Yhteystiedot

Teija Arvidsson
050-3452432
teija.arvidsson(at)
pp1.inet.fi


Blogin arkisto

Hyvät uutiset

26.3.2017Ahveniston maauimalasta Vuoden Liikuntapaikka 2017Lue lisää »27.2.2017Kulttuurirahastolta jättisumma koulukiusaamisen kitkemiseenLue lisää »2.12.2016"Paras tapa tulla onnelliseksi on auttaa muita" - Hyvän tekemisellä yhteys jopa sydämen sykkeeseenLue lisää »15.3.2016Ateneum kertoo Suomen taiteen tarinan - rakastetut klassikot esillä uudessa valossaLue lisää »

Pikakysely

Mikä on uuden kaupungivaltuuston tärkein tehtävä?

Ystävähoitoa

Maanantai 24.11.2008 klo 23:52


Olin viikonloppuna Haminassa opiskeluaikaisten ystävien tapaamisessa. Meitä on viiden naisen poppoo, jotka kokoonnumme muutaman kerran vuodessa vuoroin Hämeenlinnassa, Tampereella, Kirkkonummella tai Haminassa. Nyt oli Tuijan vuoro pitää meitä vieraanaan.

Mieheni on joskus ihmetellyt, "mitä ihmettä te oikein teette koko viikonlopun...?" Mitäkö me teemme? Me juttelemme, juttelemme ja juttelemme. Istutaan yöpaita päällä aamupalapöydässä kahteentoista asti, käydään kävelemässä ja taas jutellaan. Syksyllä saatetaan käydä sienessä, keväällä haravoida. Tällä kertaa valettiin yhdessä kynttilöitä. Ja taas juteltiin!

Minulta kului kyllä suuri osa viikonlopusta nukkuen ja vain kuunnellen toisten keskusteluita. Väsymyksen aiheutti pitkäaikainen univaje ja flunssa, joka koetti iskeä päälle. Oli ihanaa, kun sai kaikessa rauhassa köllötellä ystävän sohvalla täysihoidossa. Ystävyyttä sekin!

Sunnuntaina Haminasta kotiin ajellessa oli seuranamme melkoinen lumipyry ja myräkkä. Harvoin on tullut ajettua sellaisessa kelissä.  Onneksi Päivillä oli hyvät talvirenkaat ja pysyimme tiellä. 

Vaalityö ja politiikka on vienyt minulta viime aikoina mielettömästi aikaa. Täytyy rehellisesti myöntää, ettei sitä ole jäänyt  tarpeeksi ystäville ja läheisille. Kuitenkin ihmissuhteet ovat elämän kalleinta pääomaa, joista kannattaa pitää huolta.

Onneksi todellinen ystävyys kestää, vaikka nähdään harvoin. Joskus täytyy kuitenkin nähdä. Siinä auttaa meidän ystäväporukan hyvä keino sopia seuraava tapaaminen jo etukäteen. Vaikka ennen sitä ei ehtisi edes soittaa, niin on mukava tietää, että Sipun synttäreillä taas tavataan! 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Vaaliliitto

Torstai 13.11.2008 klo 19:24


Ehkä on syytä kirjoittaa ja kertoa,  miksi päädyimme Hämeenlinnassa tekniseen vaaliliittoon perussuomalaisten kanssa.

Pian vaalien jälkeen saimme lukea Hämeen Sanomista, että 13-jäsenisten lautakuntien ja kaupunginhallituksen luottamuspaikat on tarkoitus jakaa siten, että Kokoomus saa 5, SDP 5, Keskusta 2 ja Vihreät 1 paikan. Olimme hämmästyneitä ja närkästyneitä. Miten ihmeessä voidaan sivuuttaa pienpuolueet ja meidän vaalivoitto…?

Puolueiden yhteisissä neuvotteluissa KD:n edustajat toivat hyvin selkeästi esille sen tosiasian, että tämä d´Hondtin suhteellisen kaavan mukainen jako ei kunnioita ollenkaan vaalien tulosta. Siinä isot puolueet saavat vaalien tulosta suuremman paikkamäärän ja pienet ovat selkeitä häviäjiä. Esitimme vaihtoehtoisia malleja luottamuspaikkojen laskemiseksi, mutta niitä ei otettu huomioon.

Pienille puolueille luvattiin ainoastaan se, että kaikki valtuutetut saavat lautakuntapaikan. Näin KD:lle olisi tullut vain kolme lautakuntapaikkaa, vaikka meillä vaalien tuloksen mukaan olisi oikeus 5-6 paikkaan. Hallituspaikasta ei ollut puhettakaan.

Viime viikolla Perussuomalaiset ottivat meihin yhteyttä ja ehdottivat yhteistyötä. Laskimme, että solmimalla teknisen vaaliliiton heidän kanssaan saamme jäsenyyden kaikkiin lautakuntiin sekä kaupunginhallitukseen. Tekninen vaaliliitto turvaisi meille oikeudenmukaisen määrän luottamuspaikkoja, mutta ei sitoisi puolueita sen enempään yhteistyöhön.

Niinpä päädyimme yhteiseen sopimukseen ja ilmoitimme siitä sunnuntaina myös muiden puolueiden neuvottelijoille. Mielestämme oli  reilua informoida toisia mahdollisimman aikaisin, ennen ne ehtisivät tekemään omia nimityksiään, jotka ehkä jouduttaisiin muuttamaan.

Hämeen Sanomien mielipidepalstalla on tänään käyty vilkasta keskustelua aiheesta. Kommentit ovat enimmäkseen olleet hyvin rohkaisevia ja pieniä puolueita tukevia. Pienten puolueiden äänestäjilläkin on oikeus saada äänensä kuuluville tässä kaupungissa!

Arvostamme edelleen rakentavaa yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa. Yksinään ei kukaan voi saada mitään aikaan. Jonkun täytyy kuitenkin uskaltaa nostaa epäkohtia esille!

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Kuunteluoppilaana valtuustossa

Maanantai 3.11.2008 klo 23:14


Olin tänään kuunteluoppilaana Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokouksessa. Ihan mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus tulevalle valtuutetulle. Meitä oli yleisössä muitakin uusia valtuutettuja, jotka ihmettelimme hiukan kokouksen menoa.

Huomasin, että joillain valtuutetuilla on tarve sanoa joka asiaan jokin kommentti - sanomatta kuitenkaan mitään. Miksi pitkittää turhaan kokousta?

Jotkut valtuutetut pitävät pitkiä paperinmakuisia puheenvuoroja, joita ei kukaan oikein jaksa kuunnella. Näyttää olevan parempi, kun kirjoittaa oman puheenvuoronsa muutamalla ranskalaisella viivalla, mutta säilyttää kuitenkin tietyn spontaniuden. 

Mikä ihmeen merkitys on valtuustoalotteilla? Nytkin käsiteltiin neljä sinänsä hyvää valtuustoalotetta, jotka olivat kiertäneet lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa ja taas palanneet valtuustoon. Loppukommenttina oli kaikissa "ei aiheuta toimenpide-ehdotuksia". Millainen pitäisi olla sellaisen valtuustoaloitteen, joka oikeasti aiheuttaisi toimenpide-ehdotuksia...? Nyt tuli sellainen tunne, että valtuustoaloitteella ei ole muuta virkaa kuin saada äänestäjäjät vakuutettua siitä, että valtuutettu tekee edes jotain valtuustossa!

Paneeleissa jokaiselle puheenvuorolle annetaan usein maksimipituus. Eikö sellainen olisi hyvä olla käytössä myös valtuustossa? Jotkut kun ilmiselvästi tykkäävät omasta äänestään...

Huomasin myös, että valtuustossa pitää olla nopea, jos aikoo sanoa jotain. Sormi pitää olla valmiiksi jo nappulalla, muuten keskustelu päättyy ennen kuin ehtii edes alkaakaan.  Täytyy siis miettiä tarkoin, mitä asiaa aikoo kommentoida.

Huomenna jatketaan neuvotteluita toisten puolueiden kanssa lautakuntapaikoista. Vähintään neljä paikkaa meidän täytyy saada!

Jospa menisi tänään ajoissa nukkumaan. Olisikohan se mitään...? 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.