneet kaikki tärkeät luottamuspaikat. Kaupungin konsernijohto on elänyt ainakin viimeisen vuosikymmenen kasvun huumassa ja laatinut suuruudenhulluja suunnitelmia Hämeenlinnan velkaannuttamiseksi.

Kuitenkin kaupungin ensisijainen tehtävä on huolehtia peruspalveluista, jotka ovat jääneet liian vähälle huomiolle.  Näitä ovat kohtuuhintaiset asunnot tavallisille ihmisille, turvallinen vanhustenhoito, toimiva terveydenhuolto sekä laadukas koulutus. 

En lupaa, että Pro Hämeenlinnalla on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. En myöskään sano, että vain pienpuolueilla on kaikki viisaus.

Sanon kuitenkin painokkaasti, että nyt tarvitaan kaikkia puolueita kantamaan yhdessä vastuuta oman kaupunkimme tulevaisuudesta. Kaikki ymmärrys ei asu vain kokoomuslaisten ja demarien päässä. Nyt tarvitaan kaikkien puolueiden resurssit käyttöön, viisaita ja osaavia ihmisiä oikeille paikoille. Tarvitaan luottamushenkilöitä, joilla on talousosaamista ja yritysosaamista, mutta myös ymmärrystä ja sydäntä tavallisen kaupunkilaisen arkisille asioille.

Oikeanvärinen jäsenkirja ei saa olla suurin meriitti luottamuspaikkoja täytettäessä.

Me kristillisdemokraatteina haluamme tehdä työtä paremman Hämeenlinnan puolesta, siksi Pro Hämeenlinna!

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pro Hämeenlinna

Kesän kynnyksellä

Perjantai 18.5.2012 klo 0:31

Isä oli käymässä meillä ja huomautti, etten ole aikoihin kirjoittanut blogia.  Näin on. Blogikirjoittelu on jäänyt, kun töitä riittää ja tietokoneen ääressä saa muutenkin naputella illat pitkät. Nukkuakin pitäisi. Jospa nyt kuitienkin kirjoittaisin muutaman rivin.

Kevät alkaa olla kauneimmillaan. Puissa on jo lehdet, ruoho vihertää ja kielot ja tuomet ovat nupullaan. Vietin muutama päivä sitten syntymäpäivää ja ajattelin taas kerran, että olen saanut syntyä kauneimpaan vuodenaikaan.  Kunpa voisi vähän hidastaa ajan juoksua, jotta saisi nauttia hennosta vihreydestä ja alkukesän kukkaloistosta hiukan pitempään!

img_6716.jpg

Koulutyöt ovat loppusuoralla. On kiitollinen mieli tästä vuodesta ja harvinaisen mukavista oppilaista. Enää kaksi kouluviikkoa, joihin mahtuu monenmoista ohjelmaa luokkaretkineen ja arviointeineen. Iso muuttokin on edessä, kun luokkani siirtyy toiseen rakennukseen. Ensi vuonna ollaan sitten ruokasalin naapurissa ja kahvinkeittimen vieressä :-)

Vaikka loma kohta alkaa, niin työt jatkuvat. Pieni stressi on mielen päällä, kun ajattelen syksyn kuntavaaleja. Hyviä ehdokkaita pitäisi löytää lisää...  Jos olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä. Tähän kaupunkiin tarvitaan viisaita uusia päättäjiä!

ps. Kirjoittelin jälkikäteen maalis- ja huhtikuun tärkeimpiä kuulumisia. Luehan, jos kiinnostaa!

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Kamoon nuori, älä tipu!

Keskiviikko 25.4.2012


Hämeenlinnan Kristillisdemokraatit järjesti 12.4. nuorisofoorumin otsikolla  ”Kamoon nuori, älä tipu!” Illan tarkoituksena oli etsiä yhdessä nuorten kanssa polkuja syrjäytymisen pientareilta osallisuuden polulle.

Kaksi sympaattista nuorta, Riku ja Emmi, tekivät tiukkoja kysymyksiä eri tahojen edustajille, jotka olivat saapuneet tilaisuuteen vastaamaan nuorten kysymyksiin.  Paikalla oli edustajat TE-keskuksesta, kaupungin etsivästä nuorisotyöstä ja aikuissosiaalityöstä, seurakunnan nuorisotyöstä ja Mokian nuortenprojektista. Vaikuttamiseen ja osallistumiseen haastoi myös KD-nuorten puheenjohtaja Aki Ruotsala, joka ehti kiireiltään osallistumaan tilaisuuteen.

aki_teija_ja_nuoria_kuuntelemassa.jpg

Oli mukava kuulla, että apua kyllä löytyy, kun sitä vain osaa hakea. Seurakunnan ja kunnan nuorisotyöntekijät kuuntelevat ja neuvovat. TE-keskuksesta löytyy apua ja vinkkejä niin työllistymiseen kuin koulutukseen. Mokian nuortenprojektissa voi päästä mukaan tutustumaan media-alaan.

Ensi vuoden alussa voimaan astuva nuorisotakuu takaa nuorelle työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikan  kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Takuun toteuttaminen tulee olemaan  kunnille suuri haaste, mutta ainakin Hämeenlinnassa on jo päästy hyvään alkuun: http://www.hameenlinna.fi/Nuoret/Toihin/

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Mallia vanhustenhoitoon

Lauantai 31.3.2012

Maaliskuun lopulla terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta sekä ikäihmisten lautakunta teki opintomatkan Hollantiin. Tarkoituksena oli tutustua Hollannin vanhustenhuoltoon ja terveydenhoitoon.

Matka oli hyvin antoisa ja saimme paljon ajattelemisen aihetta. Yhteistä Hollannin vanhuspalveluissa on kodinomaisuus,  asukkaiden yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ja vanhusten aktiivisen elämän mahdollistaminen. Hollannissa vanhuksella säilyy loppuun asti päätösvalta  omasta elämästään.

Saimme käydä monissa mielenkiintoisissa vierailukohteissa, joista yksi hauskimmista oli vanhaan maalaistaloon perustettu pieni vanhainkoti. Talon asukkaat olivat kotoisin maalta ja saivat näin viettää loppuelämänsä tutussa ympäristössä.  Vanhainkodissa oli oma navetta, jossa oli lehmiä ja hevosia. Navetan perällä oli  sohvakalusto, jossa vanhukset saivat istuskella, haistella tuttuja tuoksuja ja katsella eläimiä.  Eipä voinut muuta kuin ihailla ja ihmetellä!  Puutarhoja ja kotieläinpihoja voisi meillä Suomessakin perustaa laitosten kolkkojen parkkipaikkapihojen paikalle.

329.jpg    

Hollannissa huomiota kiinnitti kaikkialla vapaaehtoisten suuri määrä.  Ihmisiä kannustetaan ja koulutetaan aktiivisesti osallistumaan vapaaehtoistoimtaan niin vanhusten kodeissa kuin laitoksissa. Vapaaehtoiset ovat esimerkiksi opiskelijoita, kotiäitejä, naapureita tai ketä tahansa -  ei niinkään sukulaisia. Kulttuuriin selvästi kuuluu auttaminen ihan eri tavalla kuin meillä. Tässä olisi Suomessa petraamisen paikka!

Tästä  artikkelista löytyy kiinnostuneille paljon lisää tietoa Hollannin vanhustenhoidosta: http://motiivi.jhl.fi/portal/?a=getArticle&issueId=8&articleId=133

 

 

 

1 kommentti .

Askeleen edellä

Sunnuntai 15.1.2012

Olimme askeleen edellä, kun pystytimme lauantaiaamuna Sari Essayah´n vaaliteltan Reskalle. Hetken päästä vihreät saapuivat tuuliselle kävelykadulle Haavisto-kylttien kanssa. Navakka viima oli viedä teltat, esitteet ja ihmisetkin mennessään. Onneksi olimme päättäneet järjestää varsinaisen vaalitilaisuuden sisällä kahvilassa.

Puolen päivän aikaan Cafe Vera oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka odottivat näkevänsä reippaan ja selkeäsanaisen presidenttiehdokkaan ilmielävänä. Odotus palkittiin ja yleisö sai kuulla puolen tunnin ajan painavaa asiaa ja vastauksia kysymyksiin.

Ulko- ja talouspoliittisten haasteiden lisäksi Essayah keskittyi puheessaan syrjäytymiskehitykseen, jonka hän näkee Suomen tulevaisuuden suurimmaksi haasteeksi. - Tarvitsemme lähimmäisyhteiskuntaa, jossa jokainen huolehtii itsensä lisäksi myös toisista.

Essayah arvosteli sitä, että presidentinvaalikeskusteluissa on jääty liikaa kiinni menneisiin asioihin ja 90-luvulla tehtyihin virheisiin. Hän katsoo, että on tärkeämpää suunnata keskustelua eteenpäin ja miettiä, millä eväillä Suomi selviytyy tulevaisuudessa.

Eräässä televisiotenteissä kysyttiin, ketä julkisuuden henkilöä ehdokkaat arvostavat eniten. Sari mainitsi nimeltä Tony Blairin, jota hän sanoi kunnioittavansa niin poliitikkona kuin ihmisenä. Minä voin sanoa samaa Sari Essayah´sta. Hän  on viisas ja taitava asiaosaaja sekä lämmin ja välitön ihminen, jota arvostan jokaisella elämän alueella.

Ensimmäisellä kierroksella voi äänestää parasta. Siksi valintani on Sari.

sari_paivi_ja_teija.jpg





Kommentoi kirjoitusta.

Joulun lapset keskellämme

Torstai 22.12.2011

Viime päivinä on vietetty koulujen joulujuhlia. Enkeli taivaan on kajahtanut korkeuksiin,  maassa on rauha ja hyvä tahto - toivottavasti myös kaikissa kodeissa. Joulukuvaelman pienet Mariat ja Joosefit matkaavat joka joulu Beetlehemiin, jonka majataloista ei köyhälle nuorelleparille paikkaa löydy.  Joulun lapsi syntyy talliin, tilapäismajoitukseen.

Joulukertomuksen tarina on meille tuttu ja se pukeutuu usein sadunhohtoiseen viittaan. Kuitenkin pyhän perheen elämäntilanne on kipeästi koettua todellisuutta monelle tämän päivän nuorelle perheelle. Asuntojonot ovat pitkiä, eikä köyhän opiskelijaparin olemus vakuuta vuokranantajia.

Asunnottomien lapsiperheiden määrä on nousussa. Näin on käynyt siitäkin huolimatta, että laki velvoittaa järjestämään katon jokaisen pään päälle. Perheitä suistaa kodittomiksi etenkin talouslaman kiihdyttämä velkaantuminen. Hyvinvointivaltiossamme elää noin 350 asunnotonta perhettä.

Oikeus asumiseen jää Suomessa juridisesti hätämajoituksen tasolle. Kun sitovampaa velvoitetta ei ole, kunnat voivat taloustilanteen vaikeutuessa tyytyä järjestämään ainoastaan väliaikaista majoitusta joulukertomuksen malliin. Kuitenkin pysyvä asunto ja oma koti on jokaisen ihmisen perusoikeus. Tämä tarve korostuu erityisesti jouluna.

Perheet jakautuvat yhä voimakkaammin paremmin pärjääviin ja toisaalta niihin, jotka kamppailevat rahan riittävyyden kanssa joka päivä. Viimeisen viidentoista vuoden aikana kiihtyvä kehitys on kasvattanut pienituloisten perheiden määrää, samalla kun keskituloisten perheiden osuus on vastaavasti pienentynyt.

Lapsiperheköyhyyttä voidaan ehkäistä monin keinoin, jos vain on halua. Niistä tärkeimpiä ovat toimet vanhempien työttömyyden vähentämiseksi. Yhteiskunnan olisi viisasta sitoutua takaamaan työpaikka ainakin toiselle tai ainoalle vanhemmalle. On tärkeää, että lapsi saa kotoa mallin aamulla töihin lähtemisestä ja vastuun kantamisesta omasta elämästä sekä toimeentulosta.

Kotihoidontuki on merkittävä apu monelle vähävaraiselle lapsiperheelle. Kotihoidontuki säilyi nykyisessä hallitusohjelmassa pitkälti Kristillisdemokraattien vaatimuksesta. Myös kotihoidontuen kuntalisään tarvitaan Hämeenlinnassa selkeä ja pysyvä linja, johon luottaen vanhemmat voivat tehdä omia ratkaisujaan.

Suomen noin 150 000 köyhyydessä elävää lasta ovat niitä Joulun lapsia, jotka ovat syntyneet meidän keskellemme. Yhteiskunnalla on oma vastuunsa lapsiperheköyhyyden poistamisessa, mutta varsinkin näin joulun alla jokainen meistä voi tehdä oman osuutensa. Pelastusarmeijan joulupadat porisevat ja Hyvä Joulumieli-keräys vähävaraisille lapsiperheille jatkuu jouluaattoon saakka.

Avun kanavia löytyy jokaiselle jouluenkelille, joka haluaa auttaa.

Kommentoi kirjoitusta.

Jokaista tarvitaan

Perjantai 16.9.2011 klo 23:31


Hämeenlinnan kaupunki mainostaa itseään sloganilla ”Hyvä arki asuu Hämeenlinnassa”. Monen kohdalla arki onkin hyvää, jos elämän peruspalikat ovat paikallaan: työ, terveys ja ihmissuhteet. Kuitenkin yhä enemmän on niitä kaupunkilaisia, jotka ovat pudonneet työelämän ulkopuolelle, terveys pettää ja yksinäisyys uhkaa.  Heistä suurin osa on ikäihmisiä, mutta huolestuttavan monet parhaassa työiässä olevia. Mistä löytyy hyvä arki myös heille?

Haastavassa taloudellisessa tilanteessa tarvitaan tiukkaa budjettikuria, jotta rahaa riittää peruspalveluihin ja velkaantuminen saadaan loppumaan. Myös hallinnon keventäminen ja rakenteellinen uudistaminen on välttämätöntä. On kuitenkin vaarana, että suuria ja kauaskantoisia ratkaisuja tehdään yksinomaan välittömien taloudellisten säästöjen perusteella. Olisi syytä selvittää myös päätösten pitkäkestoiset vaikutukset esimerkiksi yhdyskuntarakenteen muuttumiseen,  ympäristökuormitukseen ja yksilön terveyteen.  Nämä vaikutukset huomioon ottamalla vaikkapa kyläkouluratkaisun hinta saattaa tuottaa yllätyksen.

Yhteiskunnalla on omat tehtävänsä ja vastuunsa, joita se ei voi väistää. Näitä vastuita tulevat vanhuspalvelulaki ja nuorisotakuu toteutuessaan edelleen kasvattamaan. Vastuu omasta ja läheisten hyvinvoinnista on kuitenkin meillä jokaisella. Tarvitaan oman terveyden entistä parempaa hoitamista, jotta yhteiskunnan rahat riittäisivät tulevaisuudessa muuhunkin kuin terveydenhuoltoon. Tarvitaan ystävän rinnalla kulkemista, sillä mitkään ammattiauttajat eivät ehdi kuuntelemaan koko kansan murheita. Tarvitaan omaisia, jotka rakastavat, sillä siihen ei yhteiskunta kykene. Tarvitaan aktiivista kansalaistoimintaa, joka rakentaa kanavat niille lukuisille vapaaehtoisille, jotka haluavat auttaa.

Hyvä arki Hämeenlinnassa tarvitsee sinua ja minua, meitä kaikkia.

Kommentoi kirjoitusta.

Hyvää kesää!

Torstai 23.6.2011 klo 20:24

kesapilvia.jpg

Hallitus on sitten saatu kasaan ja KD saanut sisäministerin painavan salkun. Onnea ja menestystä kaikille uusille ministereille, joilla haasteita tulee riittämään! Sisäministeri Päivi Räsänen haasteet eivät ole vähäisimpiä, kun sisäministeriön vastuulla on koko maan sisäinen turvallisuus, rajavalvonta, EU-asiat ja maahanmuuttokin. Viisautta tarvitaan.

Kristillisdemokraatit sai yllättävän paljon tärkeitä tavoitteitaan mukaan hallitusohjelmaan. Kuuden puolueen neuvottelut käytiin tasavertaisesti ja demokraattisesti, mistä olisi opiksi otettavaa myös paikalliseen poliittiseen kulttuuriin.  Kaikilla puolueella koosta riippumatta oli samanlainen asema neuvottelupöydässä ja yhtä suuri edustus työryhmissä. KD:n neuvottelijat saivat palautetta asiantuntevuudestaan niin vasemmalta kuin oikealta ja niinpä hallitusohjelmassa onkin näkyvissä vahva Kristillisdemokraattien kädenjälki.

Erityisen tyytyväinen olen hallitusohjelmaan kirjatusta nuorten yhteiskuntatakuusta, sillä meillä ei ole varaa antaa yhdenkään nuoren syrjäytyä. Työssäkäyvän väestön suhteellinen osuus pienenee kovaa vauhtia ja jokaista nuorta tarvitaan mukaan työelämään. Myös vanhuspalvelulaki on ehdottoman tarpeellinen, vaikka se tietääkin lisäkustannuksia myös Hämeenlinnassa. Meillä on viimeistään nyt syytä priorisoida asioita ja miettiä, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Hangosta vierailulla käynyt anoppini ihaili Hämeenlinnan kukkaloistoa ja totesi, että ”teillä on näköjään varaa panostaa paljon keskustan puistoihin ja kukkaistutuksiin”. Niin, en tiedä olisiko. Niille on vain myönnetty rahat kuin apteekin hyllyltä, toisin kuin moneen muuhun kohteeseen. Kyllähän puistot ovat kesällä kauniita, mutta en siltikään ole varma, olisiko nuo ystävyyden-, laivarannan- ja kirkkopuistot olleet ihan välttämätöntä korjata ”rahaa säästämättä, laadusta tinkimättä”.  

Hallitusohjelma sisältää paljon välttämättömiä uudistuksia, jotka maksavat. Tärkeänä tavoitteena oli valtion velkaantumiskierteen katkaiseminen, mutta se tavoite jää nyt valitettavasti saavuttamatta. Hyvä, jos velkaantumisvauhtia saadaan edes hiukan hillittyä. Uusia leikkauksia ja veronkiristyksiä onkin todennäköisesti edessä, jos Euroopan talouskriisi laajenee. Hyvinvointiyhteiskuntamme tulee olemaan ennen näkemättömien haasteiden edessä ja silloin kysytään halua pitää huolta kaikkien heikommassa asemassa olevista.

Vaikka taivaalla leijuu talouden myrskypilviä – ja tänään ihan oikeitakin myrskypilviä - niin meillä on kuitenkin KESÄ! Aurinko lämmittää (toivottavasti) kaikkia kaupunkilaisia, eikä uimarannoillekaan ole pääsymaksua. Ihanaa kesää ja leppoisaa lomaa!

 

Kommentoi kirjoitusta.

50 vuotta - eikä suotta!

Tiistai 24.5.2011 klo 20:11

 

img_4262.jpg

Voiko tuo luku synttärikorteissa pitää paikkansa? Olenko minä tosiaan jo näin vanha…? Näitä ajatuksia on joutunut käymään läpi viime päivien aikana. Mutta niin se vaan on, että 15.5. täytin 50 vuotta. Miten ihmeessä vuodet ovat menneet niin nopeasti?

Elämässäni jokainen kymmenluku on ollut aivan erilainen. 60-luvulla asuimme vanhempieni kanssa Helsingissä ja Lahdessa ja minulle syntyi pikkuveli. 70-luvun alussa muutimme Kokkolaan ja vanhempani erosivat. 80-luvun alussa pääsin ylioppilaaksi, lähdin opiskelemaan Hämeenlinnaan ja sitten opettajaksi Lohjalle. 90-luku kului Thaimaan suomalaisella koululla Bangkokissa. 2000-luvun alussa menin naimisiin, muutin Hämeenlinnaan ja lähdin mukaan politiikkaan.

Elämäni suurta rikkautta ovat olleet ystävät. Jotkut heistä ovat kulkeneet mukana lähes koko elämän ajan, joidenkin kanssa ollaan kuljettu vasta lyhyt matka yhdessä. Oli ilo viettää viime lauantaina 50-vuotispäiviä Lammilla yhdessä läheisten ystävien kanssa. Sain itkeä ja nauraa kuunnellessani  mukavia, hauskoja ja liikuttaviakin muistoja nuoruusvuosilta, opiskeluajoilta ja Thaimaan ajoilta. Kätkin kaikki sanat sydämeeni evääksi tulevia päiviä varten. Kiitos teille, rakkaat ystävät! Olen kiitollinen jokaisesta teistä. 

Usko on ollut kantava voima elämässäni. En tosin ole ihminen, joka on joka paikassa evankelioimassa ja tuomassa uskoaan esiin. Usko on kuitenkin minulle elämäni pohja ja perustus. Myös kotiseurakunta on tärkeä ja rakas, vaikka en ajattele, että mikään seurakunta täällä maan päällä on täydellinen. Oli ilo viettää oikeaa syntymäpäivää seurakunnan lähetysjuhlassa ja saada vastaanottaa onnitteluita ja siunauksen toivotuksia oman seurakunnan väeltä.

Oppilaat koulussa yllättivät iloisesti. Kun avasin luokkani oven syntymäpäivieni jälkeisenä maanantaina, niin nämä seisoivat rivissä ja lauloivat opelleen onnittelulaulun. Sitten koko porukka tuli halaamaan ja sain käteeni  kirjekuoren. Sen sisällä oli paras lahja, mitä saatoin toivoa: lahjakortti kuumailmapallolennolle! Oppilaat saivat nähdä, kun opettaja pomppi ilmaan muutaman kerran pelkästä ilosta!

Paras syntymäpäivälahjani oli kuitenkin suukko omalta rakkaalta nallekarhultani. Hän on joutunut näkemään, ettei hymyilevä Teija ole aina pelkkää hymyä eikä auringonpaistetta. Yhdessä on purjehdittu myrskyjen ja tyventen läpi ja pursi on pysynyt pystyssä. Hyvä on jatkaa yhdessä matkaa kohti tulevia seikkailuja.

Hämeen Sanomien syntymäpäivähaastattelussa minulta kysyttiin, mitä elämässäni vielä toivoisin. Olen saanut nähdä ja kokea paljon, joten minulla ei ole mitään suuria haaveita. Sydämeni toive tulee ilmi Jorg Zinkin  runon sanoin: ”Toivon, että vilja aina kasvaa aurani jäljessä, ruumiin ja sielun leipä, ja että olkien lomissa aina vilkkuu kukkia."

 

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »