Yhteystiedot

Teija Arvidsson
050-3452432
teija.arvidsson(at)
pp1.inet.fi


Blogin arkisto

Hyvät uutiset

26.3.2017Ahveniston maauimalasta Vuoden Liikuntapaikka 2017Lue lisää »27.2.2017Kulttuurirahastolta jättisumma koulukiusaamisen kitkemiseenLue lisää »2.12.2016"Paras tapa tulla onnelliseksi on auttaa muita" - Hyvän tekemisellä yhteys jopa sydämen sykkeeseenLue lisää »15.3.2016Ateneum kertoo Suomen taiteen tarinan - rakastetut klassikot esillä uudessa valossaLue lisää »

Pikakysely

Mikä on uuden kaupungivaltuuston tärkein tehtävä?

Vaalipäivänä sadetta pidellessä

Sunnuntai 26.10.2008 klo 14:29


 

Pitäisi lähteä äänestämään, kun sade hiukan taukoaisi. Ketähän äänestäisi...?  

Pitäisi myös kirjoittaa blogia, mutta olen kuolemanväsynyt. Tuntuu, kuin olisi juossut maratonin ja joka paikka olisi hellänä.Täytyisi varmaan ottaa päiväunet.

Tulin kotiin eilen illalla puoli kahdentoista aikaan. Olimme koko päivän torilla ja illalla kävin vielä jakamassa loput vaaliesitteet. 

Kävi näissä vaaleissa miten kävi, niin hyvä mieli on ainakin siitä, että olemme tehneet parhaamme. Enempää en ainakaan minä olisi pystynyt, jaksanut tai keksinyt. Loput täytyy jättää korkeampiin käsiin. 

Tänään on lupa hetken levätä ja hengähtää. Ensi viikolla sitten jo alkavat kokoukset, joissa suunnitellaan luottamuspaikkojen  jakoa vaalituloksen perusteella. Pitäisi löytää joka tehtävään sopiva ja pätevä henkilö. Lautakuntatyökin tulee vaatimaan entistä enemmän tietoa ja osaamista. Itse haluaisin mieluiten mukaan lasten ja nuorten lautakuntaan. 

Tänä iltana jännitetään. Minun tavoitteeni on ensisijaisesti se, että KD saa vähintään kolme valtuustopaikkaa - mielellään tietysti enemmän. Oma läpimeno on vasta toissijainen tavoite.  

Ketähän siis äänestäisi...?  No ehkäpä sitä, jolla on sydämellä lapset ja nuoret! 

 


Kommentit

28.10.2008 8:18  Helkky

Nyt ovat vaalit jo ohi. Hyvinhän siinä kävi. Sydämelliset onnitteluni hyvästä menestyksestä vaaleissa. Jumalan siunausta ja viisautta uudessa tehtävässäsi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini